• Taistelut Gazassa jatkuvat kiivaina edelleen

    Israelin asevoimat varoitti maanantaina, että Gazan sota saattaa jatkua koko alkaneen vuoden.
    Silminnäkijöiden mukaan osa Israelin joukoista vetäytyi useilta alueilta Gazan kaupungin läheisyydestä maanantaina, minkä arvioidaan liittyvän lähinnä joukkojen ryhmittämiseen uudelleen. LEHTIKUVA/AFP.
    Silminnäkijöiden mukaan osa Israelin joukoista vetäytyi useilta alueilta Gazan kaupungin läheisyydestä maanantaina, minkä arvioidaan liittyvän lähinnä joukkojen ryhmittämiseen uudelleen. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    2.1.202419:45
    STT–AFP

    Kranaattituli ja ohjusiskut Gazan kaistalle jatkuivat tiistain vastaisena yönä. Silminnäkijöiden mukaan iskuja tehtiin muun muassa Rafahiin Gazan kaistan eteläosassa ja Jabaliaan sen pohjoisosassa. Taisteluita käytiin niin ikään Maghazissa ja Bureijissa kaistan keskiosassa sekä eteläosan tärkeimmässä kaupungissa Khan Yunisissa.

    Palestiinalaisten Punainen Puolikuu sanoo Israelin iskeneen sen päämajaan Khan Yunisissa ja useiden kuolleen iskussa. Äärijärjestö Hamasin hallitsema Gazan terveysministeriö ilmoitti iskussa kuolleen neljä ihmistä, joista yksi oli lapsi.

    Silminnäkijöiden mukaan osa Israelin joukoista vetäytyi useilta alueilta Gazan kaupungin läheisyydestä maanantaina. Tämä kuitenkin liittynee lähinnä joukkojen ryhmittämiseen uudelleen, ei lopulliseen vetäytymiseen alueelta.

    Israelin puolustusministerin Yoav Gallantin mukaan joidenkin Gazan rajan lähellä sijaitsevien kylien ja kaupunkien asukkaat pääsevät lähitulevaisuudessa palaamaan koteihinsa.

    Israelin asevoimat varoitti maanantaina, että Gazan sota saattaa jatkua koko alkaneen vuoden. Asevoimien tiedottajan Daniel Hagarin mukaan osa 300  000 reserviläisestä saisi tauon sotatoimista valmistautuakseen pitkittyneisiin taisteluihin.

    Israel julisti sodan äärijärjestö Hamasia vastaan sen jälkeen, kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät Israeliin 7. lokakuuta noin 1  140 ihmistä surmanneen yllätyshyökkäyksen.

    Israelin hyökkäyksessä Gazaan on Hamasin valvoman alueen terveysministeriön mukaan sen jälkeen kuollut liki 22  000 ihmistä. Israelin sotilaita on kuollut yli 170.

    Gazan humanitaarinen tilanne on avustusjärjestöjen mukaan katastrofaalinen.

    Gazan kaistaa hallitsevan äärijärjestö Hamasin johtaja Ismail Haniya sanoi televisiopuheessa tiistaina olevansa valmis yhteen yhteiseen hallintoon palestiinalaisalueilla.

    Palestiinalaisalueista Gazan kaista on Hamasin hallinnoima ja Israelin miehittämällä Länsirannalla kansainvälisesti tunnustettua palestiinalaishallintoa johtaa palestiinalaisjärjestö Fatah.

    Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana kertoi Israelin tehneen ilmaiskuja tiistaiaamuna Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lähelle. Sanan siteeraama nimetön sotilaslähde sanoi, että iskut olivat aiheuttaneet vain "materiaalituhoja".

    Syyrian tilannetta tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Israel olisi iskenyt sotilaskohteeseen, jossa oli Iranin tukemia libanonilaisen Hizbollah-äärijärjestön jäseniä.

    Israel on tehnyt yli vuosikymmenen kestäneen Syyrian sisällissodan aikana satoja iskuja Syyriaan. Israelin iskut ovat kohdistuneet Iranin tukemiin joukkojen ja Syyrian asevoimien kohteisiin. Israel ei ole vahvistanut iskuja.

    Israel iski joulun tienoilla Syyriaan, jolloin Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen kenraali Razi Moussavi sai surmansa.

    Äärijärjestö Hamas kertoo tv-kanavallaan järjestön varajohtajan Saleh al-Arurin kuolleen Israelin lennokki-iskussa Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin. Libanonin valtiollisen uutistoimisto NNA:n mukaan Israelin iskussa kuoli yhteensä neljä ihmistä ja useita haavoittui.

    Hamas vannoi, ettei al-Arurin kuolema lopeta järjestön vastarintaa.

    Libanon on tuominnut Israelin iskun.

    Lisää aiheesta
    • Gazassa sijaitsevan pakolaisleirin asukkaita pyrkimässä Deir al-Balahiin Gazan alueen keskiosassa perjantaina.LEHTIKUVA  / AFP .

      Ulkomaat | YK: Gazassa ei ole turvallista paikkaa paeta – Israel on ilmoittanut jatkavansa sotaa

    • Israelin ilmaiskujen ja maahyökkäyksen runtelemassa Gazassa on saanut alueen terveysministeriön mukaan surmansa yli 20 200 ihmistä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Hamas vaatii tutkintaa joukkoteloituksista, joita se syyttää israelilaisjoukkojen tehneen

    Artikkelin aiheet
    gazan sota
    Israel ja Hamas
    lahi-ita
    konflikti
    humanitaarinen tilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa