• Kouluterveyskysely: Entistä useampi tyttö kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi − sairauspoissaolot rajussa kasvussa

    Koettu terveydentila on kansainvälisesti väestötutkimuksissa yleisesti käytetty terveydentilan indikaattori.
    Oppilaiden ilmoittamat sairauspoissaolojen määrät kasvoivat merkittävästi viime kevään kyselyssä.
    Oppilaiden ilmoittamat sairauspoissaolojen määrät kasvoivat merkittävästi viime kevään kyselyssä. Kuva: Jouni Porsanger
    Uutiset|Hyvinvointi
    18.10.202315:00
    Matti Tuominen

    Tuoreimman kouluterveyskyselyn tulosten mukaan oman terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi kokevien oppilaiden osuus on kasvanut vuodesta 2015 alkaen, erityisesti tytöillä.

    Viime keväänä perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista sekä lukion ja ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista noin joka neljäs koki oman terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Tytöt kokivat oman terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi poikia merkittävästi useammin.

    Koettu terveydentila on kansainvälisesti väestötutkimuksissa yleisesti käytetty terveydentilan indikaattori. THL:n ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola korostaa, että sen antama pitkän ajan informaatio on syytä ottaa huomioon, kun opiskeluhuoltopalveluja ja oppilaitosten toimintaa kehitetään.

    Oppilaiden ilmoittamat sairauspoissaolojen määrät kasvoivat merkittävästi viime kevään kyselyssä. Vähintään kerran kuukaudessa sairauden vuoksi poissa koulusta kertoi olleensa useampi kuin joka kolmas 8. ja 9. luokan oppilaista (38 prosenttia), kun vuosina 2017 ja 2019 säännöllisiä sairauspoissaoloja ilmoitti vain joka neljäs (24–25 prosenttia).

    Poissaolojen lisääntymistä saattaa selittää THL:n infektiotautien erikoislääkärin Tuula Hannila-Handelbergin mukaan koronaepidemian aikana opittu varovaisuus ja ohje jäädä kotiin lievienkin hengitystieinfektion oireiden vuoksi.

    Kouluterveyskyselyyn 2023 vastasi 260 000 oppilasta tai opiskelijaa.

    Lisää aiheesta
    • Lukeminen on vähentynyt sekä tytöillä että pojilla, mutta lukutaidottomuus on pojilla selvästi yleisempää.

      Joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea – "ovat vain lipsahtaneet luokalta toiselle"

    • Ministeri Krista Kiurun mukaan perheet ottavat aiempaa vähemmän vastuuta jäsenistään, minkä vuoksi vastuu esimerkiksi nuorten mielenterveyshäiriöistä lankeaa viime kädessä yhteiskunnalle.

      Ministeri Kiuru lupaa nuorille ensiavun mielenterveysongelmiin kouluterveydenhoitajalta – "Yhteiskunnalla ei ole varaa siihen, että parhaassa kasvuiässä olevat nuoret joutuvat kärsimään näin paljon"

    • Lyhyitä työjaksoja selittää se, että varsinkin suurten järjestäjien terveysasemilla on huomattavan paljon lääkäreitä, joiden koulutus on kesken.

      Kysely: Terveyskeskuslääkäreiden vaihtuvuus rassaa potilaita ja lääkäreitä

    Artikkelin aiheet
    kouluterveyskysely
    nuorten terveys
    THL
    sairauspoissaolot
    koettu terveydentila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa