• Rajalle saapujat on mahdollista käännyttää pois, sanoo entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen – rajan sulkeminen on ”oikea toimenpide tässä tilanteessa”

    Kaikki itärajan rajanylityspaikat on suljettu huomisesta lähtien.
    ”Ihmisten käyttäminen ikään kuin aseina kiusantekomielessä Suomelle on mielestäni ala-arvoista toimintaa”, Antti Kaikkonen (kesk.) kritisoi.
    ”Ihmisten käyttäminen ikään kuin aseina kiusantekomielessä Suomelle on mielestäni ala-arvoista toimintaa”, Antti Kaikkonen (kesk.) kritisoi. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    29.11.202310:47
    Anniina Jokinen

    Viimeinen itärajalla auki oleva rajanylityspaikka, Lapin Inarissa sijaitseva Raja-Jooseppi, on tänään auki toistaiseksi viimeistä päivää. Hallitus tiedotti eilen sulkevansa koko itärajan Vainikkalan rautatieliikennettä lukuun ottamatta.

    ”Pidän hyvänä, että raja pannaan nyt kiinni. Se on oikea toimenpide tässä tilanteessa. On tietysti surkeaa ja surullista, että Venäjällä tällainen operaatio on käynnissä. Ihmisten käyttäminen ikään kuin aseina kiusantekomielessä Suomelle on mielestäni ala-arvoista toimintaa”, sanoo Antti Kaikkonen (kesk.).

    Kaikkonen toimi viime hallituskaudella puolustusministerinä.

    Kaikkosen mukaan rajalle saapujat on mahdollista käännyttää takaisin tällaisessa hybridivaikuttamistilanteessa.

    ”Mutta tämä asia on sisäasiainministeriön alainen ja rajavartijat saavat sieltä ohjeensa, että miten kussakin tilanteessa toimitaan.”

    Entä pitäisikö rajalle saapuvat ihmiset ottaa Suomen puolelle?

    ”Kun rajat on kiinni, niin mielestäni ei”, Kaikkonen toteaa.

    Turvapaikanhaku on keskitetty lentoasemille ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille. Itärajan sulku kestää joulukuun 13. päivään saakka.

    Lisää aiheesta
    • Raja-Joosepin rajanylityspaikka on tänään auki toistaiseksi viimeistä päivää. Kuva tiistailta.

      Politiikka | Raja-Joosepin rajanylityspaikka on tänään auki toistaiseksi viimeistä päivää

    • Rajanylityspaikkojen ulkopuolella vastassa voi olla muun muassa tiheitä metsiä ja jyrkänteitä.

      Ulkomaat | Itärajan maasto on kokemattomalle kulkijalle armoton ‒ alueen asukkaat pitävät nyt korvansa auki ja rakennuksensa lukossa

    • Politiikka | Mikä jysähti, lensikö yli oma vai venäläinen kone? Itärajan asukkaat höristelevät korviaan nykyään enemmän kuin ennen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa