• Sää on syksyisen sateista ja viileää – yöpakkaset koettelevat pian etelässä asti

    Maan etelä- ja keskiosan yli pyyhkäisee keskiviikon aikana matalapaine sateineen ja tuulineen. Sää viilenee viikon edetessä etelää myöten, ja yöpakkasen mahdollisuus leviää koko maahan.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    4.10.202307:18
    Janika Takala & Jani Sorsa

    Tänään keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa saadaan aamun ja päivän aikana paikoin runsaitakin sateita ja kaakossa tuuli voi puuskissa olla paikoin kovaa. Tuulista sekä sateista on annettu myös varoituksia maan etelä- ja itäosiin. Illaksi sää poutaantuu lännestä alkaen, pohjoisessa tulee paikoin vesi- ja räntäkuuroja.

    Torstain vastaisena yönä sadekuuroja liikkuu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yli, joukossa voi olla hieman räntää tai lunta. Etelämpänä mahdolliset sadekuurot tulevat vetenä.

    Torstaipäivä on pääosin poutainen ja Lapissa aurinkoinen, lähinnä maan itäosassa voi tulla vesikuuroja. Myös perjantaina maan etelä- ja keskiosassa kuurottelee paikoin, muuten sää on poutaista ja pilvisyys vaihtelee selkeän ja puolipilvisen välillä.

    Ylin lämpötila on keskiviikkona suuressa osassa maata 5-14 astetta, Pohjois-Lapissa nollan molemmin puolin; pääosin kuitenkin plusasteissa. Torstaina enää maan eteläosassa päästään yli 10 asteen, muualla ollaan sen alapuolella ja Käsivarressa mahdollisesti nollassa tai pikkupakkasella. Perjantaina koko maassa ollaan noin 5-10 asteessa, Pohjois-Lapissa alle 5 asteessa. Torstain vastaisena yönä hallaa tai yöpakkasta esiintyy laajalti maan pohjoisosassa, perjantaiyönä koko maassa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Punajuurten ei kannata antaa kasvaa liian ­suuriksi. Talikko on juurten nostossa hyvä apuväline, sillä ohuet juurenkärjet, ”hiirenhännät”, olisi hyvä säilyttää ehjinä.

      Piha ja puutarha | Aika nostaa punajuuret, perunat, ja sipulit ‒ katso vinkit sadon korjuuseen ja säilytykseen

    • Latvahaarat ovat valuttaneet runsaasti vettä Kemijokeen. Pohja­kivistä ei ole harmia, ja kanootti lipuu virran mukana keveästi.

      Retkeily | Kemijoen latvaosan rauhallinen virta sopii leppoisaan melontaan ‒ katso video melontareitin upeista ruskamaisemista

      Tilaajalle
    • Eteläisillä merialueilla esiintyy aallokkoa, joka voi olla mahdollisesti vaarallinen pienille aluksille ja huviveneille. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Sää | Tuulivaroitus kannattaa ottaa tosissaan: Merialueille luvassa aallokkoa ja puuskainen tuuli piiskaa mantereellakin

    Artikkelin aiheet
    sää
    syksy
    yöpakkas
    Ilmatieteen laitos
    sade
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita