

Caverionin Suomen toimitusjohtaja Ville Tamminen kertoo, että kun asunto- ja toimitilarakentaminen kohdistuu pääsääntöisesti kasvukeskuksiin, datakeskuksia suunnitellaan ympäri Suomea.
Tammisen arvion mukaan datakeskusinvestoinnit ohjautuvat pääsääntöisesti niin sanotusti kehittyviin maakuntiin.
”Jos katsomme datakeskusrakentamista Suomen kasvun turvaajana, tämähän on nimenomaan maaseutujen asia, ja tekee hyvää maakuntien investoinneille.”
Julkisuudessa on puhuttu jo pitkään siitä, että Suomeen tarvitaan teollisia investointeja.
Tamminen huomauttaa, että esimerkiksi viime aikoina otsikoissa olleet jäänmurtajat tehdään siellä, missä sattuu olemaan jäänmurtajien rakentamiseen kykenevä telakka. Datakeskusten suhteen tilanne on erilainen.
”Tämähän koskettaa koko Suomea.”
”Tämähän on nimenomaan maaseutujen asia, ja tekee hyvää maakuntien investoinneille.”
Vuosina 2025–2027 datakeskuksia on arvioitu valmistuvan noin kahdeksan miljardin euron arvosta. Tamminen laskee, että tämä vastaa karkeasti kahdeksan jättikokoisen loistoristeilijän tilauksen arvoa.
Monet kritisoivat sitä, että datakeskukset eivät työllistä paljoakaan ihmisiä sen jälkeen, kun ne on rakennettu.
”Ei monesta muustakaan investoinnista, joista kohistaan, jää tuottamaan mitään palvelusektoria”, Tamminen sanoo.
Datakeskushankkeiden arvo tarkoittaa karkeasti arvioituna noin 50 000 henkilötyövuotta investointivaiheessa.
”Keskustelu on hieman väärällä polulla, kun puhutaan siitä, että paljonko se työllistää sen jälkeen, kun se on pystyssä”, Tamminen linjaa.
”Kyseessä on merkittävä globaali investointivyöry Suomeen.”
Caverionin arvion mukaan datakeskus työllistää suunnittelu- ja rakennusvaiheessa noin tuhat ihmistä.
Heistä noin 300–600 on teknisen rakentamisen ammattilaisia, kuten esimerkiksi sähköasentajia, putkiasentajia, lvi-asentajia ja talotekniikan automaatioon keskittyneitä ammattilaisia.
Se, että datakeskushankkeita suunnitellaan eri puolille Suomea, näkyy myös Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän siirtymän datapankin kartalla. Datakeskuksia nousee karkeasti arvioituna käytännössä joka ilmansuunnassa.
”Kyseessä on merkittävä globaali investointivyöry Suomeen”, Tamminen sanoo.
Jotta datakeskukset saadaan rakennettua, tarvitaan myös alueellista osaamista, esimerkiksi sähköasentajia ja putkiasentajia sekä konepajaosaamista.
”Kyllä työllisyysvaikutusten kerrannaisvaikutukset siellä paikallisesti varmasti näkyvät.”
Tamminen korostaa, että urakkasopimusten saaminen vaatii kotimaista yhteistyötä ja kumppanuussuhteita.
Paikallisiin kumppanuuksiin kannattaa panostaa siksi, että datakeskusten hyödyt jäävät rakentamisalueelle.
Viime vuoden syyskuun tietojen mukaan Suomessa oli kaikkiaan 33 datakeskusta.