• Meistä on tulossa maailman sisuttomin kansa – Nyt havuja perkele!

    Sisukkaiden sukupolvien kasvattaminen kannattaa aloittaa vilkaisemalla peiliin, kirjoittaa MT:n päätoimittaja.
    Tilaajalle
    Suomen menestys on kääntynyt laskuun oppimistuloksia mittaavassa Pisa-tutkimuksessa.
    Suomen menestys on kääntynyt laskuun oppimistuloksia mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Koulutus
    18.9.202606:00
    Kolumni
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten osaaminen on yhä hyvällä tasolla, mutta usko omaan sinnikkyyteen on romahtanut.

    Suomalaisnuorten osaamistason lasku ei valitettavasti ole enää uutinen. Tuoreimman Pisa-tutkimuksen päätutkimuskohteena olivat luonnontieteet. Tuloksia on sulateltu reilu viikko, ja lohdullista on, että suomalaiskoululaisten osaaminen on laskusuunnasta huolimatta 91 osallistujamaan joukossa yhä hyvällä tasolla. Kärjessä on Kiina perässään joukko muita Itä-Aasian maita.

    Vaikka Suomi pärjää myös esimerkiksi lukutaidossa ja matematiikassa, heikosti menestyvien oppilaiden osuus on jatkanut kasvuaan ja erinomaisesti menestyvien oppilaiden osuus vähentynyt nopeammin kuin vertailumaissa keskimäärin. Myönteistä on koulujen välisten erojen vähäisyys.

    Huolestuttavinta eivät välttämättä ole oppimistulokset, vaan suomalaisen myytin osoittautuminen myytiksi. Tutkimus nimittäin kertoo suomalaisnuorten uskon sinnikkyyteensä romahtaneen. Reilusti alle puolet suomalaisnuorista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin, jos työ alkaa tuntua haastavalta. Luku on alin kaikista tutkimukseen osallistuneista maista. Oppimiseen tarvitaan sinnikkyyttä ja kykyä sietää hankalia hetkiä. Suomalaiskoululaiset tunnistavat motivaation merkityksen, mutta keinot sen ylläpitoon vastoinkäymisten hetkellä puuttuvat.

    Lukutaidon ja sisukkuuden heikentymistä on selitty älylaitteiden aiheuttamalla keskittymiskyvyn rapautumisella. Arviossa lienee osa totuutta, eikä koulujen kännykkäkieltoa ole turhaan kiitelty. Selitys on kuitenkin liian helppo, sillä kännyköitä räplätään muissakin maissa.

    Kännyköitä räplätään myös muissa maissa.

    Voisiko olla niin, että arki on Suomessa muuttunut jo liian vaivattomaksi ja vaatimustaso matalaksi? Ratkaisut ongelmiin voi pyytää tekoälyltä ja tylsyyttä karkottaa sosiaalisessa mediassa. Miksi suotta ponnistella, jos ilmankin pärjää yhteiskunnan ottaessa tarvittaessa kopin.

    Myöskään tämä selitys ei täysin päde, sillä esimerkiksi viimeisimmässä Nuorisobarometrissa korostuvat lorvailun sijaan nuorten kokemat suorituspaineet. Yhä useampi nuori kokee loppuelämän suunnan määrittyvän niin aikaisin ja ulkopuolisten tekijöiden sanelemana, ettei siihen vaikuttaminen ole enää omissa käsissä.

    Suomalaista sisua on kuvailtu puskemiseksi vaikka läpi harmaan kiven. Nykynuorista käsitys saattaa maistua vanhanaikaiselta. Hyvä kysymys onkin, onko puskemisessa tolkkua, koska fiksumpaa on kiertää este. Sinnikkyyden puutetta eivät ole luovat, aiempaa helpommat ratkaisut, vaan kiven taakse jumiin jääminen kohtaloaan voivottelemaan. Meidän nuoruutemme jo ohittaneiden on turha käyttää aikaamme nuoren sisun vähenemisen taivasteluun. Mitä vanhemmat edellä, sitä nuoret perässä. Sisukkaiden sukupolvien kasvattaminen kannattaa aloittaa vilkaisemalla peiliin.

    Kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja

    Lisää aiheesta
    • Älypuhelimia käytetään myös oppimisen tukena.

      Politiikka | Tappoivatko kännykät suomalaisnuorten sisun? Pisa-tulokset herättävät paljon kysymyksiä

    • Pisa-tutkimuksen painopisteenä oli tällä kertaa luonnontieteellinen osaaminen. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA.

      Koulutus | Suomalaisnuorten oppiminen heikkenee yhä Pisa-tulosten mukaan

    Artikkelin aiheet
    sisu
    nuori
    koulutus
    Pisa-tutkimus
    tekoäly
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle