

Tuoreen tutkimuksen mukaan heikkokuntoisten varusmiesten osuus on suurin Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa. Varusmiesten fyysisen kunnon ja painoindeksin alueellisia eroja ei ole aiemmin tarkasteltu tieteellisesti.
Tutkimuksen toteuttamisessa mukana ollut pääesikunnan koulutusosaston liikuntasuunnittelija Kai Pihlainen huomauttaa, että keskiarvoisesti erot alueiden välillä ovat varsin pieniä, eikä syitä niiden taustalla voi tutkimusaineistolla selittää.
Varusmiesten kunto on keskimääräistä parempi alueilla, joilla asukas- ja palveluiden tiheys on muuta maata korkeampi.
”Tätä todennäköisesti selittää erityisesti korkeampi liikunnan harrastusmahdollisuuksien kirjo tiheämpään asutuilla alueilla”, Pihlainen pohtii.
Alueellisia eroja varusmiesten fyysisessä kunnossa ja painoindeksissä on ollut vähintään vuodesta 2012 lähtien eli jo yli 10 vuoden ajan. Lisäksi erot alueiden välillä ovat viime vuosina kasvaneet.
Vaikka heikkokuntoisten varusmiesten osuus onkin tietyillä alueilla muita suurempi, ei kyse ole dramaattisesta tilanteesta. Esimerkiksi Suomen puolustuksen kannalta alueelliset erot eivät ole Pihlaisen mukaan merkityksellisiä. Vaikkapa Lapin puolustus ei siis ole vaarassa, vaikka siellä onkin paljon heikkokuntoisia varusmiehiä.
”Pitäisin tuloksia pikemminkin alueellisten liikunta- ja terveyden edistämistoimien taustatietona ja mittarina”, Pihlainen kommentoi.

Liikuntasuunnittelija huomauttaa, että lähtötilanteessa kaikkein heikkokuntoisin viidennes parantaa kuntoaan varusmiespalveluksen aikana eniten.
Mitä nykytilanteelle ja alueellisille eroille sitten pitäisi tehdä?
”Yhteiskunnallisesta näkökulmasta pidän henkilökohtaisesti positiivisena kaikkia toimenpiteitä, joilla lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan määrää saadaan lisättyä”, Pihlainen vastaa.

Koska fyysisen kunnon heikentymistä on havaittu jo kouluikäisillä, korostaa se liikuntasuunnittelija Pihlaisen mielestä alueellisten toimenpiteiden merkitystä jo lapsuudessa.
”Toivon henkilökohtaisesti, että tulokset kannustavat liikuntaa edistäviin toimiin erityisesti alueilla, joissa tilanne on heikompi.”
Entinen puolustusvoimain komentaja, nykyinen kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) huomauttaa, että nykyinen joukkotuotantojärjestelmä tasaa jossain määrin maakuntien välisiä eroja verrattuna vanhaan malliin, jossa joukot muodostettiin kunnittain tai maakunnittain. Nykyisin varusmiehet tulevat joukko-osastoihin monista maakunnista ja niissä on väkeä sekä niin sanotusti parempikuntoisista että huonompikuntoisista maakunnista.
Myöskään Lindberg ei pidä tilannetta dramaattisena.
Kysyttäessä, mitä nyt pitäisi tehdä, Lindberg toteaa, että Puolustusvoimien virassa olevat henkilöt ovat parhaita kommentoimaan puolustusvoimien toiminnan kehittämistä.
Yhteiskunnan tasolla on sen sijaan tärkeää lisätä väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa. Tähän tarvitaan muun muassa valtakunnallisia liikunnanedistämisohjelmia.
”Pitäisin tuloksia pikemminkin alueellisten liikunta- ja terveyden edistämistoimien taustatietona ja mittarina.” Liikuntasuunnittelija Kai Pihlainen