• Hallasta helteeseen: Suomen säässä koetaan nyt ääripäitä

    Tulevina öinä hallaa esiintyy paikoin maan keski- ja pohjoisosassa. Sen sijaan viikonloppuna voidaan lämpenemisen myötä mitata hellelukemia etelässä.
    Sää lämpenee selvästi perjantaista alkaen.
    Sää lämpenee selvästi perjantaista alkaen.  Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    11.8.202621:23
    Vendi Pelkonen

    Maanantain ja tiistain aikana Suomen yli kulkenut matalapaine toi mukanaan viileämpää ilmamassaa, minkä myötä sää on alkuun hieman tavanomaista koleampaa.

    Päivälämpötilat jäävät yleisesti alle 20 asteeseen, Lapissa paikoin alle 15 asteeseen. Tämän lisäksi hallaa esiintyy öisin. Keskiviikon vastaisena yönä hallan todennäköisyys on suurin Länsi- ja Pohjois-Lapissa, torstain vastaisena yönä pohjoisen lisäksi myös Pohjanmaan maakunnissa.

    Torstain ja perjantain välisenä yönä riskialue painottuu enemmän itäiseen Suomeen.

    Myös yöt lämpenevät selvästi alkuviikon lukemista.

    Perjantaista alkaen sää on selvästi lämpenemässä lännestä alkaen. Hellelukemia voidaan mitata maan etelä- ja länsiosassa. Lämmin ilma tuo mukanaan kosteutta, joka lisää myös sateiden ja ukkosten riskiä koko maassa. Myös yöt lämpenevät selvästi alkuviikon lukemista.

    Pilvisyys on viikon aikana melko vaihtelevaa. Kuitenkin keskiviikkoiltana pilvisyystilanne on melko suotuisa auringonpimennyksen bongailuun. Laajalti sää selkenee juuri illaksi, mutta paikoin pilvisyys on hieman runsaampaa idässä sekä Pohjois-Lapissa.

    Maan eteläosassa pilvisyysennusteessa on hieman epävarmuutta; päivän aikana kehittyneet kumpupilvet voivat paikoin lauttaantua illalla yhtenäisemmäksi pilvilautaksi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Luoteinen tuulensuunta lisää hieman paikallisten tuulivahinkojen potentiaalia, mutta voimakkaimmat puuskat jäänevät kuitenkin hieman yli 15 metriin sekunnissa.

      Sää | Sateisen alkuviikon jälkeen koittaa pouta

    • Suomalaiset metsänhoitokäytännöt sekä tiheä metsäautotieverkosto pitävät osaltaan metsäpalot kurissa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Suomi pärjää metsäpalojen kanssa monia muita maita paremmin − nämä syyt selittävät

    • Mikko Tervonen valvoo sekoitetun massan tasausta tien pintaan.

      Koneet ja kulkuneuvot | Yli 150-metrisen konekaravaanin päätähti painaa 56 tonnia – Uusi asfalttipinta syntyy Suomessa pääosin vanhasta tieaineksesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    halla
    helle
    ukkonen
    auringonpimennys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita