• Pidätyksiä tehty: Suomalaisilta kryptosijoittajilta on huijattu noin 6,6 miljoonaa euroa kansainvälisen rikollisryhmän toimesta, epäilee poliisi

    Suomalaisia uhreja voi olla enemmänkin kuin tällä hetkellä tunnistetut 2 000.
    Poliisin mukaan rikolliset ovat lähestyneet uhreja puhelimitse.
    Poliisin mukaan rikolliset ovat lähestyneet uhreja puhelimitse. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Kodin talous
    16.11.202214:37
    STT–

    Suomen poliisi on selvittänyt useiden maiden viranomaisten kanssa järjestäytyneen rikollisryhmän organisoimia kryptosijoituspetoksia.

    Suomessa tapaukseen on poliisin mukaan selvitetty liittyvän noin 2  000 asianomistajaa, joilta on viety yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa.

    Eri maissa uhreja on poliisin mukaan satojatuhansia ja rikosvahinko on jopa satoja miljoonia euroja.

    Poliisin mukaan rikolliset ovat lähestyneet uhreja puhelimitse ja suostutelleet heitä tekemään virtuaalivaluuttasijoituksia.

    Huijauksissa on käytetty hyväksi niitä varten erikseen luotuja sijoitusalustoja.

    Marraskuussa EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön viraston Eurojustin koordinoimassa yhteisoperaatiossa Albaniassa, Bulgariassa, Georgiassa, Pohjois-Makedoniassa ja Ukrainassa pidätettiin viisi epäiltyä, suljettiin 15 puhelinkeskusta ja takavarikoitiin satoja laitteita, poliisi kertoo.

    Suomessa tapauksia tutkitaan eri poliisilaitoksissa ja keskusrikospoliisissa. Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Mikko Laaksonen sanoo tiedotteessa, että suomalaisia uhreja voi olla enemmän kuin tällä hetkellä tunnistetut 2  000.

    "On mahdollista, että uhreja on enemmänkin, mutta kaikki eivät vielä tiedä joutuneensa petoksen kohteeksi johtuen erittäin ammattitaitoisesti organisoidusta ja toteutetusta toiminnasta”, Laaksonen sanoo.

    Poliisi pyytää tietoja mahdollisista yhteydenotoista.

    Jos epäilee joutuneensa petoksen uhriksi, neuvotaan olemaan yhteydessä oman alueensa poliisilaitokseen tai tekemään rikosilmoitus netissä.

    Ulkomailta tuleviin yhteydenottoihin sijoitusmahdollisuuksista poliisi kehottaa suhtautumaan varauksella.

    Lisää aiheesta
    • Ari Wirta kummeksuu, miten rahat ovat voineet hävitä hänen tililtään, vaikka hän oli ostanut tietoturvaohjelman tietokoneelleen.

      Talous | Ari Wirran S-pankin tililtä hävisi rahaa helmikuulta kesäkuulle – varo antamasta suostumustasi näille veloituksille

      Tilaajalle
    • Erä | Miehen epäillään valmistaneen vaarallisia aseita 3D-tulostimella Satakunnassa – paljastui poliisille ajettuaan kolarin

    • Alaikäisten ja ensikertalaisten huumausainerikosten määrän kasvu havaittiin poliisin valtakunnallisessa tehostetussa huumerikosten valvonnassa. LEHTIKUVA / Anni Savolainen.

      Rikokset | Alaikäisten ja ensikertalaisten huumerikokset ovat lisääntyneet, kertoo poliisi – tehostetussa valvonnassa takavarikoitiin rahaa, aseita ja huumeita

    Artikkelin aiheet
    kryptosijoituspetos
    poliisi
    rikollisuus
    kryptovaluutta
    kansainvälinen yhteisoperaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria