• "Hurmoksellisia uutisia taloudesta" – Suomen bkt kasvoi, työllisten määrä tippui

    Bruttokansantuotteen kasvu lähes prosentilla vuosineljänneksen aikana on riemastuttanut talousväen.
    Suomen bruttokansantuote on kasvanut jopa odotettua enemmän. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Suomen bruttokansantuote on kasvanut jopa odotettua enemmän. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Talous
    30.7.202610:30
    STT

    Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi ennakkotietojen mukaan huhti–kesäkuussa 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä, Tilastokeskus kertoo.

    Myös tammi–maaliskuussa bkt kasvoi 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Loppuvuonnakin kasvua voi olla odotettavissa, sillä jo viime vuonna kasvua tuli viimeisellä neljänneksellä puoli prosenttia.

    Työpäiväkorjatun sarjan mukaan vuoden toisen neljänneksen bruttokansantuote oli 2,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla.

    Tuoreet luvut ovat saaneet innostuneen vastaanoton viestipalvelu X:ssä.

    ”Hurmoksellisia uutisia Suomen taloudesta!” Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen kirjoittaa.

    Lisää aiheesta
    • Teollisuuden tilaus- ja tuotantomäärät ovat kasvussa.

      Talous | EK:n Pakarinen: Tästä syystä Suomen talous saattaa kasvaa odotettua nopeammin

      Tilaajalle

    ”Suomen talous näyttäisi siirtyneen rampilta kiihdytyskaistalle”, Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kommentoi.

    OP Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen nostaa päivityksessään esiin sen, että toisen neljänneksen alustavat ennakkoluvut ovat huomattavasti vahvemmat kuin mallinnusten perusteella olisi odottanut.

    ”Vaikka luvut tarkentuisivat selvästi alaspäin, alkuvuosi on ollut hyvää kasvua, ja koko vuoden luvuista voi tulla ennusteita paremmat”, hän kommentoi.

    Työllisyys ei ole vielä kasvusta hyötynyt, sillä tilastokeskuksen mukaan työllisten määrän ennakoidaan vähentyneen reilun prosentin vuodentakaisesta. Samoin tehtyjen työtuntien määrän ennakoidaan vähentyneen 1,4 prosenttia vuoden takaisesta.

    Lisää aiheesta
    • Pääjohtaja Timo Ritakallio sanoi, että liikevoittoa laski korkokatteen ja sijoitustoiminnan tuottojen lasku sekä kulujen kasvu. Kuvituskuva.

      Yritykset | ”Kasvupiikki näkyy maatalousrahoituksessa” – OP-Pohjolan tulos laski alkuvuonna

    • Stora Enson Oulun kartonkilinjan ylösajo on yhä käynnissä.

      Metsäteollisuus | Tilaukset lähtivät kasvuun yllättävässä paikassa ‒ voiko tästä alkaa metsäteollisuuden käänne?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    bkt
    talouskasvu
    työllisyys
    Tilastokeskus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria