• Posti ei jaa väliaikatietoja listautumisantinsa suosiosta

    Ylikysyntätilanteessa Postilla on mahdollista keskeyttää osakemyynti yleisöannissa jo maanantaina.
    Jaettavan paperin määrä on laskenut jyrkästi viime vuosikymmeninä. Posti on luonut kasvua erityisesti paketti- ja logistiikkaliiketoiminnoissaan.
    Jaettavan paperin määrä on laskenut jyrkästi viime vuosikymmeninä. Posti on luonut kasvua erityisesti paketti- ja logistiikkaliiketoiminnoissaan. Kuva: Joonatan Reunanen
    Uutiset|Talous
    6.10.202515:36
    Kimmo Lundén

    ”Väliaikatilanteesta emme voi kommentoida ennen annin päättymistä. Kaikki sitten aikanaan”, vastasi Posti Groupin talous- ja rahoitusjohtaja Timo Karppinen MT:n kyselyyn Postin pörssilistautumisen edistymisestä.

    Postin pörssilistautumisen yleisö- ja instituutiomyynti alkoi viime viikon tiistaina 30.9. kello 10:00. Yleisölle tarjolla on miljoona Postin osaketta hintaan 7,50 euroa kappaleelta.

    Yleisömyynti, instituutiomyynti ja henkilöstöanti voidaan mahdollisessa ylikysyntätilanteessa keskeyttää aikaisintaan jo maanantaina 6.10. Myyjällä on oikeus myös pidentää merkintäaikoja, mikäli kauppa ei käy.

    Postin Karppisen mukaan yhtiö tiedottaa pörssitiedotteella, kun anti on päättynyt tai merkintä keskeytetty yleisöannissa ennen määräaikaa. Yleisömyynnin merkintäaika päättyy viimeistään tiistaina 7.10. kello 16:00. Sama aikataulu pätee myös henkilöstöantiin. Instituutiomyynnin merkintäaika päättyy viimeistään torstaina 9.10. kello 11:00.

    Myös henkilöstöannissa merkintäajat ovat samat kuin yleisömyynnissä, mutta merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin yleisömyynnissä. Yleisömyynnissä on mahdollisuus merkitä allokoitua kymmentä osaketto kohti yhden bonusosakkeen korvauksetta edellyttäen, että sijoittaja pitää myyntiosakkeet arvo-osuustilillään vuoden verran.

    Instituutiomyynnissä myydään 10,6 miljoonaa osaketta. Myyjänä on Suomen valtio, joka omistaa kaikki Postin osakkeet. Myynnin jälkeenkin valtiolle jää Postin osakkeista 70,5 prosenttia.

    Myyjä eli valtio saa noin 100,1 miljoonan euron bruttovarat ja noin 96,7 miljoonan euron nettovarat osakemyynnistä, edellyttäen, että kaikki myyntiosakkeet myydään.

    Ylikysyntätilanteessa osakkeet allokoidaan merkitsijöiden kesken ja siirretään sijoittajien arvo-osuustileille. Osakkeiden jaosta ei ennen myynnin alkamista julkaistussa listalleottoesitteessä ollut esitetty sääntöjä.

    Kaupankäynti osakkeella Nasdaq Helsingin prelistalla alkaa arviolta 10. lokakuuta ja pörssin päälistalla arviolta 14.10.

    Valtio omistaa nykyisin Posti Groupin kokonaan ja sen on määrä myydä osakkeitaan siten, että valtion omistukseen jää selvä omistusosuus, 70,5 prosenttia Postin kaikista osakkeista.

    Lisää aiheesta
    • Posti listautuu Helsingin pörssiin valtion myydessä osakeomistustaan. Posti Group työllistää noin 15 000 työntekijää ja on henkilöstöltään yksi suurimmista yhtiöistä Suomessa.

      Talous | Pörssilistautuja-Posti varmistaa kurssin pitoa yleisöannissa bonusosakkein

    • Osakkeen hinta listautumismyynnissä on 7,50 euroa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Talous | Postin osakkeiden myynti alkamassa tiistaina

    • Valtio myisi osakkeitaan Postin suunnitellun listautumisen yhteydessä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Talous | Valtio suunnittelee Postin viemistä pörssiin – yhtenä tavoitteena vahvistaa valtion taloutta

    • ”Hallituksen ajamilla työmarkkinoiden muutoksilla ei ole ollut työllisyysvaikutuksia”, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta arvioi.

      Työmarkkinat | Uusi työmarkkinakierros alkoi jo Postin palkkaneuvotteluin, paperi- ja metsäteollisuus seuraavat

      Tilaajalle
    • MT:n testistä saatiin mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten kirjeet kulkevat ympäri Suomea.

      Yhteiskunta | MT selvitti: Kirje voi matkata ympäri Suomea kuusi päivää − näin Posti perustelee asiaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Posti Group
    pörssilistautuminen
    Suomen valtio
    osakemyynti
    yleisöanti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria