• Haaretz: Israelin hallituksessa puidaan gazalaisten pois siirtämistä – valmisteilla erityinen virasto

    Väestön pakkosiirtäminen on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikos. Käytännössä toimi vastaa etnistä puhdistusta.
    Gazan asukkaita pakolaisleirillä Gaza Cityssä helmikuun alkupuolella. Väestön pakkosiirtäminen on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikos. LEHTIKUVA/AFP.
    Gazan asukkaita pakolaisleirillä Gaza Cityssä helmikuun alkupuolella. Väestön pakkosiirtäminen on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikos. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    9.3.202514:37
    STT

    Israel on aloittamassa valmistelut palestiinalaisten siirtämiseksi pois Gazan kaistalta. Maan hallitus suunnittelee erityisen viraston perustamista tehtävää varten Israelin puolustusministeriössä, kertoo israelilaislehti Haaretz.

    Suunnitelmasta on kertonut Israelin talousministeri Bezalel Smotrich. Smotrichin mukaan suuri maastamuuttovirasto vastaisi käytännön järjestelyistä ja logistiikasta, kun gazalaisia siirrettäisiin pois Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin suunnitelman mukaisesti.

    ”Valmistelemme tätä pääministerin ja puolustusministerin johdolla. Budjetti ei tule olemaan esteenä”, Smotrich sanoi Haaretzin mukaan.

    Ministeri arvioi myös, että suunnitelman toteuttamiseksi Gazan kaistalta pitäisi joka päivä siirtää pois 5  000 ihmistä. YK:n käyttämän arvion mukaan Gazan kaistalla asuu hieman yli kaksi miljoonaa ihmistä, joista valtaosa on joutunut pakenemaan pois omista kodeistaan.

    ”Jos viemme pois 5 000 (asukasta) päivässä, tämä kestää vuoden. Logistiikka on monimutkaista, koska täytyy tietää, kuka on menossa mihinkin maahan”, hän lisäsi.

    Väestön pakkosiirtäminen on kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikos. Käytännössä toimi vastaa etnistä puhdistusta.

    Israelin naapurustossa arabimaat ovat hyväksyneet Egyptin suunnitelman Gazan jälleenrakentamiseksi, joka mahdollistaisi gazalaisten jäämisen kotiseudulleen myös jälleenrakennuksen ajaksi. Egyptin suunnitelma hyväksyttiin Arabiliiton kokouksessa kuluneella viikolla Kairossa,

    Israel ja Yhdysvallat ovat kuitenkin torjuneet suunnitelman, ja Valkoisen talon mukaan presidentti Trump pysyy "visionsa takana".

    Lisää aiheesta
    • Hamasin vaatimuksiin aselevon toisessa vaiheessa kuuluisivat muun muassa saarron lopettaminen,  alueen jälleenrakentaminen sekä taloudellinen tuki Gazalle. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Israelin armeija teki ilmaiskun Gazan kaistalle, sanoo estäneensä pommi-iskun

    • Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi Kairossa 4. maaliskuuta, 2025. LEHTIKUVA / AFP .

      Ulkomaat | Britannia, Ranska, Saksa ja Italia tukevat arabimaiden Gaza-suunnitelmaa

    • Yhdysvallat ja Israel tyrmäsivät Egyptin suunnitelman Gazan jälleenrakentamisesta. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yhdysvallat ja Israel tyrmäsivät Egyptin suunnitelman Gazan jälleenrakentamisesta – Valkoinen talo: "Trump seisoo visionsa takana"

    • Äärijärjestö Hamasin edustaja on syyttänyt Israelia toisen vaiheen viivyttämisestä. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Gazan aselevon kohtalo epävarma – Hamas torjuu jatkoajan

    Artikkelin aiheet
    Israel
    Gaza
    pakolaisuus
    Bezalel Smotrich
    kansainvälinen oikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle