• Postin osakeanti keskeytettiin – ylimerkittiin moninkertaisesti

    Kaupankäynti Postin osakkeella alkaa Helsingin pörssin päälistalla 14. lokakuuta.
    Kaupankäynti Postin osakkeella alkaa Helsingin pörssin päälistalla 14. lokakuuta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Kaupankäynti Postin osakkeella alkaa Helsingin pörssin päälistalla 14. lokakuuta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Talous
    6.10.202520:30
    STT–

    Postin osakeanti yleisölle on keskeytetty, ilmoitti yhtiö maanantai-iltana. Posti kertoi, että anti on ylimerkitty moninkertaisesti. Institutionaalisille sijoittajille eli yhteisöille suunnattu anti jatkuu vielä keskiviikkoon.

    Valtio myy Postin osakkeista vajaat 30 prosenttia yksityishenkilöille ja yhteisöille. Listautumisannissa osakkeen hinta on ollut 7,50 euroa kappaleelta. Valtio kerää annilla noin sata miljoonaa euroa.

    Kaupankäynti Postin osakkeella alkaa Helsingin pörssin päälistalla 14. lokakuuta.

    Posti hakee kasvua pakettijakelusta, varasto- ja logistiikkapalveluista. Täkynä sijoittajille yhtiö lupaa kasvavia osinkoja.

    Lisää aiheesta
    • Jaettavan paperin määrä on laskenut jyrkästi viime vuosikymmeninä. Posti on luonut kasvua erityisesti paketti- ja logistiikkaliiketoiminnoissaan.

      Talous | Posti ei jaa väliaikatietoja listautumisantinsa suosiosta

    • Posti listautuu Helsingin pörssiin valtion myydessä osakeomistustaan. Posti Group työllistää noin 15 000 työntekijää ja on henkilöstöltään yksi suurimmista yhtiöistä Suomessa.

      Talous | Pörssilistautuja-Posti varmistaa kurssin pitoa yleisöannissa bonusosakkein

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria