• S-ryhmän kysely: Kaksi kolmesta ostaisi lääkkeitä marketista

    S-ryhmän asiakasomistajakyselyn mukaan enemmistö suomalaisista ostaisi itsehoitolääkkeitä marketeista. Tätäkin asiaa selvittävä työryhmä aloitti työnsä tammikuussa.
    Toistaiseksi itsehoitolääkkeitä saa vain apteekista. Kauppa, hallitus ja SOK:n kyselyn mukaan myös iso osa kansalaisista tahtoisi niitä myös marketteihin.
    Toistaiseksi itsehoitolääkkeitä saa vain apteekista. Kauppa, hallitus ja SOK:n kyselyn mukaan myös iso osa kansalaisista tahtoisi niitä myös marketteihin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Kauppa
    9.7.202412:00
    Hermanni Härkönen

    Noin kaksi kolmasosaa S-ryhmän kyselyyn vastanneista on kiinnostunut ostamaan lääkkeitä ruokakaupasta. SOK kertoo tuloksesta verkkosivuillaan.

    Kyselyyn vastasi 1 500 S-ryhmän asiakasomistajajäsentä. Tarkka kysymys oli Olisitko kiinnostunut ostamaan itsehoitolääkkeitä ruokakaupoista?.

    SOK:n mukaan 65 prosenttia vastaajista vastasi kysymykseen kyllä.

    Eniten kiinnostusta oli kipulääkkeiden, flunssa- ja vatsalääkkeiden, allergialääkkeiden sekä lasten kipu- ja kuumelääkkeiden ostamiseen marketeista.

    Joidenkin itsehoitolääkkeiden tuominen ruokakauppoihin on myös Petteri Orpon hallitusohjelmassa mainittu tavoite. Tavoitteena on myös uudistaa apteekkijärjestelmää.

    Kaupan toiveena on jo pitkään ollut se, että apteekin omistamiseen vaadittavasta ammattipätevyydestä luovuttaisiin. Nykyisin apteekin voi omistaa vain proviisori.

    Kauppa on esittänyt mallia, jossa apteekin omistajalta vaaditusta ammattipätevyydestä luovuttaisiin, kunhan apteekissa työskentelee vaaditun ammattitaidon osaava henkilö.

    Apteekin omistamisen vapauttaminen helpottaisi kaupan mukaan lääkkeiden saantia toimipisteiden määrän kasvaessa.

    Apteekkariliito taas on varoittanut, että itsehoitolääkkeidenkin tuominen ruokakauppoihin voisi harventaa laajemman lääkevalikoiman apteekkiverkostoa etenkin harvaan asutulla maaseudulla.

    Apteekkitaloutta uudistava hanke aloitettiin sosiaali- ja terveysministeriössä vuoden alussa. Toimiaikaa hankkeelle on varattu koko nykyinen vaalikausi.

    Lisää aiheesta
    • Lääkkeiden hinnat ovat 20 vuoden seurannassa kehittyneet eri tavalla kuin vaikkapa taksimatkojen ja ruuan hinta.

      Yhteiskunta | Lääkkeiden hinnat ovat 20 vuodessa jopa laskeneet, vaikka esimerkiksi taksimatkojen ja ruuan hinta on noussut jyrkästi − tämä seikka selittää vakaata kehitystä

    • Pielaveden apteekin yhteydessä toimii hoitola, jonne on Tiina Ikäheimon mukaan pitkät jonot.

      Politiikka | Mitä tapahtuu maaseudun apteekeille, jos särkylääkkeet ostetaan ruokakaupasta? ”Sopeuttamista aukioloaikoihin se varmasti tarkoittaisi”

      Tilaajalle
    • Apteekkariliiton toimitusjohtajan mukaan hallituksen leikkauksen vaarantavat maankattavan lääkehuollon. Arkistokuva.

      Terveydenhuolto | Jopa yli 40 prosenttia apteekeista vaarassa ajautua konkurssiin, jos hallituksen leikkaukset toteutuvat, Apteekkariliitto varoittaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla