• Raumalta saattaa pian päästä junalla Helsinkiin

    Hallitus lisää investointeja maakuntien liikenneyhteyksiin 300 miljoonalla.
    Junalla pääsee kenties kohta Raumalta Helsinkiin, kun hallitus osoitti määrärahan henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Rauman-Peipohjan radalle.
    Junalla pääsee kenties kohta Raumalta Helsinkiin, kun hallitus osoitti määrärahan henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Rauman-Peipohjan radalle. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Liikenne
    24.4.202512:35
    Pasi Jaakkonen

    Rauman ja Tampereen välisen henkilöjunaliikenteen käynnistäminen on osa hallituksen 300 miljoonan euron investointiohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa maakuntien liikenneyhteyksiä.

    Tähän hankkeeseen on osoitettu 2,5 miljoonaa euroa vuodesta 2027 alkaen.

    Säännöllinen henkilöjunaliikenne Raumalta Kokemäelle ja edelleen Tampereelle lakkautettiin vuonna 1988. Tämän jälkeen rataosuudella on kulkenut matkustajajunia vain satunnaisesti, lähinnä tapahtumien yhteydessä. Ratayhteys Raumalta Kokemäen Peipohjaan valmistui alun perin vuonna 1897, ja yksityinen Rauman kaupungin omistama rata siirtyi valtion omistukseen vuonna 1950.

    Merkittäviä raideliikenteen investointeja ovat myös Savon radan nopeuttamiseen ja kapasiteetin kasvattamiseen osoitettu 42 miljoonaa euroa. Lisäksi raideleveysselvitykseen on myönnetty 20 miljoonaa euroa. Tämä selvitys liittyy suunnitelmaan ulottaa eurooppalainen 1 435 millimetrin kiskoleveys Pohjois-Suomen rataverkolle muun muassa huoltovarmuuden parantamiseksi.

    Tieverkon huomattavia hankkeita ovat Ylivieskassa valtatie 27:n eteläinen ylikulkusilta, joka saa 14 miljoonaa. Kantatie 67:n ja valtatie 19:n osuus Kivisaari–Atria saa 11 miljoonaa euroa rakennusrahaa. Itä-Suomessa Savitaipale–Lemi- osuuden parantamiseen valtatiellä 13 osoitetaan 14,5 miljoonaa.

    Inkoon suunnalle kaavailtujen suurteollisuusinvestointien vuoksi Satamatien liittymää ja Tähtelän liittymää parannettaan kuudella miljoonalla. Kotkan akkuklusteriteollisuuden yhteyksiin osoitetaan 4,8 miljoonaa euroa maantie 357 Hurukselantiellä.

    Tieverkon investoinneista huomattavin on Lieksanjoen sillan ja siihen liittyvien tieyhteyksien uusiminen, jotka saavat rahaa 20 miljoonaa euroa. Valtatien 25:n kunnostus välillä Meltola–Mustio saa 16,7 miljoonaa.

    Suonenjoen liittymää valtatie 9:ään korjataan keskustan kohdalla 3,3 miljoonalla ja maantie 152 Hämeenlinnanväylä–Tuusulanväylä saa rahaa 9,7 miljoonaa.

    Teollisuuden puukuljetuksia huomioidaan osoittamalla Kaavin Luikonlahden raakapuuterminaali rakennustöihin 500 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Nämä liikennehankkeet saivat budjetista rahaa – katso, osuiko 122 miljoonan eurojackpot maakuntaasi

    Artikkelin aiheet
    raideinvestoinnit
    liikennehankkeet
    rata
    tieverkon parannukset
    aluekehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin