• Tutkimus: Useampi kuin joka neljäs maaseudulla asuva näkee maaseudun ja sen asukkaiden tulevaisuuden huolestuttavana

    Toisaalta maaseudulla asumisen koetaan tuovan turvaa erilaisissa sota- ja kriisitilanteissa.
    Moni kokee, ettei maaseudun asukkaiden ääni kuulu.
    Moni kokee, ettei maaseudun asukkaiden ääni kuulu. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.3.202310:38
    Satu Lehtonen

    Maaseudulla asuvien näkemykset oman asuinpaikkansa tulevaisuudesta ja elinvoimaisuudesta ovat keskimääräistä huonompia, Maaseudun tukihenkilöverkon teettämä tutkimus kertoo. 27 prosenttia maaseudulla asuvista näkee maaseudun ja sen asukkaiden tulevaisuuden huolestuttavana.

    Tänään julkistettu tutkimus on tehty lähes vuosi sitten, huhtikuussa 2022. Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n viestinnän asiantuntija Petra Kankare toteaa, että raportti saatiin pienten resurssien takia ulos vasta nyt.

    Kankare arvioi, että maaseudulla asuvien ajatukset tulevaisuuden haasteista ja valopilkuista ovat pysyneet hyvin samanlaisina kuin vuosi sitten. ”Jos miettii esimerkiksi vaalikeskustelua, sielläkin nousee jatkuvasti esille kokemus, että päätöksenteossa maaseutua ei huomioida.”

    Myös esimerkiksi terveyttä ja toimeentuloa koskevat huolet ovat ennallaan. Yhteiskunnallista turvallisuutta koskevat huolet sen sijaan ovat saattaneet lientyä viime vuoden keväästä, Kankare arvioi.

    Yleisimmät henkilökohtaisen elämän huolet olivat oma terveys, jaksaminen, toimeentulo ja työ.

    Tutkimuksessa esille nousseet maaseudulla asuvien huolet eivät poikenneet oleellisesti muusta väestöstä. Kansainvälinen tilanne, levottomuudet ja sodat huolestuttivat kuitenkin maaseudulla asuvia vuosi sitten enemmän kuin väestöä keskimäärin. Toisaalta kyselyyn vastanneet kokivat juuri maaseudulla asumisen tuovan heille turvaa erilaisissa sota- ja kriisitilanteissa.

    Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri, huijausyritykset netissä ja puhelimessa sekä tulevaisuuden epävarmuus huolestuttivat kyselyyn vastanneita paljon.

    Maaseudun asukkaiden yleisimmät henkilökohtaisen elämän huolet olivat oma terveys, jaksaminen, toimeentulo ja työ.

    Tukihenkilöverkossa toimii noin 150 aktiivista vapaaehtoista ja tehtävään koulutettua tukihenkilöä.

    Kyselyssä selvitettiin, kuinka tärkeänä vastaajat pitivät vapaaehtoistoimintana maaseudun asukkaille tarjottavaa apua ja tukea. 85 prosenttia vastaajista piti asiaa tärkeänä tai melko tärkeänä.

    Maaseudulla asuvien mielestä järjestötoiminnan tulisi tarjota palveluita maaseudun ikääntyneille sekä konkreettista apua ja mahdollisuuksia aktiivisempaan arkeen.

    Maaseudulla asuvat suhtautuvat myönteisesti Maaseudun tukihenkilöverkon palveluihin. Tukihenkilöverkko tarjoaa koulutettujen maaseudun tukihenkilöiden tukea puhelimitse ja verkossa sekä käytännön apua autettavan kotona.

    Kyselyyn vastanneet ovat erityisen halukkaita tarvittaessa ottamaan vastaan käytännön apua kotiin tukihenkilöverkon Jelppi-ryhmältä.

    Maaseudun tukihenkilöverkko on vapaaehtoistoimintaan perustuva auttamisverkosto. Tukihenkilöverkossa toimii noin 150 aktiivista vapaaehtoista ja tehtävään koulutettua tukihenkilöä. Tukihenkilöverkosta saa luotettavaa ja maksutonta tukea ilman jonottamista.

    Lisää aiheesta
    • Eeva-Kaisa Lahti odottaa jo sukupolvenvaihdosta ja sen antamaa lisäaikaa. Hän pyörittää luontoavusteista toimintaa ja aikoo satsata siihen nykyistä enemmän.

      Maatalousyrittäjät | Maitotilallinen saa haasteista energiaa: ”Opiskelu lypsyjen välissä oli järkevästi ajatellen ihan hullua hommaa”

    • Kaikkein tärkeintä on alkaa puhua, eikä vain sulloa vaikeuksia mielen kätköihin, toteaa kuusi vuotta tukihenkilönä toiminut Teija Airaksinen.

      Tukihenkilö saa olla toivon tuoja – "Tämä on toimintaa ihmiseltä ihmiselle"

    • Itsetuhoisuudesta puhuminen on vaativa, mutta tärkeä laji. Puhuminen voi pelastaa, Ari Klemola sanoo. Hän törmää ilmiöön työssään tukihenkilönä.

      Joustamaton maatalousbyrokratia oli viljelijälle uupumuksen hetkellä se viimeinen pisara: "Viranomaiset tarvitsisivat kurssitusta siihen, kuinka kohdata haastavassa elämäntilanteessa oleva asiakas"

    • Maaseutuyrittäjä ei ole tavallisen palkansaajan kanssa samalla viivalla, sillä yrittäjä ei voi niin vain jäädä sairauslomalle.

      Maaseudulla ihmisen uupumus voi päästä poikkeuksellisen pitkälle ennen kuin siihen herää, mutta toivoa on aina – "suojelemme itseämme, kun kehotamme toista piristymään"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle