• Nuoret hurjat karkasivat aitauksesta heti kun silmä vältti – ”Taimikko vain ryskyi”, kun sonneja paimennettiin takaisin kotiin

    Sonnilauma oli karkusilla yli yhdeksän tunnin ajan Nurmijärvellä.
    Ylämaankarjan nuoret sonnit lähtivät karkumatkalle Nurmijärvellä.
    Ylämaankarjan nuoret sonnit lähtivät karkumatkalle Nurmijärvellä. Kuva: Mattila Farm / Kuvanmuokkaus: Janiko Kemppi
    Uutiset|Lihantuotanto
    19.7.202312:16
    Janiko Kemppi

    Mattila Farm -tilalla Nurmijärvellä tapahtui tämän viikon tiistaina iltapäivällä kello kolmen aikoihin välikohtaus, kun viisi nuorta ylämaankarjan sonnia pääsi karkaamaan aitauksesta.

    ”Kaverit olivat nopeita. Virrat olivat kevyestä aidasta hetken pois. Eivät ne kauaa siinä aikailleet, vaan lähtivät pienelle retkelle”, Mattila Farmin johtaja Timo Tepponen kertoo MT:lle.

    ”Tietysti, kun on kyse nuorukaisista, ovat sonnit uteliaampia ja villimpiä tietyllä tavalla.”

    Sonnit meinattiin jo saada kiinni, kun ne karkasivat uudelleen.
    Sonnit meinattiin jo saada kiinni, kun ne karkasivat uudelleen. Kuva: Mattila Farm

    Sonnit pääsivät kulkemaan parin kilometrin päähän tilasta. Ne liikkuivat laumassa ja suuntasivat lähellä sijaitsevaan pöheikköön.

    ”Parin tunnin kuluttua karkaamisesta sonnit paikallistettiin taimikosta. Onnistuimme saamaan eläimet pois sieltä, mutta ne pääsivät uudelleen karkuun”, Tepponen sanoo.

    Sonneja metsästettiin yhdessä paikallisten sekä Nurmijärven VPK:n kanssa. Käytössä oli radiopuhelimia, droneja ja muita apuvälineitä.

    ”Saimme todella hyvää apua”, Tepponen sanoo ja välittää kiitokset kaikille auttaneille.

    Sonnit saatiin kasaan ennen puolta yötä, ja nyt ne ovat turvallisesti uudessa aitauksessaan.

    ”Ne ovat nyt vähän tukevamman aidan takana – ihan varmuuden vuoksi”, Tepponen naurahtaa.

    Nuoret sonnit saapuivat tilalle muutama päivä sitten.
    Nuoret sonnit saapuivat tilalle muutama päivä sitten. Kuva: Mattila Farm

    Tepposen mukaan karanneista sonneista ei aiheutunut vaaraa. Nuorten sonnien säkäkorkeus on reilun metrin, eivätkä ne ole aggressiivisia.

    ”Olin monesti nokittain niiden kanssa. Ne katsoivat vain, että mitä tuo mahtaa meinata, jonka jälkeen ne lähtivät toiseen suuntaan niin, että taimikko vain ryskyi.”

    Tepponen kertoo, että sonnien lihaa tulee myyntiin, mutta sitä käytetään myös tilan omassa ravintolatoiminnassa.

    Lisää aiheesta
    • Brasilian sateenkaariboa viihtyy omassa rauhassaan.

      Eläimet ja kasvit | Lähes kaksimetrinen ja ranteen paksuinen pieniä jyrsijöitä sekä sammakoita popsiva käärme karkasi Korkeasaaresta − pakeni viemärin kautta

    • Notkolan tilan ylämaankarja tekee arvokasta työtä pitämällä avoimena kulttuurimaisemaa sekä mahdollistamalla lukuisien uhanalaisten kasvien ja hyönteisten elinympäristön. Karjaa siirretään usein lohkolta toiselle, jotta kuivan maastonkin kukat ehtivät kukkia ja siementää.

      Maatalous | Laiduntava karja tekee korvaamattoman tärkeää työtä monimuotoisuuden säilyttämiseksi ‒ omistajan vastuulle jää tarkkailla, että laidunpaine pysyy sopivana

      Tilaajalle
    • Näitä lohjalaisia biisoneita ei tarvitse aikanaan ohjata teurasautoon.

      Lihantuotanto | Biisoni elää ja kuolee laitumella, mutta naudoista vain pieni murto-osa kohtaa matkansa pään kotona, muut matkaavat teurastamoon

    Artikkelin aiheet
    sonnit
    karja
    Mattila Farm
    Nurmijärvi
    eläinten karkaaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys