• Väki väheni Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa – tämä ilmiö selittää

    Väkiluku väheni vuoden aikana yhteensä 201 henkilöllä.
    Pohjois-Pohjanmaalla syntyvyys on edelleen muuta maata korkeampaa ja väestö on edelleen nuorta. Ulkomailta muuttaneet eivät välttämättä jää pysyvästi Pohjois-Pohjanmaalle.
    Pohjois-Pohjanmaalla syntyvyys on edelleen muuta maata korkeampaa ja väestö on edelleen nuorta. Ulkomailta muuttaneet eivät välttämättä jää pysyvästi Pohjois-Pohjanmaalle. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    23.1.202610:34
    Suvi Jylhänlehto

    Pohjois-Pohjanmaan väkiluku on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa, kertoo Pohjois-Pohjanmaan liitto.

    Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maakunnassa asui vuoden 2025 lopussa 418 130 asukasta. Väkiluku väheni vuoden aikana yhteensä 201 henkilöllä, mikä vastaa -0,05 prosentin muutosta.

    Luvut ovat maltillisia, mutta etumerkki muuttui negatiiviseksi nyt ensimmäistä kertaa, toteaa suunnittelujohtaja Markus Erkkilä Pohjois-Pohjanmaan liitosta.

    Väestökehityksen taustalla on erityisesti muuttoliike poispäin maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan maakunta menetti muualle Suomeen yhteensä 1 819 asukasta, mikä on yli 400 henkilöä enemmän kuin vuonna 2024 ja suurin muuttotappio Pohjois-Pohjanmaan historiassa.

    Maakuntien välinen muuttotappio koostuu suurelta osin ulkomailla syntyneistä henkilöistä eli aiemmin Pohjois-Pohjanmaalle ulkomailta muuttaneista asukkaista, jotka ovat sittemmin muuttaneet toisiin maakuntiin. Aiempina vuosina nettomaahanmuutto on ollut liiton mukaan poikkeuksellisen suurta.

    ”Yleisesti syntyvyyden kehityksessä näkyy myös maahanmuuttajien nuori ikärakenne ja korkeampi syntyvyys.

    Markus Erkkilä

    Pohjois-Pohjanmaalla syntyi vuonna 2025 yhteensä 3 822 lasta, mikä on lähes 200 enemmän kuin vuotta aiemmin.

    ”Pohjois-Pohjanmaalla syntyvyys on edelleen muuta maata korkeampaa ja väestö on edelleen nuorta, maakunnista toiseksi nuorinta heti Uudenmaan jälkeen. Yleisesti syntyvyyden kehityksessä näkyy myös maahanmuuttajien nuori ikärakenne ja korkeampi syntyvyys”, Erkkilä huomauttaa.

    Tilastokeskuksen ennakkotiedot perustuvat vuoden 2025 lopun väestötilanteeseen ja tarkentuvat lopullisten tilastojen valmistuessa.

    Lisää aiheesta
    • Ihmisiä Puhoksen ostoskeskuksessa Helsingissä elokuussa 2024.

      Yhteiskunta | Tilastokeskus: Maahanmuuttojen määrä romahti viime vuodesta, Suomen väkiluku saavutti uuden ennätyksen

    • Yhteiskunta | ”Jos syyllisiä etsitään, onko väkiluvun väheneminen Ruotsin vika” – professori Mari Vaattovaara avaa taustoja väkiluvun laskuun

      Tilaajalle
    • Naiset työnsivät lastenrattaita Kiinan pääkaupungissa Pekingissä tammikuun alussa. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Syntyvyys jatkaa laskuaan Kiinassa ja on jo ennätyksellisen alhainen − viime vuonna syntyi vain noin 7,9 miljoonaa lasta

    Artikkelin aiheet
    väkiluku
    Muuttoliike
    Syntyvyys
    Maahanmuutto
    Tilastotiede
    Pohjois-Pohjanmaan maakunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle