• Kalaneuvokselta uusi miljoonainvestointi Sastamalan tehtaaseen

    Kalanjalostuksessa toimiva yritys teki vuonna 2019 tehdaslaajennuksen, jonka arvo oli 28 miljoonaa euroa.
    Kirjolohen siivutusta Kalaneuvoksen Sastamalan tehtaalla.
    Kirjolohen siivutusta Kalaneuvoksen Sastamalan tehtaalla. Kuva: Kalaneuvos
    Uutiset|Talous
    5.4.202315:38
    Nikke Kinnunen

    Pohjoismaiden suurin kalansavustaja Kalaneuvos Oy tekee kuluvan vuoden aikana miljoonan euron investoinnin Sastamalassa sijaitsevan tehtaan koneisiin ja prosesseihin.

    Kalaneuvoksen operatiivinen johtaja Pekka Lahtinen kertoo yhtiön tiedotteessa, että investointi tuo kymmenen uutta työpaikkaa.

    Yrityksen tiedotteen mukaan kyse on vuoden 2023 aikana tehtävistä kehittämistoimista. Ne kohdistuvat savustukseen, siivutukseen, tuotteiden pakkaamiseen ja uusien prosessien käynnistämiseen.

    ”Muutos koskee koneita, laitteita ja tilajärjestelyjä, jotka tehostavat ja nopeuttavat prosessien läpimenoa. Nykyinen kapasiteetti voidaan investoinnin avulla jopa tuplata. Ensimmäisenä tehtaalle valmistuu loimutusprosessi huhtikuussa”, Lahtinen sanoo investoinneista kertovassa tiedotteessa.

    Kirjolohen savustusta Kalaneuvoksen tehtaalla.
    Kirjolohen savustusta Kalaneuvoksen tehtaalla. Kuva: Tommi Anttonen

    Uudistuksissa kehitetään uunien savustustekniikkaa ja parannetaan tuotannon tasalaatuisuutta. Lisäksi aloitetaan kokonaan uusi loimutusprosessi.

    ”Kokonaisuudessaan Sastamalan tehdas on teknisesti Suomen kehittynein kalanjalostuslaitos. Investoinnin avulla mahdollistamme ja parannamme mahdollisuuksiamme myös viennissä”, Lahtinen kertoo.

    Kalaneuvos jalostaa vuosittain noin 5 miljoonaa kiloa kalaa. Siitä noin 3 miljoonaa kiloa on kirjolohta.

    Vuonna 2019 Kalaneuvoksen Sastamalan tehtaalla tehtiin 11 000 neliömetrin laajennus. Investoinnin arvo oli 28 miljoonaa euroa.

    "Uskomme vahvasti kala-alaan. Uskallamme siksi investoida siihen ja kehittää toimintaamme Suomessa. Samalla haluamme tukea terveellistä ja kestävää elämäntyyliä”, Kalaneuvoksen toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Sastamalassa, Kaskisissa ja Turussa toimiva Kalaneuvos-konserni työllistää yhteensä 181 työntekijää. Yritykset käsittelevät yli 12 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa.

      "Iso kiitos kuuluu henkilöstölle, joka on ottanut standardin vaatimukset jokapäiväiseen toimintaansa" – Kalaneuvos Oy:lle myönnetty laatutodistus potkii jalosteiden vientiin lisävauhtia

    • Itämeressä tapahtuvalle kalankasvatukselle on vaikea saada ympäristölupaa. Syynä on rannikkovesien tila, jonka heikkenemistä halutaan estää. Asiasta säätävät sekä kansalliset lait että EU-direktiivit. Kotimaisen kalaraaka-aineen huono saatavuus on merkittävä haitta kalatuotteita valmistaville yrityksille.

      Miljoonia kiloja liian vähän kalaa – kala-ala kärsii lupien puutteesta, ja tulevatkin tavoitteet ovat uhattuina

      Tilaajalle
    • Nichirei Fresh Incia edustavat mätiteknikot matkustivat marraskuun puolivälissä Suomeen ja Föglöhön seuraamaan ja valmistelemaan sitä, että mädinvalmistusprosessi tapahtuu japanilaisten toivomalla tavalla. Kuvassa Kiyokatsu Tanaka ja Kiyomitsu Hanaya.

      Suomalainen kirjolohen mäti maistuu perinteistä tarkalle sushikansalle – Kalaneuvos solmi lähes miljoonan euron vientikaupan kotimaisesta raaka-aineesta Japaniin

    • Kirjolohi on kysytty kala kylmäsavustukseen, mutta monet käyttävät myös Norjan lohta.

      Ruoka | Kylmäsavustettuun kalaan monta menetelmää – savustusaika vaihtelee 10 tunnista jopa kolmeen vuorokauteen

    • Veijo ja Toni Hukkasen omistama vuonna 1975 perustettu Kalaneuvos sulautuu yrittäjäperheen omistamaan vuonna 2015 perustettuun Nordic Fishiin.

      Yritykset | Nordic Fish osti Kalaneuvos-konsernin  – omistus pysyy Hukkasen yrittäjäperheellä

    Artikkelin aiheet
    Kalaneuvos
    Sastamala
    investointi
    kalanjalostus
    kirjolohi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle