• Saarikko: Hallitus ajaa hyvinvointialueet paniikkileikkauksiin – ”Keskusta ei tule hyväksymään”

    Saarikko myöntää uudistusten olevan välttämättömiä mutta pitää aikataulua mahdottomana.
    Entinen valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) puhui puolueväelleen keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella.
    Entinen valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) puhui puolueväelleen keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella. Kuva: Laura Hämäläinen / Keskusta
    Uutiset|Politiikka
    5.9.202305:00
    Hermanni Härkönen

    Hallitusohjelmassa sovitut säästöt terveyspalvelujen rahoituksessa johtavat siihen, että hyvinvointialueet sulkevat toimipisteitä paniikissa, vaikka siitä ei valtiolle välttämättä kokonaissäästöjä muodostuisikaan.

    Näin sanoo oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.

    Hän kertoo käyttäneensä loppukesän selvittääkseen sote-palveluiden tilannetta ja hallitusohjelmaan tehtyjä kirjauksia.

    Huolestuttavinta ovat Saarikon mukaan yli miljardin euron säästöt hyvinvointialueilta vaalikauden loppuun mennessä. Säästöjä aletaan hakea jo kahden vuoden kuluttua.

    ”Aikataulu, jolla alueet kuritetaan nämä tekemään, on mahdoton”, Saarikko sanoo.

    Sote-uudistuksen valmisteluvaiheen jälkeen hyvinvointialueiden kuluja ovat nostaneet esimerkiksi noussut inflaatio, hoitajien vientiteollisuuteen kytketty palkkaratkaisu ja koronapandemiasta jäänyt pitkä hoitovelka, joka näkyy vieläkin jonoissa.

    ”Alueet lähtevät valtavalta takamatkalta hoitamaan tätä hallituksen kovaotteista politiikkaa”, Saarikko sanoo.

    Hyvinvointialueille pitäisi Saarikon mielestä antaa hallitusohjelman mukaista kahta vuotta pidempi jatkoaika alijäämän kiinni kuromiseen.

    Lisäksi hän vaatii mallia, jossa kiinteitä palveluita ei voi poistaa kunnasta, ennen kuin löydetään ratkaisu palveluiden parantamiseen jollain muulla keinolla.

    ”Ei voi tyhjentää kuntia palveluista ilman, että lupaa mitään tilalle. Kehittämisen aika on nyt”, Saarikko sanoo.

    Hallitusohjelmassa haetaan vaalikaudelle yhteensä kuuden miljardin säästöjä. Säästöjen lykkäämiselläkin on hintansa, ja Saarikko esittääkin toisen kohteen, jolla jatkoajan olisi voinut kompensoida.

    ”Ei minun mielestäni veronalennuksiin olisi ollut tässä tilanteessa varaa.”

    Saarikko neuvoo hallitusta myös harkitsemaan Kelan matkakorvausten sisällyttämistä hyvinvointialueiden rahoituspottiin. Kyseessä on vuositasolla noin 300 miljoonan euron kuluerä.

    ”Tällä hetkellä lähipalveluiden lakkauttamisessa ei tarvitse miettiä ihmisten matkakustannuksia, kun ne voidaan siirtää Kelalle. Todellisuudessa kaikki ovat samoja veronmaksajien rahoja”, Saarikko sanoo.

    Hallitusohjelman sisällöstä hän erikseen kehuu mainintaa lääkäritoiminnan ammatinharjoittajamallin selvittämistä.

    ”Selvästi yksi kasvanut ongelma on lääkäripula ja kalliit ostopalvelut. Se olisi esimerkiksi maaseudun lääkäripalveluiden vahvistamiselle hyvä ratkaisu, josta pitäisi laittaa nopeasti kokeilu liikkeelle.”

    Muutenkin Saarikko moneen kertaan korostaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen liittyvistä toimista moneta ovat oikeita ja välttämättömiä, mutta niihin annettu aika on epärealistisen niukka.

    Hallitus ei sinänsä päätä hyvinvointialueiden palveluverkosta, mutta niiden rahoitus vaikuttaa käytännössä vääjäämättä siihen, missä alueet ylläpitävät toimintoja.

    ”Alueet ajetaan nyt niin ahtaalle, että syntyy paniikinomaisia ratkaisuja palveluiden alas ajamisesta”, Saarikko ennustaa.

    ”Tämä johtaa tilanteisiin, joissa aluepäättäjät kiireellä sammuttavat terveyskeskusten valoja, koska ajatellaan että sillä saadaan nopeita säästöjä.”

    Säästöt voivat kuitenkin jäädä toteutumatta, sillä esimerkiksi jo valmiiksi niukan hoitohenkilökunnan siirtymisestä toiseen kuntaan töihin ei ole mitään takeita. Myöskään palveluntarve ei verkostoa rukkaamalla muutu.

    ”Keskusta ei tule hyväksymään sitä, että tätä vaikeaa tilannetta ratkotaan lähipalveluita alasajamalla”, Saarikko sanoo.

    Keskusta on aluevaltuutettujen määrällä mitattuna alueiden suurin puolue, mutta enemmistöä sillä ei ole missään aluevaltuustossa.

    Valtuustot päättävät lopun viimein hyvinvointivaltioiden sisällä tehdyistä päätöksistä, mutta valtion rahoituspuitteista lipsuminen voi olla niille kohtalokasta.

    Hallitusohjelmasta löytyy myös kirjaus siitä, että jo yksi hyvinvointialueen lisärahoitusmenettely voisi johtaa alueen arviointimenettelyyn, ja lopulta alueiden yhdistämiseen.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka ja talous | Porvaria on syytä välillä rakastaa, vaikka hän tekee sen nyt vaikeaksi

    • Keski-Suomen hyvinvointialuejohtaja Jan Tolletin mukaan sote-sektorin suurin ongelma koko maassa on pula osaavasta työvoimasta. ”Toiseksi eniten ongelmia tuottaa rahapula.”

      Politiikka | Sote-alueiden taloustilanne ennakoituakin heikompi — Ykkösongelma on työvoimapula

    • Sote-puolen hoitovelka kasvaa Suomessa jatkuvasti muun muassa ikäihmisiin painottuvan väestörakenteen takia.

      Politiikka | Sote-sektorin hoitovelka paisuu mutta rahoitus ei kasva – ”Piina ikävistä päätöksistä tavallaan siirretään hyvinvointialueille”

    • Saarikko esitti Keskustan sivuilla julkaistussa tiedotteessa tiukkaa kritiikkiä Valtiovarainministeriön budjetti- ja menokehysehdotusta kohtaan.

      Politiikka | Saarikko kritisoi budjetti- ja menokehysehdotusta – vaatii päättäjiltä oikeudentuntoa

    Artikkelin aiheet
    Annika Saarikko
    hyvinvointialueet
    sote-uudistus
    hallitusohjelma
    Keskusta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa