• Keskon tulosvauhti hyytyi loppuvuonna, koko vuodelta jälleen ennätystulos

    Kauppakonserni Kesko paransi vuositulostaan jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Liikevoitto koko vuodelta oli 816,5 miljoonaa euroa.
    Tilaajalle
    Noutotukku Kespro paransi osaltaan Keskon tulosta. Jyrki Ahola purki viime viikolla tavaraa Kespron Tampereen Nekalan hevi-osastolla.
    Noutotukku Kespro paransi osaltaan Keskon tulosta. Jyrki Ahola purki viime viikolla tavaraa Kespron Tampereen Nekalan hevi-osastolla. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Talous
    2.2.202309:35
    Kimmo Lundén

    ”Kaikki toimialat tekivät hyvän tuloksen vuonna 2022”, otsikoi kauppakonserni Kesko tulostiedotteensa.

    Vuonna 2022 Keskon liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti 4,3 prosenttia ja oli 11,8 miljardia euroa. Liikevaihdon kasvuun vaikutti osaltaan kuluttajahintojen yleinen nousu.

    Koko viime vuoden osalta Keskon vertailukelpoinen liikevoitto nousi 815,1 miljoonaan euroon, kun se edellisvuonna oli 775,5 miljoonaa euroa.

    Vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevoitto jäi edellisvuoden vastaavasta ja oli 192,6 miljoonaa euroa. Loka-masrraskuussa 2021 liikevoittoa kertyi 203,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto kohosi noin 3,0 miljardiin euroon 2,9 miljardista eurosta.

    Tulosohjeistuksessaan Kesko arvioi vuoden 2022 vertailukelpoisen liikevoiton olevan 750—840 miljoonaa euroa. Koko vuoden liiikevoitto 815,1 miljoonaa euroa vastasi ohjeistusta.

    Kauppayhtiön strategia toimii:

    ”Kaikki toimialat tekivät hyvän tuloksen vuonna 2022. Vuosituloksemme on parantunut kahdeksan vuotta peräkkäin”, pääjohtaja Mikko Helander summasi tilinpäätöstiedotteessa kulunutta tilivuotta.

    Keskon päivittäistavarakaupan kannattavuus oli hyvä. Erityisesti noutotukku Kespron hyvä kehitys paransi tulosta. Päivittäistavarakaupan liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia ja vertailukelpoinen liikevoitto koko vuodelta nousi 460 miljoonaan euroon. Toimialan vertailukelpoinen liikevoittoprosentti oli 7,5 prosenttia.

    Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa Kesko teki ennätystuloksen. Liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti 9,4 prosenttia edellisvuodesta ja oli 4,8 miljardia euroa. Liikevoittoprosentti oli 7,1. Suomessa Onninen ja K-Rauta kehittyivät vahvasti.

    Autokaupassa K-ryhmän liikevaihto laski yhä autojen saatavuusongelmien seurauksena.

    Autokaupan liikevaihto koko vuodelta oli 911 miljoonaa euroa, kannattavuus pysyi hyvällä tasolla.

    Keskon hallitus ehdottaa osingon määräksi 1,08 euroa osakkeelta. Hallitus esittää yhtiökokoukselle osingon maksamista neljässä erässä.

    Lisää aiheesta
    • Kuvituskuva K-Citymarketista.

      Kauppa | ”Palkitsemisen sijaan irtisanotaan” – Ennätystulosta tekevällä Keskolla käynnissä 800 ihmistä koskevat muutosneuvottelut

      Tilaajalle
    • Kesko rakennuttaa parhaillaan Espoon Mikkelään uutta K-Supermarketia ja saman rakennuksen yhteyteen tulevaa teknisen tukkukaupan Onnisen liikepaikkaa. Keskon omistamalla Onnisella on keskusvarasto ja jakelukeskus Hyvinkäällä sekä yhteensä 56 liikepaikkaa Suomessa.

      Talous | K-ruokakaupat olivat Keskon tulosveturi

    • Kaupan edustajat kommentoivat tuloksia melko niukkasanaisesti.

      Talous | Kaupan edustajat niukkasanaisia elintarvikemarkkinavaltuutetun kyselystä: ”Emme voi kommentoida”

      Tilaajalle
    • Kespron noutotukku Tampereen Nekkalassa kuuluu  ammattiliitto PAMin lakkovaroitusten piiriin. Kesko on Kaupan liiton jäsen.

      Politiikka | Kaupan liitto uhkaa vastavetona lopettaa ay-jäsenmaksujen tilitykset ammattiliitolle — tausta perinnälle on vuoden 1968 ensimmäisessä tupossa

      Tilaajalle
    • Kauppa | Kauppa kerää yhä ruokaketjun rahat

    • Politiikka ja talous | Pekka Pesonen KKV:lle: Vähittäiskaupan ja erityisesti Keskon toiminta tutkittava määräävän markkina-aseman väärinkäytön varalta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle