• Olympiakomitean Kilpinen haluaa tiukentaa linjaa Israeliin – ”ei voida vain levitellä käsiä, kun viattomia ihmisiä kuolee”

    Suomen Olympiakomitea pohtii virallista suhtautumistaan Israelin osallistumiseen arvokisoihin.
    Israelin sulkeminen pois urheilusta on kuuma aihe Norjassa, sillä maat kohtaavat jalkapallon MM-karsinnassa, Olympiakomitean puheenjohtaja Petteri Kilpinen sanoo.
    Israelin sulkeminen pois urheilusta on kuuma aihe Norjassa, sillä maat kohtaavat jalkapallon MM-karsinnassa, Olympiakomitean puheenjohtaja Petteri Kilpinen sanoo. Kuva: Olympiakomitea
    Uutiset|Urheilu
    25.9.202517:00
    Aimo Vainio

    ”Olemme tehneet erittäin tiukkoja linjauksia, että emme halua Venäjää tai Valko-Venäjää millään mandaatilla mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan”, Olympiakomitean puheenjohtaja Petteri Kilpinen sanoo MT Liven haastattelussa Venäjän asemasta kansainvälisessä urheilussa.

    Kysymys on ajankohtainen, sillä joidenkin venäläisurheilijoiden sallitaan osallistuvan talviolympialaisiin ensi talvena.

    Venäjä-linjaus on siis virallisesti selvä. Israelin suhteen sen sijaan virallista kantaa ei vielä ole.

    Israel aloitti reilu viikko sitten maahyökkäyksen Gazan kaupunkiin. Vaatimukset Israelin sulkemisesta pois kansainvälisistä toiminnoista ovat sen jälkeen lisääntyneet.

    ”Pohjoismaiden olympiakomiteat kokoontuivat viime viikolla harkitsemaan, miten lähestyä asiaa. Suomen Olympiakomitea pohtii miten reagoida asiaan”, Kilpinen muotoilee.

    Norjassa on asiasta puhuttu tiukasti, sillä maan jalkapallomaajoukkue kohtaa Israelin MM-karsinnoissa.

    Suomella ei ole äänivaltaa kansainvälisessä olympiakomiteassa.

    Kilpisen henkilökohtainen mielipide on selkeämpi.

    ”Pitäisi käyttää kaikki keinot, jotta saataisiin vähintään tulitauko aikaiseksi. Kyllä meidän jollain tavalla on oltava tiukempia. Ei voida vaan levitellä käsiä kun siellä on meneillään karmeita asioita ja viattomia ihmisiä kuolee.”

    Suomella on kumpaankin asiaan vain vähän vaikutusvaltaa, sillä Suomen Oympiakomitealla ei ole kansainvälisessä Olympiakomiteassa äänioikeutta. Jyrkästi Venäjään suhtautuneiden maiden joukko on myös pieni, vain viisi maata.

    Venäjän Ukrainaa vastaan aloittama sota ei näytä laantumisen merkkejä. Siksi Kilpisen mielestä ei ole syytä arvioida Venäjän asemaa urheilukentällä uudestaan.

    Talviolympialaisiin venäläiset urheilijat eivät tule Venäjän edustajina, vaan neutraaleina urheilijoina.

    ”He ovat yksittäisiä urheilijoita, jotka pystyvät todistamaan, että ovat olleet antidoping ohjelmassa mukana. Yleensä he asuvat jossain muualla kuin venäjällä koska sinne ei pääse tekemään pääse tekemään dopingtestejä. Heidän pitää myös todistaa, että eivät ole tekemisissä sellaisen yhteisön kanssa, joka on sodan osapuoli. Sama järjestelmä oli Pariisin olympialaisissa.”

    Lisää aiheesta
    • Venäjä ja Valko-Venäjä on toistaiseksi suljettu pois olympiaurheilusta.

      Urheilu | Suomen Olympiakomitea pitää kiinni Venäjän olympiaboikotista

    • Israelin asevoimat sanoo laajentaneensa maaoperaatiota äärijärjestö Hamasin päätukikohtaan, joka on Gazan kaupunki. Israelin sotilasajoneuvoja kuvattiin tiistaina Gazan kaistan rajalla.

      Ulkomaat | Israel aloitti maahyökkäyksen Gazan kaupunkiin – YK:n riippumaton tutkintakomissio syyttää maata kansanmurhasta

    • Euroopan maiden painostus on merkityksetöntä, kun sitä vertaa painostukseen, jota USA voisi harjoittaa.

      Ulkomaat | EU ei pysty yhtenä rintamana painostamaan Israelia, mutta ei myöskään halua – siihen on yksi huono syy

    Artikkelin aiheet
    suomen olympiakomitea
    Petteri Kilpinen
    israel
    venäjä
    talviolympialaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria