• Vihreiden ryhmänjohtaja vaatii maakuntaveron nopeaa toteutusta: ”Vastustetaan populistisin perustein”

    Harjanne penää hallitukselta mallia maakuntaverosta ensi vuoden aluevaaleihin mennessä.
    Vihreiden ryhmyri Atte Harjanne toivoo hallituksen edistävän maakuntaveroa nopeasti.
    Vihreiden ryhmyri Atte Harjanne toivoo hallituksen edistävän maakuntaveroa nopeasti. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
    Uutiset|Politiikka
    23.2.202417:45
    Hermanni Härkönen

    Hallituksen pitäisi nopeasti tehdä päätöksiä maakuntaveron käyttöönottamiseksi, vaatii vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne lähettämässään tiedotteessa.

    Harjanne moittii kokoomusta veron edistämisen toppaamisesta.

    “Verotusoikeus on tarpeen soten menopaineiden edessä ja vahvistaisi alueellista demokratiaa, kun päättäjillä olisi vastuuta menojen lisäksi myös tuloista. Silti hallitus haluaa jatkaa verot valtion maksettavaksi -linjaansa”, Harjanne kirjoittaa.

    Maakuntaveron ajatuksena olisi se, että hyvinvointialueilla valtaa käyttävät aluevaltuustot päättäisivät terveydenhuollon toteuttamisen ja muiden menojen lisäksi myös alueiden tuloista. Nyt hyvinvointialueiden kustannukset rahoitetaan valtion budjetista.

    Harjanteen mukaan maakuntavero kannustaisi hyvinvointialueita kustannustehokkuuteen ja vahvistaisi alueellista demokratiaa.

    “Jopa perussuomalaisissa heräteltiin ajatusta verotusoikeudesta, ennen kuin kokoomus riensi torppaamaan ajatuksen jälleen”, Harjanne sanoo.

    Harjanteen mukaan maakuntavero ei välttämättä nostaisi kokonaisveroastetta. Hänen mukaansa hallituksen olisi hyvä valmistella verotusoikeudesta malli niin, että se olisi tiedossa jo kunta- ja aluevaaleissa huhtikuussa 2025.

    “Verotusoikeutta vastustetaan populistisin perustein. Veroastetta ei määrää verottavien tahojen määrä, vaan se, paljonko verovaroja käytetään. Verotusoikeus ei tietenkään yksinään paikkaa soten valtavaa rahoitusvajetta, mutta auttaisi menopaineiden edessä”, Harjanne sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Terveyskeskuksen päivystys.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Suomi tarvitsee kasvua ja investointeja, ei maakuntaveroja ja tunnin junia

    • Sote-puolen hoitovelka kasvaa Suomessa jatkuvasti muun muassa ikäihmisiin painottuvan väestörakenteen takia.

      Politiikka | Sote-sektorin hoitovelka paisuu mutta rahoitus ei kasva – ”Piina ikävistä päätöksistä tavallaan siirretään hyvinvointialueille”

    • Sosiaali- ja terveysministeri <strong id="strong-7ddeefa38200c065624463c7555cd0de">Kaisa Juuso</strong> kertoi aiemmin suhtautuvansa maakuntaveroon lähtökohtaisesti myönteisesti.

      Politiikka ja talous | Keskusta tyrmää maakuntaveron: ”Onko ministeri Juuso tehtäviensä tasalla?”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa