• Uhanalaiset kiljuhanhet huilasivat muuttomatkallaan hetken Siikajoella

    Äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia jälleen havaittu Pohjois-Pohjanmaalla.
    Kuva: tapio kostet
    Uutiset|Luonto
    10.5.202319:30
    Eija Vallinheimo

    Kiljuhanhi on uhanalaisimpia Pohjoismaissa pesiviä lintulajeja. WWF:n kiljuhanhityöryhmä on havainnut viimeisen viikon aikana Suomessa 62 äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Kiljuhanhet pysähtyvät joka kevät Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella matkalla Norjassa sijaitseville pesimäalueilleen.

    Kiljuhanhilla on takanaan useampi huono pesintävuosi, minkä vuoksi tämänvuotinen pesintämenestys on hyvin tärkeä kiljuhanhikannan selviytymiselle. Lupaavassa kasvussa ollut kanta on taantunut viime vuosien aikana dramaattisesti monen peräkkäisen huonon pesintävuoden takia.

    "Huonoja pesintävuosia ei saisi sattua liian montaa peräkkäin, sillä se asettaa Pohjolan kiljuhanhikannan jopa välittömän sukupuuton vaaraan. Pesinnän olisi onnistuttava tänä kesänä, jotta kanta saisi vahvistusta", WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo.

    WWF on toiveikas, sillä kiljuhanhien pesimäalueilla vaikuttaa tänä vuonna olevan aiempia kesiä parempi myyrä- ja sopulivuosi.

    "Kun myyriä ja sopuleita on runsaasti, ketuille ja muille pedoille riittää ravintoa, eikä niiden tarvitse keskittyä saalistamaan hanhien ja muiden maassa pesivien lintujen pesiä ja hautovia emoja", Tolvanen selittää.

    Kiljuhanhet aloittivat kevätmuuttonsa maaliskuussa talvehtimisalueiltaan Pohjois-Kreikasta, ja matkan päätepiste ovat pesintäalueet Norjan Lapissa.

    Lisää aiheesta
    • Etelänpuoleisessa tuulessa kaikki muuttavat hanhet tulevat nyt Suomeenö

      Luonto | Hanhirynnäkkö – lähes kaikki muuttavat hanhet suuntaavat nyt tuulen mukana Suomeen

    • Pohjolan kiljuhanhikanta on alle 100 yksilön kokoinen.

      Erä | Äärimmäisen uhanalaiset kiljuhanhet lepäilevät Oulun seudulla – WWF ja Suomen riistakeskus kehottavat erityiseen varovaisuuteen vesilintujen metsästyksessä

    • Mikäli kiljuhanhen pohjoismainen pesimäkanta jatkaa kasvuaan, sen paluu Suomen pesimälinnustoon on vain ajan kysymys, WWF:n kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja Petri Lampila kertoo. Hänet kuvattiin Liminganlahden kosteikolla lokakuun alussa.

      Uhanalaisen kiljuhanhen kanta on ponnistanut nousuun

    • Viime keväänä suuri osa valkoposkihanhista muutti Suomen yli levähtämättä. Syksyllä muutto alkoi suhteellisen varhain ja valtaosa lensi Pohjois-Karjalan yli Kymeenlaaksoon.

      Maatalouden ympäristötoimet | Itäisen Suomen valkoposkihanhivahingoista maksettiin lähes 1,5 miljoonaa euroa korvauksia viljelijöille

    Artikkelin aiheet
    kiljuhanhi
    uhanalaiset linnut
    pohjois-pohjanmaa
    muuttolinnut
    WWF
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle