• Kaupan logistiikkaa koskeva lakko alkoi tänään – "Ruoan ostaminen on turvattuna koko lakon ajan"

    Kaupan lakkojen piirissä on yli 70 000 työntekijää. Ellei sopua synny, ne vaikuttavat yli 3 000 työpaikkaan ja toimipisteeseen.
    Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan lakko vaikuttaa muun muassa tavarantoimituksiin päivittäistavarakauppoihin. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan lakko vaikuttaa muun muassa tavarantoimituksiin päivittäistavarakauppoihin. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Työmarkkinat
    17.2.202512:23
    STT–

    Kaupan alan logistiikkaa koskeva lakko on alkanut tänään aamuviideltä ja kestää kolme vuorokautta.

    Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan lakko pysäyttää suurelta osin kaupan alan varasto- ja logistiikkatoimintoja, jotka vaikuttavat muun muassa tavarantoimituksiin päivittäistavarakauppoihin ja muihin yrityksiin.

    Keskiviikkona aamuviideltä on puolestaan alkamassa myymälöitä koskeva kolme vuorokautta kestävä lakko, jos sopua ei löydetä sitä ennen. Lakon on kerrottu vaikuttavan päivittäistavaratuotteita myyviin kauppoihin, kuten S-ryhmän, Keskon ja Lidlin toimipaikkoihin.

    ”Lakko on vapaaehtoinen henkilöstölle. Osa haluaa tulla myös lakon aikana töihin.”

    Ari Sääksmäki

    Keskon lähtökohtana on, että lakot näkyisivät asiakkaille mahdollisimman vähän, K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki kertoo STT:lle.

    ”Kaupan perustoiminnot ja ruoan ostaminen on turvattuna kyllä koko lakon ajan. On yksittäisiä tilanteita, joissa joudumme mahdollisesti hieman rajaamaan aukioloaikoja”, Sääksmäki sanoo.

    Käytännössä se tarkoittaisi aukioloaikojen nipistämistä aamun ensimmäisistä tai illan viimeisistä tunneista. Myös palvelupisteiden aukioloaikoja voidaan joutua rajaamaan tai niitä saatetaan jopa kokonaan sulkea.

    Vilkkaimpina aikoina K-kaupat pysyvät Sääksmäen mukaan auki. Asiakkaat voivat tarkistaa mahdolliset poikkeusaukioloajat kauppakohtaisesti K-kauppojen verkkosivuilta.

    K-ruokakauppoja pyörittävät kauppiaat ovat yksityisyrittäjiä, jotka voivat työskennellä myös lakon aikana. Sääksmäen mukaan kauppiaat ovat haalineet lakon ajalle työvoimaa esimerkiksi perheistään ja tuttavistaan. Lisäksi osa henkilökunnasta ei osallistu lakkoon.

    ”Lakko on vapaaehtoinen henkilöstölle. Osa haluaa tulla myös lakon aikana töihin ja varmistaa sitä kautta palvelut asiakkaille”, Sääksmäki sanoo.

    Kaikkiaan lakkojen piirissä on PAMin mukaan yli 70 000 työntekijää. Ne vaikuttaisivat yli 3 000 työpaikkaan ja toimipisteeseen.

    Valtakunnansovittelijan mukaan työriidan sovittelu jatkuu viimeistään tiistaina aamupäivällä. Työriidan osapuolet, PAM ja Kaupan liitto, kertoivat sunnuntaina olevansa tavoitteissaan edelleen kaukana toisistaan.

    Kaupan alan palkoista ja työehdoista on neuvoteltu tammikuun alusta alkaen. Riitaa alettiin sovitella helmikuun alkupuolella.

    Lisää aiheesta
    • Tässä kasviskimpussa on 800 grammaa kasviksia, kun ravitsemussuositusten mukainen määrä on 500–800 grammaa päivässä.

      Ruoka | Kauppa voi vaikuttaa syömiseemme enemmän kuin suositukset

    • S-ryhmä veti asiakkaita ja asiakasomistajia vuonna 2024.

      Kauppa | Ruokakauppa on S-ryhmän valopilkku – koko ryhmä teki puolen miljardin tuloksen ja maksoi saman verran bonuksia

    • Keljon Prisma-hypermarket Jyväskylässä. Kuvituskuva.

      Kauppa | Ex-ministeri Leppä kritisoi ruokakauppaa kovin sanoin – näin kauppojen etujärjestön johtaja vastaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä