• Israelin iskuissa kuoli Gazan viranomaisten mukaan ainakin yli 20 ihmistä

    Osapuolet ovat toistuvasti syyttäneet toisiaan aselevon rikkomisesta.
    Gazan terveysministeriön mukaan Israeli teki lauantaina ilmaiskuja Gazaan. Palestiinalaismies tarkasteli tuhon jälkiä rakennuksessa Gazan kaupungissa. LEHTIKUVA/AFP.
    Gazan terveysministeriön mukaan Israeli teki lauantaina ilmaiskuja Gazaan. Palestiinalaismies tarkasteli tuhon jälkiä rakennuksessa Gazan kaupungissa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    31.1.202615:48
    STT–AFP

    Israelin ilmaiskuissa Gazaan on kuollut lauantaina ainakin yli 20 ihmistä, kertoo Gazan terveysministeriö.

    Aiemmin äärijärjestö Hamasin alainen ministeriö kertoi, että kuolleita olisi 11.

    Israelin ja Hamasin välinen aselepo eteni tammikuussa toiseen vaiheeseen, jonka on tarkoitus sisältää muun muassa Hamasin riisuminen aseista sekä Israelin sotilaallinen vetäytyminen Gazasta.

    Osapuolet ovat toistuvasti syyttäneet toisiaan aselevon rikkomisesta. Gazan terveysministeriön mukaan yli 500 ihmistä on kuollut sen jälkeen, kun aselevosta sovittiin viime lokakuussa.

    Israel aloitti hyökkäyksensä Gazassa sen jälkeen, kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt olivat hyökänneet Israeliin lokakuussa vuonna 2023. Viranomaisten mukaan hyökkäyksessä sai surmansa yli 1 200 ihmistä.

    Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa on lokakuun 2023 jälkeen kuollut ainakin 71 000 palestiinalaista. Israelilaismediat kertoivat tällä viikolla, että Israelin asevoimat tunnustaa Gazan terveysministeriön ilmoittamat uhriluvut.

    YK, avustusjärjestöt ja mediat ovat jo aiemmin pitäneet uhrilukuja luotettavina, mutta Israel on väittänyt niitä epäluotettaviksi.

    YK:n riippumaton tutkintakomissio on katsonut, että Israel on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa.

    Lisää aiheesta
    • Palestiinalaisperheiden telttoja pystytettynä tyhjälle maalle Gazan kaupungissa 11. tammikuuta 2026. Israel ja Hamas solmivat tulitauon lokakuun alussa 2025. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Suomalaisten on voitava luottaa Gazan tilannetta koskeviin uutisiin

    • Hamas on kiistänyt Israelin syytökset ja tuominnut iskut vaarallisena tekona, joka voi vaarantaa aselevon. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Israel on jatkanut iskujaan, gazalaisviranomaisten mukaan torstaina on kuollut useita ihmisiä

    Artikkelin aiheet
    Israel
    Gaza
    Hamas
    aselepo
    konflikti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria