

Yrittäjien vaalipöhinä -nimellä pidetyssä tilaisuudessa itse pöhinä on vaatimatonta, kun Suomen Yrittäjien 1. varapuheenjohtaja sekä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi avaa tilaisuuden Seinäjoen Ideaparkissa.
Maanantaipäivänä paikalle on tullut vain kourallinen vaalikarjaa, vaikka luvassa oli ilmainen kahvilippu viereiseen kahvilaan.
Alueen ehdokkaita osallistui vaihtelevalla puoluekirjolla paneelikeskusteluun, jossa yrittämisen asiaa nostettiin esille.
"Saanko jakaa Vapauden liiton tiedotteen, me ei päästä julki mediassa", Riku Hautamäki sanoo ojentaessaan mainoslehtistä seinäjokelaisille Pirjo ja Tapio Mantilalle.
"Ai miksi ette pääse?" Pirjo Mantila kysyy.
"Ollaan vähän eri linjoilla kuin muut puolueet rahan syytämisessä maailmalle ja EU:hun", Hautamäki vastaa.
Kuusissakymmenissä oleva Mantilan pariskunta kertoo valmistautuvansa äänestämään hyvissä tunnelmissa. Vaalimainoksia on jo bongattu tienvarsilta.
Hoitoalan tulevaisuus, ruokaturva ja jälkipolven tulevaisuus ovat kummallekin tärkeitä asioita.
"Hoitokodissa myös vanhukset ovat kiinnostuneita tietämään, missä he pääsevät äänestämään", hoitoalalla työskentelevä Pirjo Mantila sanoo.
"Ehdokas ja puolue ovat vielä harkinnassa. Kaikkihan ne lupaavat hyvää, mutta muistavatko enää lupauksiaan vaalien jälkeen? Kokoomusta en äänestä, se on mielestäni herrojen puolue", Tapio Mantila sanoo.
Maanviljelijöiden tulevaisuus huolettaa, samoin kotimaisen ruuan saanti. Tukiasiat saisivat olla vaaliaiheina nyt nähtyä enemmän esillä.
Keskustalaiset yrittävät vähän muita enemmän, Mantilat pohtivat.
Riikka Paloniemi, 43, osui paikalle Lapualta mukanaan Toivo, 10 kk, ja Ilona, 3.
"Ehdokasta en vielä tiedä, äänestää aion kyllä."
"Lapsiperheellisenä lähinnä lasten hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat. Päivähoidosta ja lapsiperheiden tuista ei seuraavan hallituksen pidä leikata", hän jatkaa.

Pasi Kortelainen, 19, Teuvalta kertoo tietävänsä, ketä äänestää. "Perussuomalaista, verotusta pitäisi saada alemmas, varsinkin polttoaineissa", Kortelainen sanoo.
"Kaikki ehdokkaat mainostavat maaseudun asian puolesta, mutta mitään ei tehdä asian eteen, sitten kun päästään valtaan. Pikkupaikkakuntia pitäisi ottaa enemmän huomioon, toimintaa minua nuoremmille. Kylillä on aika vähän tekemistä", Kortelainen huomauttaa.
Seinäjokelainen Ella Klockars, 17, haluaisi polttoaineen hintaa nykyistä alemmaksi.
"Opiskelijana arkielämän menot kiinnostavat", seuraavissa vaaleissa vaaliuurnille aikova Klockars sanoo.
Klockars toivoo, että suomalaista maataloutta suosittaisiin ja yrittäjiä maaseudulla tuettaisiin nykyistä enemmän.
Maansiirtoalan yrittäjä Reino Rinta-Valkama, 63, Kauhajoelta sanoo, että "polttoaineen korkeat hinnat ovat kirpaisseet todella paljon, kun etäisyydet ovat pitkiä".
"Myös rahojen yltiöpäinen kolaaminen tällä hallituskaudella harmittaa”, Rinta-Valkama tuhahtaa.