• Tokmanni mainostaa Pola-vaatteita suomalaisella suunnittelutyöllä – varsinainen valmistus on kokonaan kaukomailla

    Pola-vaatteita myydään vuosittain yli neljä miljoonaa. Raaka-aineet kuten puuvilla, bambuviskoosi ja pellava tulevat kaikki ulkomailta.
    Tilaajalle
    Pola-vaatteet suunnitellaan kotimaassa mutta valmistetaan EU:n ulkopuolella.
    Pola-vaatteet suunnitellaan kotimaassa mutta valmistetaan EU:n ulkopuolella. Kuva: Pola, Sanne Katainen, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Kauppa
    18.3.202618:30
    Jukka Koivula

    Tokmannin 6. maaliskuuta julkistetussa tiedotteessa julistetaan, että uudistunut kotimainen design tähtää nyt myös milleniaalien vaatekaappeihin.

    Kotimaisella designilla viitataan tässä yhteydessä Pola-vaatteisiin, joita Tokmanni kertoo myyvänsä vuosittain yli neljä miljoonaa kappaletta. Milleniaaleilla puolestaan tarkoitetaan 1980-luvun alun ja 1990-luvun loppupuolen välillä syntynyttä sukupolvea.

    Tokmannin tiedotteessa mainitaan, että valtaosa Pola-tuotteista suunnitellaan ja mitoitetaan Suomessa.

    ”Suomessa suunnitellut Pola-vaatteet kantavatkin ylpeinä Suomalainen työ ry:n myöntämää Design from Finland -merkkiä. Vaatteen matka alkaa Mäntsälästä Tokmannin vaatesuunnittelijan pöydältä.”

    ”Valmistus tapahtuu ulkomailla ohjeidemme mukaisesti alihankintana.”

    Maarit Mikkonen

    Varsinaisen vaatteiden valmistamisen osalta kotimaisuus loistaa kuitenkin täysin poissaolollaan. MT kysyi Tokmannilta, missä Pola-vaatteet nykyisin tehdään.

    ”Valmistus tapahtuu ulkomailla ohjeidemme mukaisesti alihankintana. Viimeisimmän, syyskuussa päivitetyn listauksemme mukaan edellä mainittuja tuotteitamme valmistetaan muun muassa Turkissa, Kiinassa ja Bangladeshissa”, Tokmannin sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen vastaa.

    Kun puhutaan suomalaisesta työstä, niin eikö tuotantoketjussa ole merkittävä puute, kun valmistus tapahtuu ulkomailla?

    ”Harmiksemme vaatteitamme ei näkemyksemme mukaan ole mahdollista valmistaa sellaisella tavalla ja sellaisessa mittakaavassa Suomessa, että ne menisivät riittävän hyvin kaupaksi. Hienoa olisi, jos näin olisi”, Mikkonen toteaa.

    ”Valmistus tapahtuu siellä missä on olemassa olevat valmiudet ja resurssit suurien tuotantoerien valmistukseen. Suomessa on edelleen vaatetuotantoa, mutta pääasiassa pienemmässä mittakaavassa ja kapealla erikoistumisella.”

    ”Valmistus tapahtuu siellä missä on olemassa olevat valmiudet ja resurssit suurien tuotantoerien valmistukseen.”

    Maarit Mikkonen

    Pola-vaatteiden ompelu on Mikkosen mukaan edelleen suurelta osin työvoimavaltaista.

    ”Tuotanto on 1980-luvulta alkaen siirtynyt Suomen ulkopuolelle. Nykyisin suomalaisen tekstiili- ja muotialan kilpailukyky perustuu esimerkiksi uusiin materiaaliratkaisuihin ja designiin, ei enää työvoimavaltaiseen ompeluun.”

    Pola-vaatteiden raaka-aineet kuten puuvilla, bambuviskoosi ja pellava tulevat kaikki ulkomailta.

    ”Tämä on myös yksi syy sille, että tuotantoa on sijoitettu lähemmäs raaka-ainelähteitä ja olemassa olevia tekstiiliteollisuuden keskittymiä.”

    Lisää aiheesta
    • Ompelu edellyttää usein käsityötä. Kuvituskuva.

      Kauppa | Olisiko Tokmannin vaatteita mahdollista valmistaa Suomessa? Näin asiantuntija arvioi tilannetta

      Tilaajalle
    • Vaateteollisuus työllistää globaalisti noin 70 miljoonaa ihmistä. LEHTIKUVA/AFP.

      Yritykset | Raportti: Suomalaisyritysten vaatteiden tekijät eivät saa elämiseen riittävää palkkaa ulkomailla

    • Parhaiten vertailussa pärjäsi lastenvaatevalmistaja Papu Design, joka ylsi rankabrand.org -sivustolla toiseksi parhaaseen luokkaan eli B-kategoriaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

      Suomalaiset vaatefirmat pärjäsivät kehnosti vastuullisuusvertailussa

    Artikkelin aiheet
    Tokmanni
    Pola-vaatteet
    suomalainen design
    vaateteollisuus
    ulkomainen valmistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla