
Tuulivoimayhtiöitä ja niiden taloutta on hankala verrata toisiinsa, sillä yhtiöt ovat hyvin erilaisia keskenään, ja ne ovat erilaisessa kehitysvaiheessa.
Sähköä tekevät tuulimyllyt näyttävät samanlaisilta, mutta jo tuuliyhtiöiden tavoitteet poikkeavat toisistaan. Osa tavoittelee sähköstä parasta markkinahintaa, osa tekee sitä omakustannushintaan omistajille.
Lisäksi tuulivoimatoimijat muodostavat rahastoineen ja kymmenine tytäryhtiöineen monimutkaisia kokonaisuuksia. Yhtiöt tekevät myös erilaisia asioita. Esimerkiksi Taaleri koostuu useista rahastoista, joista pelkästään Solarwind III kertoo strategiansa olevan ”hankkia, kehittää, rakentaa, operoida ja myydä teollisen mittakaavan maatuuli- ja aurinkovoimapuistoja”.
Kolme suurta tuulivoimayhtiötä on kotoisten kunnallisten energiayhtiöiden, eläkeyhtiöiden ja osuuskaupan omistamia. Parin taustalla on ulkomainen omistaja. Suomen tuulivoimaloiden omistuksesta reilu puolet on ulkomailla.
Tulosvertailu kertoo, että toiminnassa olevat myllyt tekevät hyvää tulosta. Yhtiöiden taloutta yhdistävät suuret velat. Vastapainoksi voi todeta, että omistajat ovat pumpanneet niihin omaa pääomaa niin, että ainakin isoimpien yhtiöiden omavaraisuus on kunnossa.
Taaleri Energia -konserni on Suomen suurin tuulivoiman tuottaja ja uusiutuvan energian hankekehittäjä, joka sijoittaa rahastojensa varoja. Se hallinnoi Suomessa 137 tuulivoimalaa, jotka tuottavat noin puolitoista prosenttia maan sähköstä.
Konserni teki 16 miljoonan euron palkkioista koostuvalla liikevaihdolla yhden miljoonan tilikauden tuloksen. Omavaraisuusaste oli 58 prosenttia.
Taalerin sähköä jauhavat kymmenet paikalliset tuotantoyhtiöt ovat eri rahastojen alaisuudessa. Esimerkiksi Taaleri Tuulitehdas II Ky -konsernin liikevaihto oli 60 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 26 miljoonaa euroa.
Tämä juttu käsittelee seitsemää suurinta tuulivoimayhtiötä lukuun ottamatta toiseksi suurinta, ranskalaisomisteista Neoenia. Talouden tunnusluvut ovat vuodelta 2022.
EPV Tuulivoima Oy:n omistaa EPV Energia, jolle tuulivoimatytär toimittaa sähkön omakustannus- eli niin sanotulla Mankala-periaatteella. EPV Energia toimittaa sähkön osakkailleen, jotka ovat pääosin kunnallisia energiayhtiöitä.
Liikevaihto lähes kaksinkertaistui 53 miljoonaan euroon, mutta tilikauden voitto oli vain vajaan miljoona euroa. Yhtiön liiketulos oli alle kolme miljoonaa voitollinen, mutta yli kolmen miljoonan rahoituskulujen takia tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja valahti vajaan miljoonaan tappiolliseksi. Tilinpäätössiirrolla tulos saatiin voitolliseksi.
Yhtiön omavaraisuusaste on pysynyt vakaana 38 prosentissa.
Vuonna 2019 perustetun Exilion Tuuli Ky:n yhtiömiehinä ovat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas ja Valtion Eläkerahasto.
Konsernin liikevaihto oli 108 miljoonaa ja tilikauden voitto 29 miljoonaa euroa. Konsernilla oli korollista velkaa 227 miljoonaa euroa, mutta omavaraisuus hyvä 49 prosenttia.
Gigawatti Oy on S-ryhmän omistama ja vastaa sen sähkönhankinnasta. Yhtiö toimii Mankala-periaatteella: tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen.
Liikevaihto 22 miljoonaa ja tilikauden voitto satatuhatta euroa. Yhtiöllä on vierasta pääomaa 80 miljoonaa, mutta omavaraisuusaste on hyvä 51 prosenttia.
Wpd Suomi Oy kuuluu saksalaiseeen Wpd-konserniin, joka kehittää, rahoittaa, rakentaa ja operoi tuulipuistoja ja aurinkopuistoja 28 maassa.
Yhtiön liikevaihto yli puolittui runsaaseen neljään miljoonaan euroon. Tilikauden voitto kutistui sataantuhanteen aiemmasta yli neljästä miljoonasta. Omavaraisuus oli 85 prosenttia. Vuoden 2021 tuloksesta se maksoi osinkoa kaksi miljoonaa euroa.
Suomen Hyötytuuli Oy on suurten kaupunkien energiayhtiöiden omistama. Se toimittaa sähköä omakustannusperiaatteella omistajilleen.
Liikevaihto oli 39 miljoonaa ja liikevoitto yli kaksi miljoonaa euroa, mutta tilinpäätössiirroilla tilikauden tulos jäi kaksi miljoonaa euroa tappiolliseksi. Vuodenvaihteessa yhtiöllä oli lainaa rahalaitoksilta 308 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 35 prosenttia.
Ilmatar Energyn pääomistaja on ranskalainen Omnes Capital. Ilmatar Energyn muutos itsenäiseksi voimantuottajaksi konkretisoitui viime vuonna, kun sen kaksi ensimmäistä tuulipuistoa valmistuivat ja siirtyivät kaupalliseen tuotantoon.
Konsernin liikevaihto oli 35 miljoonaa ja tilikauden tappio 40 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tappio oli 14 miljoonaa. Konsernilla oli velkaa rahalaitoksille 170 miljoonaa euroa. Omavaraisuus heikkeni vuoden aikana 75 prosentista 44 prosenttiin.