• Sateet yleistyvät selvästi koko maassa: Laaja matalapaineen alue vaikuttaa säähän

    Sateet ovat viime aikoina jo hieman yleistyneet, mutta maasto on edelleen monin paikoin varsin kuivaa. Ensi viikolla sadetta tai sadekuuroja tulee yleisesti suuressa osassa maata.
    Uutiset|Sää
    9.6.202416:44
    Antti Jylhä-Ollila & Mikko Laine

    Tänään sunnuntaina kapeahko sadealue saapuu maan etelä- ja länsiosaan ja liikkuu iltayöksi itään ja Oulun tasalle. Muutoinkin tulee paikallisia sade- tai ukkoskuuroja. Tuuli voimistuu kohtalaiseksi, lännessä jopa navakaksi.

    Ensi viikolla sää on varsin epävakaista. Pilvisyys vaihtelee ja sadetta tai sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Sademäärien ennustaminen on hankalaa ja sademäärissä on huomattavaa paikallista vaihtelua. Ilma on jo selvästi viileämpää kuin viime viikolla. Päivälämpötilat vaihtelevat vajaasta 15 asteesta noin 20 asteeseen.

    Öisin lämpötila on vajaat 10 astetta, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on edelleen hallan mahdollisuutta.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Sää | Viikonloppuun sattuu sekä kuurosateita että ukkosia

    • Vilu viljan kasvattaa, sanoo suomalainen sananlasku.

      Maatalous | ATL: Viilenevä sää nostaa sato-odotukset korkealle Ruotsissa

    • Lämmin sää voi aikaistaa sinilevien kukintaa. Yleensä runsaampia esiintymiä havaitaan vasta kesä-heinäkuun taitteessa.

      Ympäristö | Pitkään jatkuva helle herättelee sinilevät ja saa kalat stressaantumaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    sateet
    matalapaine
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita