
Tuulivoimaloihin kiipeäminen ei onnistu noin vain.
Minimivaatimuksena tuulivoimaloissa työskentelyyn on virallisen turvallisuuskoulutuksen suorittaminen.
Turvallisuuskoulutuksen puute on ollut haasteena myös alan harjoittelupaikkojen löytämisessä ja jopa työllistymisessä alalle.
Kainuun ammattiopisto on ensimmäisenä oppilaitoksena saamassa turvallisuuskoulutuksen osaksi koulutustarjontaansa.
Tähän asti koulutuksia ovat tarjonneet lähinnä kaupalliset toimijat.
Auditointi on hyväksytty ja tällä hetkellä ammattiopistossa odotetaan virallista sertifikaattia, kertoo sähkö- ja automaatioalan opettaja Lasse Hyvönen Kainuun ammattiopistosta.
Neljän päivän BWO-BST-koulutukseen sisältyy ensiapumoduuli, tulityö, taakan käsittely ja korkealla työskentely.
Korkealla työskentelyssä harjoitellaan esimerkiksi henkilön pelastamista tikkaista ja laskeutumista pelastautumislaitteella alas tuulivoimalasta.
Ammattiopistolle on rakennettu harjoittelua varten koulutusympäristö tikkaineen.
Tuulivoimalahuoltajien on uusittava koulutus kahden vuoden välein.
”Jos koulutusta ei ole käytynä, voimalaan nouseminen ei ole mahdollista”, Hyvönen summaa.
Koulutusta voidaan tarjota laajemmin myös ihmisille, joiden työhön kuuluu korkeassa paikassa toimimista.
Voimalat sijaitsevat paikoissa, joissa avun saaminen voi kestää. Ensihoito tai palokuntakaan ei saa nousta ylös voimalaan, ellei koulutusta ole käytynä, Hyvönen mainitsee.
Tavoitteena on, että koulutuksien tarjoaminen voitaisiin aloittaa kevään aikana.