Sarvekkaiden jääräpäiden joukossa on räätäleitä, papintappajia ja hapsenkakkiaisia

Sarvijäärät ovat kookkaita ja huomiota herättäviä hyönteisiä, joilla on persoonalliset nimet. Vai miltä kuulostavat esimerkiksi suutari, kankuri, ranskanräätäli, runkohaapsanen ja nahkuri?

Puusta ja metsistä elävässä Suomessa sarvijäärillä on ollut näkyvä paikkansa kansanperinteessä.

Yleisimmät lajit sarvijaakko ja suutari on kansan suussa tunnettu nimellä hapsenkakkiainen. Nimitys, joka oikeastaan tarkoittaa mitä tahansa pitkäsarvisia kovakuoriaisia, on esiintynyt kirjallisuudessa jo 1700-luvulla.

Kakkiaiset puolestaan olivat vanhoissa kansanuskomuksissa pieniä olentoja, joiden uskottiin katkovan hapsia ja karvoja.

Havunkantojäärä näyttää lähikuvassa hurjalta.  Kuva: Juho Rahkonen

Eräs sarvijäärälaji on nimeltään papintappaja. Ennen vanhaan pappi oli monien kyläläisten inhoama viranomainen. Papintappaja-kuoriaisen ajateltiin menevän papin korvasta sisään ja tappavan tämän.

Varsinainen uskomus, jonka mukaan kovakuoriaiset tunkeutuvat ihmisen korvista sisään tappamaan, on kuitenkin vanhempaa perua ja lähtöisin Etelä-Euroopasta. Sieltä se on kulkeutunut Suomeen ja muotoutunut osaksi meidänkin kansanperinnettämme.

Sarvijaakon tuntosarvien kärkiväli voi olla jopa parikymmentä senttiä. Pitkistä sarvistaan huolimatta se on hyvä lentäjä.

Suutari sekoitetaan usein sarvijaakkoon. Suutarin tuntosarvet ovat kuitenkin selvästi lyhyemmät.

Niityillä näkee usein kukkien mettä syöviä sarvijääriä, kukkajääriä. Yleisin niistä on nelivyöjäärä, jonka nimi tulee sen peitinsiivissä olevista mustista ja oranssinkeltaisista juovista. Myös kauniin punainen hoikkakukkajäärä on yleinen näky etenkin päivänkakkaroilla.

Mäntymetsissä elävän jymyjäärän leuat ovat kunnioitusta herättävän jykevät, ja käteen otettuna hyönteinen puraisee leukansa helposti ihon läpi.

Myös nahkurilla ja kankurilla on paksut tuntosarvet ja jalat sekä vahvat leuat.

Vaatteiden valmistamiseen viittaa myös ranskanräätäli. Tämä pitkätuntosarvinen, noin kahden sentin mittainen hyönteinen elää eteläisessä Suomessa.

Käsityöläisammatteihin liittyvät nimet kertovat siitä, että sarvijääriä on kohdattu etenkin erilaisten puutöiden yhteydessä.

Sarvijaakon tuntosarvien kärkiväli voi olla jopa parikymmentä senttiä. Kuva: Juho Rahkonen

Tuoreet, kaadetut havupuut ja laudat houkuttelevat sarvijääriä. Useimmat sarvijäärälajit munivat puun kuoren halkeamiin. Runsaina esiintyessään sarvijäärät voivat olla isäntäpuille vahingollisia.

Jotkin lajit aiheuttavat vahinkoa metsätaloudelle.

Jäärien rei’ittämiin puihin iskee helposti lahottajasieni. Linnut ja loiset kuitenkin rajoittavat hyönteisten määrää: sarvijäärien toukkia kuhiseva puupino on oikea tikkojen herkkupöytä.