• Tokmanni vauhdittaa kasvua Spar-yhteistyöllä – ruokapanostukset laajenevat myös Ruotsiin

    Dollarstore-segmentin liikevaihto kasvoi, mutta kasvu ei vielä täysin kattanut liiketoiminnan kulujen kasvua.
    Tokmannin ostoskärryjä. Kuvituskuva.
    Tokmannin ostoskärryjä. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yritykset
    7.8.202608:42
    Joonatan Reunanen

    Tokmanni-konserni aikoo vauhdittaa kasvuaan päivittäistavarakaupassa Spar-yhteistyön avulla.

    Yhtiö kertoi puolivuotiskatsauksen tiedotteessa laajentavansa Spar-brändin tuotteiden jakelua myös Dollarstore-myymälöihin Ruotsissa. Ensimmäisten tuotteiden odotetaan tulevan myyntiin Ruotsin myymälöihin tämän vuoden aikana.

    Toimitusjohtaja Sampo Päällysahon mukaan Spar-verkoston laajentaminen tukee konsernin tavoitetta kasvattaa päivittäistavarakaupan roolia liiketoiminnassa.

    "Spar-verkoston laajentaminen tukee tavoitettamme kasvaa yhä merkittävämmäksi toimijaksi päivittäistavarakaupassa sekä lisätä asiointitiheyttä", Päällysaho sanoo tiedotteessa.

    Tokmanni avasi katsauskaudella kaksi uutta Eurospar-supermarkettia, joten ketjulla oli kesäkuun lopussa yhteensä kuusi Eurospar-myymälää Suomessa. Yhtiö hakee yhteistyöstä hyötyjä erityisesti hankinnoissa ja omien merkkien laajentamisessa.

    Tiedotteen mukaan yhteiset hankinnat sekä Tokmannin ja Dollarstoren yhteiset Spar-tuotevalikoimat kasvattavat ostovolyymeja ja tukevat myyntikatteen kehitystä pitkällä aikavälillä.

    "Spar-verkoston laajentaminen tukee tavoitettamme kasvaa yhä merkittävämmäksi toimijaksi päivittäistavarakaupassa sekä lisätä asiointitiheyttä.”

    Sampo Päällysaho

    Tokmannin kannattavuutta rasitti erityisesti Dollarstore-segmentti, jossa liikevaihdon kasvu ei vielä kattanut kulujen kasvua. Yhtiö kirjasi lisäksi Dollarstore-segmenttiin liittyvän 24,3 miljoonan euron liikearvon arvonalentumisen sekä 12 miljoonan euron vaihto-omaisuuteen liittyvän alaskirjauksen.

    Tokmanni korostaa kuitenkin, että Dollarstoren uudistaminen etenee suunnitellusti. Ruotsissa ketju panostaa aiempaa laajempaan tuotevalikoimaan ja myymäläuudistuksiin, joiden tavoitteena on kasvattaa asiakasvirtoja ja keskiostoksia.

    Konserni arvioi vuoden 2026 liikevaihdon olevan aiemmin ilmoitetun mukainen, 1,78–1,86 miljardia euroa. Vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan 85–105 miljoonaa euroa.

    Päällysahon mukaan kuluttajat painottavat epävarmassa markkinatilanteessa edullisia hintoja ja laajaa valikoimaa.

    "Tokmanni-konsernilla on erinomaiset edellytykset vastata näihin tarpeisiin ja vahvistaa edelleen asemaansa yhtenä Pohjoismaiden johtavista halpakauppaketjuista", hän sanoo.

    Juttua päivitetty 7.8.2026 klo 9.05 grafiikalla.

    Lisää aiheesta
    • Spar-kauppa Albertinkadulla Helsingissä vuonna 2005.

      Kauppa | Tokmanni tuo Spar-brändin takaisin Suomeen

    • Tokmannin liikevaihto kasvoi 14 prosenttia vuoden takaisesta, mihin vaikutti ruotsalaisen Dollarstore-ketjun osto viime vuonna. LEHTIKUVA / Onni Ojala.

      Talous | Tokmanni hyötyi ruotsalaisketjun ostosta ja paransi tulostaan, vaikka asiakkaat pihistelevät

    • Kassamyyjä Margit Amberg täytti Järvenpään tokmannin leipähyllyjä keskiviikkona.

      Kauppa | Tokmanni aikoo nostaa ruuan kotimaisuuden muiden ketjujen tasolle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tokmanni
    Spar
    Dollarstore
    päivittäistavarakauppa
    Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy