• Miksi karhunmetsästys sallitaankin poikkeusluvilla kiintiön sijaan? – valiokunnan jäsenet ihmeissään

    Eduskunta sääti joulukuussa kiintiömetsästyksestä lain, joka käsittelee myös karhua. Nyt lupia haetaan kuitenkin perinteisesti poikkeuslupina.
    Tilaajalle
    Karhun kannanhoidolliseen metsästykseen voi nyt hakea poikkeuslupia. Kuvituskuva.
    Karhun kannanhoidolliseen metsästykseen voi nyt hakea poikkeuslupia. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    6.6.202617:34
    Hermanni Härkönen & Joonatan Reunanen

    Maa- ja metsätalousministeriön perjantainen tiedottaminen karhunmetsästyksen mahdollistumisesta poikkeuslupajärjestelmällä herättää hämmennystä.

    Ministeriö tiedotti perjantaina, että se ei rajoita asetuksella Suomen Riistakeskuksen toimivaltaa myöntää kannanhoidollisia poikkeuslupia karhujen metsästykseen poronhoitoalueen ulkopuolella.

    Tämän jälkeen Riistakeskus avasi lupahaun ensi syksyn poikkeuslupia varten. Taustalla on Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös, jonka mukaan viime vuonna myönnetty kaatolupa ei ollut lainvastainen, eikä hallinto-oikeuden olisi pitänyt kumota sitä.

    MMM:n tulkinnan mukaan ennakkopäätös tarkoittaa sitä, että karhunmetsästys voi toteutua tänä syksynä poikkeuslupamenettelyllä valitusten sitä estämättä.

    Ratkaisu kuitenkin poikkeaa maa- ja metsätalousvaliokunnan laatimasta ja eduskunnan täysistunnossa hyväksytystä metsästyslain muutoksesta, jonka mukaan karhun metsästys toteutettaisiin poikkeuslupakäytännön sijaan kiintiömetsästyksellä.

    Tuolloin eduskunta edellytti, että maa- ja metsätalousministeriö valmistelee viipymättä asetukset, joita tarvitaan karhun ja ilveksen rauhoituksesta poikkeamiseen alueelliseen kiintiöön perustuvalla metsästyksellä.

    Anne Kalmarin mukaan kiintiömetsästystä tulee edelleen edistää, sillä se on paras malli metsästyksen suhteen.
    Anne Kalmarin mukaan kiintiömetsästystä tulee edelleen edistää, sillä se on paras malli metsästyksen suhteen. Kuva: Oskar von Essen

    Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) on pettynyt, että ministeriö ei mahdollista kiintiömetsästystä asetuksilla.

    ”Nyt ministeriö antoi ikään kuin Riistakeskukselle mahdollisuuden myöntää luvat, jolloin on erittäin tarkasti huolehdittava, että niillä on hyvät perusteet. Ja edelleenkin näen, että järjestöt saattaa pystyä niihin valittamaan”, Kalmari kommentoi.

    Hän kuitenkin jatkaa, että nykyinen lainsäädäntö suojaa kohtuullisen hyvin valituksilta.

    ”Kaikista selkeintä olisi, että ministeriö olisi hoitanut vastuunsa ja antanut asetukset suoraan.Tämä päätös on kuitenkin paljon parempi kuin ei mitään.”

    Kalmarin mukaan kiintiömetsästystä tulee ehdottomasti edistää jatkossa, koska hän katsoo sen olevan ”paras mahdollinen malli”.

    Markku Eestilä ihmettelee, miksi ministeriö poikkeaa eduskunnan kannasta.
    Markku Eestilä ihmettelee, miksi ministeriö poikkeaa eduskunnan kannasta. Kuva: Kimmo Haimi

    Myös maa- ja metsätalousvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Markku Eestilä (kok.) katsoi Facebook-julkaisussaan, ettei MMM:n ratkaisu ole eduskunnan päätöksen mukainen.

    ”Eduskunta päätti joulukuussa selvällä äänten enemmistöllä, että ministeriön on valmisteltava mahdollisimman nopeasti karhun alueelliseen kiintiömetsästykseen tarvittavat asetukset, joista ei voi valittaa hallinto-oikeuteen”, Eestilä kirjoittaa.

    ”Mutta mitä tekee ministeriö? Se haraa vastaan ja haluaa omavaltaisesti jatkaa Riistakeskuksen poikkeusluvilla, joista voi valittaa niin kuin ennenkin. Mikään ei siis muuttuisi, ja valitusrumba hallinto-oikeuksiin jatkuisi ehkä jo ensi vuonna”, hän jatkaa.

    Karhunmetsästys on viime vuosina jumittunut hallinto-oikeuksiin, kun yksittäisistä kaatoluvista on valitettu. Valituksen lopputuloksesta riippumatta luvat on pantu toimeenpanokieltoon asian käsittelyn ajaksi, eli käytännössä koko metsästyskauden ajaksi.

    KHO:n ennakkopäätös tarkoittaisi MMM:n näkemyksen mukaan sitä, että valitus ei enää pysäyttäisi jahtia.

    Esimerkiksi MTK on kuitenkin ilmaissut huolensa siitä, että karhunmetsästys kaikkein tiheimmän kannan alueiden ulkopuolella ei välttämättä poikkeusluvalla toteudu nytkään.

    Kiintiömetsästyksessä yksittäiset kaatopäätökset eivät olisi valituskelpoisia hallinnollisia päätöksiä. Mallissa yksittäisiä lupia ei myöskään tarvitsisi erikseen hakea. Poronhoitoalueella karhuja on metsästetty näin koko Suomen EU-jäsenyyden ajan.

    Susi ja ilves liitettiin kiintiömetsästyksen piiriin joulukuussa muutettuun metsästyslakiin maa- ja metsätalousvaliokunnan toimesta. Ministeriön valmisteleva esitys koski vain sutta.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Karhunmetsästyksen halvaannuttanut valitusrumba saattaa jatkua osassa maata, MTK varoittaa

      Tilaajalle
    • Maa- ja metsätalousministeriö ei enää rajoita riistakeskuksen toimivaltaa myöntää poikkeuslupia karhunmetsästykseen. Kuvituskuva vuodelta 2019.

      Metsästys | Nyt se on varmaa ‒ karhulupia voidaan myöntää ja kannanhoidollinen metsästys alkaa elokuussa

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    poikkeuslupa
    kiintiöjärjestelmä
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Eduskunta
    päivän tärkeimmät
    Päivän tärkeimmät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa