• Yhdysvalloissa sadattuhannet ilman sähköä talvimyrskyn takia

    Myrskyvaroitus koskee noin 190:tä miljoonaa ihmistä.
    Yhdysvalloissa talvimyrskyn riepottelemilla alueilla ihmisiä on kehoitettu pysyttelemään sisätiloissa ja välttämään autolla ajamista. Kuva Arkansasin Little Rockista.
    Yhdysvalloissa talvimyrskyn riepottelemilla alueilla ihmisiä on kehoitettu pysyttelemään sisätiloissa ja välttämään autolla ajamista. Kuva Arkansasin Little Rockista.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP.
    Uutiset|Sää
    25.1.202616:33
    STT

    Yhdysvalloissa voimistuneet talvimyrskyt ovat jättäneet yli puoli miljoonaa kotitaloutta ja yritystä ilman sähköä, ilmenee poweroutage.us-seurantapalvelun tiedoista.

    Sähkökatkosten laajuus on sivuston tietojen perusteella lisääntynyt tunti tunnilta. Suurin osa sähköttä jääneistä on Texasissa, Mississipissä ja Louisianassa.

    37 osavaltiossa on NBC News -kanavan mukaan voimassa myrskyvaroitus. Se koskee noin 190:tä miljoonaa ihmistä eli yli puolta Yhdysvaltain väestöstä.

    Vaaralliset pakkaset ovat levinneet suureen osaan Yhdysvaltojen keski- ja itäosia, ja lämpötilat ovat reilusti keskiarvoja alempana.

    Lunta on satanut eniten Coloradon osavaltiossa, jossa on raportoitu CNN:n mukaan melkein 60 senttimetrin lumikertymä. Kansasissa on paikoin raportoitu noin 20 senttimetrin ja Texasissa 15 senttimetrin lumimääristä.

    Joidenkin medioiden mukaan myrsky saattoi jo aiheuttaa kolmen ilmeisesti kodittoman henkilön paleltumiskuoleman New Yorkissa lauantaina. Kuolinsyitä ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu, kertoi muiden muassa New York Post -lehti.

    Myrskyn takia on Yhdysvalloissa peruttu lauantaista lähtien jo lähes 15 000 lentoa, selviää lentotietoja seuraavalta FlightAware-sivustolta koostetuista päivittyvistä tiedoista.

    Ihmisiä on varoitettu pysyttelemään sisätiloissa ja välttämään autolla ajamista. Ainakin Kentuckyssä on tapahtunut jo useita liikenneonnettomuuksia jäisten teiden ja heikkojen ajo-olosuhteiden takia, uutisoi CNN sunnuntaina.

    Säävaroitus on annettu useiksi tuleviksi päiviksi. Uutistoimisto AP:n mukaan lauantaina aloitettiin jo romahtaneiden sähkölinjojen korjaaminen joissakin eteläisissä osavaltioissa.

    ”Lumi ja jää tulee sulamaan hyvin, hyvin hitaasti, eivätkä tule häviämään lähiaikoina. Tämä tulee haittaamaan toipumista (talvimyrskystä)”, sanoi kansallisen sääpalvelun NWS:n meteorologi Allison Santorelli AP:n mukaan.

    Lisää aiheesta
    • Näin Paavalina talvi on perinteiden mukaan puolessa välissä. Arkistokuva.

      Sää | Sydäntalven pakkassää jatkuu – Paavalin pakkanen ennustaa perinteen mukaan hyvää viljavuotta

    • Kuurainen ikkuna on mykistävä luonnon taideteos. Arkistokuva.

      Sää | Autiotalon kuurankukkaverhot kertovat joutsenlaulusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    myrsky
    myrskyvaroitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita