• Eduskuntavaaleissa hylättiin noin 16 000 ääntä

    Tilastokeskuksen mukaan hylättyjä ääniä oli lähes 2  000 vähemmän kuin viime eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten.
    Ennakkoäänestys päättyi tänään, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Ennakkoäänestys päättyi tänään, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Politiikka
    4.4.202308:50
    STT–

    Sunnuntaina pidetyissä eduskuntavaaleissa hylättiin noin 16  000 ääntä. Tieto perustuu Tilastokeskuksen alustaviin ääntenlaskennan tuloksiin.

    Tilastokeskuksen mukaan hylättyjä ääniä oli lähes 2  000 vähemmän kuin viime eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten.

    Kaikkiaan sunnuntaina äänesti reilut kolme miljoonaa suomalaista. Äänestysprosentti oli 71,9.

    Lisää aiheesta
    • Puheenjohtaja Sanna Marin sanoi vaalivalvojaisissa, että SDP onnistui vaaleissa kasvattamaan kannatusta pääministeripuolueena, mikä on hänen mukaansa hieno saavutus. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka | Maailmalla Suomen vaalit näyttäytyivät henkilönäytelmänä, jossa Sanna Marinin tappio oli pääosassa

    • Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Kokoomus sai 20,8 prosenttia ennakkoäänistä.

      Politiikka | Kokoomus sai 10 lisäpaikkaa ja on uuden eduskunnan suurin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa