• Ministeri Wille Rydman pitää Kiinan-kauppaa yhä tervetulleena Suomen taloudelle

    ”Tehdään vaan kauppaa, mutta riippuvaisia emme saa olla Kiinasta”, tuore elinkeinoministeri Wille Rydman sanoo.
    Elinkeinoministeri Wille Rydman näkee Suomen viennillä kasvumahdollisuuksia Yhdysvalloissa ja Keski-Aasiassa.
    Elinkeinoministeri Wille Rydman näkee Suomen viennillä kasvumahdollisuuksia Yhdysvalloissa ja Keski-Aasiassa.  Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Politiikka
    21.8.202307:00
    Santeri Nousjoki

    Helsinkiläinen, tuore elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) haluaa vauhdittaa vientiä laajalla rintamalla.

    ”Jos ajatellaan Suomea pienenä kansakuntana, niin meidän hyvinvointimme on historiallisesti perustunut juuri korkean jalostusasteen tuotteiden vientiin ulkomaisille markkinoille.”

    Viennin kannalta Rydman pitää Neuvostoliiton romahdusta Ukrainan sotaa suurempana myllerryksenä Venäjän kauppasuhteissa.

    ”Vaikka sota loppuisi heti ja Venäjä muuttuisi, mikä ei ole näköpiirissä, uskon kuluvan todella pitkään ennen kuin yritykset alkaisivat luottaa Venäjän markkinaan uudelleen”, hän arvioi.

    Hän uskoo viennin kasvavan ennen kaikkea Yhdysvaltoihin Nato-jäsenyyden myötä.

    ”Siellä esimerkiksi Texasissa on todella voimakasta kasvua, jonka osa suomalaisista yrityksistä on jo havainnut”, ministeri sanoo.

    Muita mielenkiintoisia mahdollisia markkina-alueita voisivat olla Rydmanin mukaan Keski-Aasian maat.

    Vaikka hän pitää sinällään myös Kiinan kauppaa tervetulleena, on Rydmanin mielestä autoritäärisen maan kanssa oltava hereillä.

    ”Tehdään vaan kauppaa, mutta riippuvaisia emme saa olla Kiinasta.”

    Rydman toivoo viennin kasvulle markkinaehtoisia ratkaisuja.
    Rydman toivoo viennin kasvulle markkinaehtoisia ratkaisuja.  Kuva: Jarno Mela

    Rydmanin mielestä liian harva yritys ja ala tähtää vientiin, jota tulisi vauhdittaa. Jos hyviä ideoita syntyy yrityksissä, niin niille tulee ministeristä varmistaa rahoitus.

    ”Tässä on monta vaikuttavaa instrumenttia. Teollisuussijoitusta, Business Finlandia ja Finnveraa pyritään hyödyntämään entistä tehokkaammin.”

    Rydman on tyytyväinen myös parlamentaariseen sopuun TKI- eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta.

    ”Sekä kansanvälisten että kotimaisten yrityksien tulee kokea Suomi maaksi, jossa innovaatiot kukoistavat”, hän linjaa.

    Poliittisella tasolla Rydman ei lähtisi ennakoimaan, mitkä alat voisivat kasvattaa vientiä, vaan toivoisi tilaa annettavan markkinaehtoisille ratkaisuille.

    ”Sisämarkkinoita ei saa häiritä liiallisilla valtiontuilla” Wille Rydman

    Markkinatalouteen vahvasti luottava ministeri haluaa myös EU-tasolla eroon ”korona-ajan valtiontukipolitiikasta”.

    Hänen mielestään tavoitteet strategisesti autonomisesta EU:sta ovat oikeansuuntaisia, kunhan sitä ei toteutettaisi sisämarkkinoiden kustannuksella.

    ”Sisämarkkinoita ei saa häiritä liiallisilla valtiontuilla, vaan tulee ylläpitää reilua kilpailuympäristöä, jossa suomalaiset yritykset menestyvät.”

    ”Strategisen autonomian tulisi tarkoittaa strategista kilpailukykyä”, Rydman lisää.

    Lähtökohtaisesti yritystukiin kriittisestä suhtautuva Rydman myöntää kuitenkin niiden tarpeellisuuden esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyvissä asioissa ja innovaatioiden vauhdittamisessa.

    ”Huono yritystuki estää yritystä tai toimialaa uudistumasta”, hän pohtii.

    ”Vaikka säilyttäville yritystuille voi olla erinäisiä järkeviä perusteita, tulisi niiden jaossa olla pidättyväinen.”

    Rydman myöntäisi mielellään yritystukia puhtaaseen energiaan liittyen, vaikka niidenkin hän toivoisi olevan entistä markkinaehtoisimpia jatkossa.

    Elinkeinoministeri allekirjoittaa maataloustukien tarpeen ruokaturvan perusteella.
    Elinkeinoministeri allekirjoittaa maataloustukien tarpeen ruokaturvan perusteella.  Kuva: Jarno Mela

    Ruokaturvaan vedoten hän puolustaa myös maataloustukia. Kriisitilanteiden kannalta on elinkeinoministerin mielestä elintärkeää, että ruuan saatavuus on aina taattu.

    ”Omasta maataloustuotannosta huolehtiminen suojaa Suomea monelta maailman myrskyltä.”

    Suomessa on Rydmanin mukaan eurooppalaisittain todella hyvä varautumistilanne, vaikka parannattavaakin löytyy.

    ”Pandemian aikana huomattiin, että vaikka paperilla kaikki asiat ovat todella hyvin, voi käytäntö olla jotakin aivan muuta”, hän kritisoi viitaten maskien saatavuusongelmiin pandemian alkuvaiheessa.

    Rydman alleviivaa, että hyvään lähtötilanteeseen ei saa tuudittautua, vaan huoltovarmuuskysymyksien eteen tulee tehdä joka päivä.

    ”Hyvää elämää tulee voida elää ympäri Suomea” Wille Rydman

    Aluekehityksestä vastaava helsinkiläisministeri pitää puolestaan alueiden välisiä tulonsiirtoja perusteltuna jakautuvaan ikärakenteeseen vedoten.

    ”Kuitenkin niin, ettei kasvavia alueita tule kohtuuttomasti lypsää”, Rydman tarkentaa.

    Rydman ei allekirjoita maaseutu-kaupunki -vastakkainasettelua, vaan korostaa molempien alueiden erityispiirteitä.

    ”Maaseutu ruokkii kaupungin ja tarjoaa monet muutkin materiaalit, kun taas kaupunkien kasvava yrityskenttä mahdollistaa tulonsiirtojen kautta hyvinvointia myös maaseudulle.”

    ”Hyvää elämää tulee voida elää ympäri Suomea”, hän lopettaa.

    Lisää aiheesta
    • Rydman uskoo hallituksen pysyvän kasassa kohuista huolimatta.

      Politiikka | Ministeri Wille Rydman kritisoi ankarasti mediaa: ”Pitkällä tähtäimellä tämä voi kääntyä mediaa itseään vastaan”

    • Riikka Purra sai taputuksien kera jatkokauden puolueen puheenjohtajana.

      Politiikka | PS:n kenttäväki näyttäisi olevan täysin tiedoton hallitusohjelman raskaudesta – ja siltä tiedolta Purra yrittää heitä varjella kaikilla voimillaan

    • 15 prosenttia maailman kokonaisviennistä tulee Kiinasta, seuraavaksi suurimpien viejämaiden Yhdysvaltojen ja Saksan osuudet ovat alle 8 prosenttia.

      Politiikka ja talous | Vihreä siirtymä on riippuvainen Kiinasta – kriittisiä raaka-aineita tarvitaan myös metsäkoneisiin, tekoniveliin ja lentokoneisiin

      Tilaajalle
    • Wille Rydman nimitettiin eronneen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) seuraajaksi.

      Politiikka | Orpo: Rydmanilla on kokoomuksen luottamus, RKP olisi toivonut anteeksipyyntöä viesteistä

    Artikkelin aiheet
    Wille Rydman
    suomen vienti
    kiinan-kauppa
    huoltovarmuus
    markkinatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa