• MT selvitti: Kirje voi matkata ympäri Suomea kuusi päivää − näin Posti perustelee asiaa

    Postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista kotimaan kirjelähetyksistä vähintään 50 prosenttia pitää olla perillä viimeistään neljäntenä arkipäivänä ja vähintään 97 prosenttia viimeistään viidentenä arkipäivänä jättöpäivästä.
    Tilaajalle
    MT:n testistä saatiin mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten kirjeet kulkevat ympäri Suomea.
    MT:n testistä saatiin mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten kirjeet kulkevat ympäri Suomea. Kuva: Jasmin Kokko
    Uutiset|Yhteiskunta
    12.9.202506:00
    Joonatan Reunanen

    MT testasi kuluneena kesänä, miten hyvin Postin kirjeiden kuljetus pelaa. Lähetimme gps-paikantimella varustettuja, postimerkillisiä tavallisia kirjeitä sikin sokin ympäri Suomen kolkkia. Näin jakelureitit olivat mahdollisimman erilaisia.

    Postinjakelun viimeaikainen kehitys ei ole saanut liiemmin ruusuja kansalta. Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) syksyllä 2022 julkaisemassa palvelututkimuksessa Posti jäi tyytyväisyysvertailussa viimeiseksi. Asiakkaan on vaikea hahmottaa, milloin kirjepostin pitäisi olla perillä.

    MT:n testistä saatiin mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten kirjeet kulkevat ympäri Suomea. Kirjeet esimerkiksi matkaavat suurimpien lajittelukeskusten kautta, vaikka siitä kertyy matkalle ylimääräisiä kilometrejä.

    Kirjeposti liikkuu todella usein Helsingin lajittelukeskuksen kautta. Kirjeiden kiertäminen Helsingistä voi hidastaa postin kulkua verrattuna siihen, mitä se voisi olla, jos kirjeet kulkisivat suoraviivaisempia reittejä. Tosin Postille suoraviivaisemmat reitit saattaisivat tarkoittaa nykyistä suurempia kuluja.

    Näin testi tehtiin

    Tavallista postimerkillistä kirjettä lähetettiin kuuteen eri osoitteeseen eri puolille Suomea. Kirje lähetettiin kohteisiin vain kerran, paitsi Tampereelle kaksi kertaa.

    Kirjeeseen oli pakattu gps-laite, joka liikkuessaan päivitti sijaintinsa noin puolen tunnin välein.

    Gps:n sijaintia pystyi katsomaan reaaliaikaisesti puhelinsovelluksesta. Sovellukseen tallentui myös sijaintitiedot koko testin ajalta.

    Lähetysjärjestys: 1. Helsingistä Tampereelle. 2. Tampereelta Etelä-Karjalan Parikkalaan. 3. Parikkalasta Pohjois-Pohjanmaan Merijärven kuntaan. 4. Merijärveltä Pohjois-Savon Kiuruvedelle. 5. Kiuruvedeltä Pohjanmaan Laihiaan. 6. Laihiasta Lapin Tornioon. 7. Torniosta takaisin Tampereelle.

    Postilain mukaan yleispalveluun kuuluvista kotimaan kirjelähetyksistä vähintään 50 prosenttia pitää olla perillä viimeistään neljäntenä arkipäivänä ja vähintään 97 prosenttia viimeistään viidentenä arkipäivänä jättöpäivästä. Posti on yltänyt näihin tavoitteisiin usean vuoden ajan.

    Käytännössä neljä arkipäivää tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tiistaina laatikkoon pudotettu kirje on perillä vasta seuraavan viikon maanantaina.

    Neljän päivän aikamääre ei pitänyt, kun MT lähetti kirjeen Pohjanmaan Laihialta Lapin Tornioon.

    Kirje matkasi ensin Seinäjoen ja Tampereen kautta Helsinkiin. Tämän jälkeen kirje kulki jälleen Tampereen kautta Ouluun, jossa se oli paikoillaan yhden kokonaisen arkipäivän. Oulusta kirje lähetettiin Tornioon, mutta paikkatietojen mukaan kirje päätyi ensin väärään postilaatikkoon, ilmeisesti viereisen talon laatikkoon. Lopulta kirje saapui oikeaan osoitteeseen, mutta matka kesti kuusi päivää.

    Muita töppäyksiä testissä ei tapahtunut. Tosin kirjeen reitti Tampereelta Etelä-Karjalan Parikkalaan oli erikoinen. Kirje kulki ensin Tampereelta Helsinkiin, Helsingistä Kuopioon ja vasta Kuopiosta Parikkalaan. Voisi kuvitella, että reitti Helsingistä Lappeenrannan kautta Parikkalaan olisi ollut nopeampi.

    Tältä kirje näytti saapuessaan Laihialle. Kuvasta editoitu osoitetiedot pois yksityisyyden suojan takaamiseksi.
    Tältä kirje näytti saapuessaan Laihialle. Kuvasta editoitu osoitetiedot pois yksityisyyden suojan takaamiseksi.  

    Postin Postipalveluiden tuotantojohtaja Mikko Hoikkalan mukaan Postin palveluiden laatu on hyvällä tasolla. Hän avaa syitä sille, miksi niin monet kirjeet kiertävät Helsingin kautta.

    ”Lajittelukeskuksia on Kuopiossa ja Oulussa, mutta Helsingin keskus on suurin, koska iso osa kirjeistä lähetetään pk-seudulla. Lisäksi keskittäminen auttaa siihen, että meidän automme ja rekkamme kulkevat mahdollisimman täysinä, jolloin kuljetuspäästöt laskevat.”

    Hoikkalan mukaan keskittäminen ei hidasta kirjeiden kuljetusta, koska yritys täyttää lainsäätämään palvelun vaatimukset. Nopeampaa lähetystä kaipaaville Hoikkala tarjoaa kalliimpia pikakirjeitä.

    Monet tekijät vaikuttavat siihen, miksi kirje ei ihan aina saavu perille neljässä päivässä.

    ”Yksi syy voi olla puutteelliset osoitetiedot, laitteiden vikaantuminen, huonot keliolosuhteet ja sairauspoissaolot”, Hoikkala sanoo.

    Haastattelun aikana toistuu usean kerran tosiasia siitä, että printtipostin määrä on vähentynyt viimeisimmän kymmenen vuoden aikana digitalisaation takia noin 75 prosenttia. Posti joutuu myös kilpailemaan yli kymmenen muun jakeluyhtiön kanssa.

    Kesäasunnoksi jääneelle maatilalle tuli MT:n juttuprojektin vuoksi postia vuosien tauon jälkeen. Sitä varten piti nikkaroida uusi postilaatikkokin.
    Kesäasunnoksi jääneelle maatilalle tuli MT:n juttuprojektin vuoksi postia vuosien tauon jälkeen. Sitä varten piti nikkaroida uusi postilaatikkokin. Kuva: Aimo Vainio

    Posti on valtion omistama yhtiö, joka viime vuosina tehnyt varsin mukavaa tulosta. Käyttökatteella mitattuna kannattavinta toimintaa Postille on edelleen perinteinen postinjakelu.

    Vuonna 2024 Posti jakoi osinkoa valtiolle 31,8 miljoonaa euroa, kun oikaistu liiketulos oli 80 miljoonaa euroa.

    Tällaista gps-laitetta lähetettiin ympäri Suomea.
    Tällaista gps-laitetta lähetettiin ympäri Suomea.  Kuva: Lari Lievonen
    Lisää aiheesta
    • Postin mukaan hintojen nosto johtuu kirjemäärän vähentymisestä.

      Talous | Posti nostaa postimerkkien hintoja tänään – kortin postittaminen maksaa nyt 2,75 euroa

    • Mia Laiho on ollut Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja vuodesta 2024 lähtien.

      Politiikka | Postin hinnankorotukset yllätys eduskunnalle — Laiho: ”pyydän johdolta selvitystä”

      Tilaajalle
    • Joakim Strand on toiminut Eurooppa- ja omistajaohjausministerinä heinäkuusta 2024.

      Talous | Posti toimii kohtuullisen hyvin, sanoo ministeri – pörssilistautumista tutkitaan taas

      Tilaajalle
    • Postinjakeluun on tulossa monia muutoksia.

      Politiikka | Postinjakelua ajetaan romahduspisteeseen – poliitikkojen on aika viimein herätä

    • Jakelukustannusten nousu vaikuttaa myös sanomalehtien jakeluun.

      Yhteiskunta | Postin hintoihin tulossa rajuja korotuksia – maaseudun aamujakelu kärsijänä

      Tilaajalle
    • Postin mukaan hintojen nosto johtuu kirjemäärän vähentymisestä.

      Talous | Posti nostaa postimerkkien hintoja tänään – kortin postittaminen maksaa nyt 2,75 euroa

    • Posti kertoo selvittävänsä jakelun ongelmia Maalahdessa. Kuva ei liity juttuun.

      Yhteiskunta | Johanille ei ole jaettu postia kuukauteen – Posti ei itsekään tiedä, miksi

      Tilaajalle
    • Jatkuvien muutosneuvotteluiden keskellä olevan yhtiön voisi ajatella olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Posti on kuitenkin hurjassa tuloskunnossa.

      Politiikka | Postia ehostetaan myyntikuntoon asiakkaiden kustannuksella

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle