• Etelä-Atlantilla merihätään joutunut soutaja Jari Saario on pelastettu kauppa-alukselle

    Saarion oli tarkoitus soutaa yksin noin 8 000 kilometrin matka Etelä-Amerikan eteläkärjestä Kap Hornista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin
    Jari Saario on kokenut valtamerisoutaja. Vuonna 2023 hän souti kahdesti Atlantin yli. LEHTIKUVA /  Emmi Korhonen.
    Jari Saario on kokenut valtamerisoutaja. Vuonna 2023 hän souti kahdesti Atlantin yli. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Ulkomaat
    11.1.202608:30
    STT

    Etelä-Atlantilla merihätään joutunut valtamerisoutaja Jari Saario saatiin pelastettua turvaan kauppa-alukselle sunnuntain vastaisena yönä noin puoli kolmelta Suomen aikaa. Asiasta kerrotaan Saarion sometilillä.

    ”Tilanne oli vaativa ja pelastustoimi pitkä”, tilillä kuvaillaan.

    Päivityksessä kerrotaan myös, että Saarion vointi on olosuhteisiin nähden hyvä ja että hän saa apua aluksella.

    53-vuotiaan Saarion oli tarkoitus soutaa yksin noin 8 000 kilometrin matka Etelä-Amerikan eteläkärjestä Kap Hornista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin. Hän lähti matkaan marraskuussa. Vuoden vaihtuessa Saario ilmoitti olevansa tasan puolessavälissä matkaa.

    Lauantaina Instagram-tilillä kerrottiin, että vene on vaurioitunut ja pelastustoimet aloitettu. Saarion apuun lähti kauppa-alus Cymona Eagle.

    Aluetta kuvattiin vaativaksi ja syrjäiseksi merialueeksi. Joulukuun lopussa Saario kertoikin kokeneensa yhden elämänsä karmeimmista kokemuksista törmättyään jäävuoreen.

    Saario on kokenut valtamerisoutaja. Vuonna 2023 hän souti kahdesti Atlantin yli. Tämänkertaisen soutu-urakan ensimmäisinä päivinä Saario kertoi tehneensä merenkulun historiaa soutamalla ensimmäisenä ihmisenä yksin Kap Hornin ympäri.

    Lisää aiheesta
    • Urheilu | Jari Saario aikoo soutaa vaarallisilla vesillä – vastaavaa ei ole kukaan muu yrittänyt

    • Saario taltioi matkaansa Instagram-tililleen jari_saario.

      Urheilu | Mies vailla kuolemanpelkoa – minuutin tanssiesitys kauhistutti Jari Saariota enemmän kuin 178 päivää Atlantilla

    Artikkelin aiheet
    Veneet
    Vesiliikennneonnettomuus
    Meret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena