• Suomessa herättiin rauniopelastustaitojen puutteeseen

    Pelastustyö esimerkiksi sortuneessa kerrostalossa vaatii kovaa henkistä ja fyysistä kanttia.
    Rauniopelastustehtävissä on tyypillistä, että keikat kestävät pitkään, jopa päivien ajan. Niissä toimiminen vaatii Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtajan Aki Sirénin (vas.) mukaan kovaa henkistä ja fyysistä kanttia. LEHTIKUVA / Jarno Artika.
    Rauniopelastustehtävissä on tyypillistä, että keikat kestävät pitkään, jopa päivien ajan. Niissä toimiminen vaatii Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtajan Aki Sirénin (vas.) mukaan kovaa henkistä ja fyysistä kanttia. LEHTIKUVA / Jarno Artika.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    14.12.202510:30
    STT

    Pelastustoimessa on havahduttu rauniopelastustaitojen puutteeseen Suomessa. Tällä hetkellä varsinaisia rauniopelastusryhmiä on Suomessa vain kolmella taholla. Rauniopelastustaidot eivät myöskään toistaiseksi ole kuuluneet pelastajien peruskoulutukseen.

    Tätä vajetta yritetään nyt paikata. Tärkein yksittäinen syy siihen on Ukrainan sota. Myös ilmastonmuutos ja äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyminen vaikuttavat varautumistarpeisiin.

    Sortumapelastaminen on yläkäsite, joka pitää sisällään rakennusten sekä maa- ja lumimassojen sortumista aiheutuneet pelastustilanteet. Rauniopelastamisesta voidaan puhua rakennetussa ympäristössä.

    ”Kymmenisen vuotta sitten tämä aihe ei näiden kolmen alueen ulkopuolella juuri kiinnostanut.”

    Helsingin pelastuslaitos sekä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos perustivat omat raunio- ja sortumapelastusjoukkueensa kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi pohjoisessa toimii pelastuslaitosten yhteinen arktinen pelastusjoukkue (Arctic Rescue Team), jonka erityisosaamiseen kuuluvat esimerkiksi lumivyöryt ja tulvantorjunta.

    Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtajan Aki Sirénin mukaan muilla pelastuslaitoksilla on toistaiseksi ollut yksittäisiä rauniopelastusharjoituksia. Kyselyjä on kuitenkin alkanut tulla.

    ”Kymmenisen vuotta sitten tämä aihe ei näiden kolmen alueen ulkopuolella juuri kiinnostanut. Nyt asia kiinnostaa aivan varmasti kaikkia”, Sirén kertoo.

    Sirén täydentää, että Jani Kareinen käynnisti toiminnan Pohjois-Karjalassa vuonna 2015. Kareinen toimii nykyisin Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtajana.

    ”Päivittäinen henkilöstö ei riitä, jos tehtävä vaatii kymmeniä ihmisiä ja kestää päiviä.”

    Sirén on mukana Pelastusopiston vetämän Sope-hankkeen ohjausryhmässä. Sortumapelastamisen kansallinen toimintamalli ja koulutuspolku -hankkeen tarkoituksena on ensimmäistä kertaa linjata kansalliset raamit sille, millä tavoin rauniopelastamistilanteissa tulisi toimia, millaisia taitoja siinä vaaditaan ja miten niihin kouluttaudutaan. Koulutus koskisi myös sopimuspalokuntia.

    Tavoitteena on, että kaikilla pelastusalalla työskentelevillä olisi perustiedot ja -taidot toimia rauniopelastustilanteissa. Tositilanteessa tukea voidaan pyytää toiselta pelastuslaitokselta.

    ”Resurssit ovat niin pienet, että pitkäkestoisissa tilanteissa kaikki kädet ovat tarpeen. Päivittäinen henkilöstö ei riitä, jos tehtävä vaatii kymmeniä ihmisiä ja kestää päiviä.”

    Rauniopelastustehtävissä on tyypillistä, että keikat kestävät pitkään, jopa päivien ajan. Niissä toimiminen vaatii Sirénin mukaan kovaa henkistä ja fyysistä kanttia.

    ”Pahimmillaan tilanteet voivat olla hyvin raastavia.”

    ”Esimerkit erilaisista sortumista tulevat meille Ukrainasta ja maanjäristysalueilta.”

    SOPE-hanke päättyy syksyllä 2026. Koulutuksen käynnistämiseen liittyvä keskeinen haaste on se, että Suomessa on rajallinen määrä ihmisiä, jotka voivat toimia alkuvaiheessa rauniopelastamisen kouluttajina.

    Suomessa toimi 1990-luvulta lähtien kansainväliseen pelastustoimintaan tarkoitettu rauniopelastusmuodostelma Usar (Urban Search and Rescue). Sen toimintaa koordinoi ensin kriisinhallintakeskus CMC Finland ja sitten Pelastusopisto. Toiminta kuitenkin päättyi vuoteen 2021.

    ”Rauniopelastus ei ole mitään tähtitiedettä, mutta siihen kuuluu kokonaisuuksia, jotka pitää tietää. Tietotaitoa Suomesta löytyy, ja sen koordinointia aletaan kehittää. Työmaata on”, Sirén sanoo.

    Sirénin mukaan esimerkiksi rakenteiden tuentaa voi harjoitella paloasemalla. Paras tapa harjoitella on kuitenkin purkukuntoisissa rakennuksissa.

    ”Esimerkit erilaisista sortumista tulevat meille Ukrainasta ja maanjäristysalueilta. Kerrostalokin voi aiheuttajan mukaan sortua monella tapaa.”

    ”Rauniokoiria Suomessa on jonkin verran, mutta käytännöt kouluttautumiseen ja pätevöitymiseen ovat kirjavia.”

    Hallitus myönsi lisätalousarviossa 1,7 miljoonaa euroa sortumapelastamiseen liittyvän välineistön ja suojavarusteiden hankkimiseen vuosille 2025–2027. Valtionavustuksena myönnettävä rahoitus on hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin haettavissa.

    Uudenmaan alueen pelastuslaitokset ovat lisäksi saaneet 1,66 miljoonaa euroa EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta rauniopelastuksen suorituskyvyn kehittämishankkeeseen. Hankkeen kokonaisbudjetti on 2,2 miljoonaa euroa.

    Pelastusylitarkastaja Pekka Tiainen sisäministeriöstä sanoo, että valtio voi erityisestä syystä osallistua sortumapelastusvälineiden hankkimiseen, mutta lähtökohtaisesti hyvinvointialueiden on itse vastattava riskeistään ja niihin varautumisesta.

    ”Pelastuslaki on tässä selkeä. Toki realiteetit hyvinvointialueilla ovat tällä hetkellä aika haasteelliset.”

    Aki Sirénin mukaan rauniopelastamiseen tarvittavaa erikoiskalustoa on tulossa kansallisten hankintojen myötä. Yhteistyötä on tehty tiiviisti Puolustusvoimien kanssa, jolla rauniopelastuskalustoa ja osaamista on entuudestaan.

    Erikoiskalusto tarkoittaa esimerkiksi nosto- tai siirtolaitteita sekä rakenteiden tuentakalustoa. Sirén toteaa, että jonkinlaista läpäisykalustoa palokunnilla jo on, mutta pitkään kestävissä rauniopelastustehtävissä tarvitaan hyvin järeitä laitteita. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi väline- ja konevuokraamojen kanssa. Ihmisten etsimiseen raunioista tarvitaan kuuntelu- ja katselulaitteita.

    ”Koirat ovat oleellinen osa etsintää. Rauniokoiria Suomessa on jonkin verran, mutta käytännöt kouluttautumiseen ja pätevöitymiseen ovat kirjavia. Sitäkin halutaan kehittää”, Sirén sanoo.

    Pelastustoimella omia rauniokoiria ei ole, joten tähän asti koiria on saatu käyttöön esimerkiksi paikallisten yhdistysten kautta. Sirénin mukaan viranomaisyhteistyö asiassa on käynnissä.

    Lisää aiheesta
    • Pelastuskoiratoiminnassa yhdistyvät koiraharrastus ja ihmisten auttaminen. Kuvassa Reetta Koposen Muru-koira harjoituksissa pelastuskoiraradalla.

      Lemmikit | Käykö mikä tahansa koira pelastustehtäviin? Tietyt ominaisuudet ratkaisevat

      Tilaajalle
    • Haitallista vieraslajia ei saa vapauttaa luontoon, jos se on saatu esimerkiksi loukkuun.

      Erä | Palomestari: ”Pelastusalan koulutuksessa on hyvin vähän koulutusta eläinten pelastamisesta ja lainsäädännöstä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rauniopelastus
    Onnettomuudet ja tuhot
    Pelastusetsintä
    Palo- ja pelastustoimi
    Pelastuslaitokset
    Katastrofit ja onnettomuudet sekä niistä toipuminen
    Luonnonkatastrofi
    Pelastustyöntekijät
    Ukrainan kriisi
    Helsinki
    Ukraina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle