• Taiwanin ympärillä havaittu päivässä liki 70 kiinalaista sotilaslentokonetta ja kymmenkunta laivaston alusta

    Lauantaina Kiina sanoi joukkojensa olevan jatkuvasti korkeassa valmiustilassa sen jälkeen, kun Taiwaninsalmen läpi oli purjehtinut kaksi alusta, joista yksi kuului Yhdysvalloille ja toinen Kanadalle.
    Taiwan on havainnut saarensa ympärillä yhden päivän aikana lähes 70 kiinalaista sotilaslentokonetta ja kymmenkunta Kiinan laivaston alusta. LEHTIKUVA/AFP/TAIWAN DEFENSE MINISTRY.
    Taiwan on havainnut saarensa ympärillä yhden päivän aikana lähes 70 kiinalaista sotilaslentokonetta ja kymmenkunta Kiinan laivaston alusta. LEHTIKUVA/AFP/TAIWAN DEFENSE MINISTRY.  
    Uutiset|Politiikka
    14.9.202311:10
    STT–AFP

    Taiwan on havainnut ympärillään yhden vuorokauden aikana lähes 70 kiinalaista sotilaslentokonetta ja kymmenkunta Kiinan laivaston alusta. Paikallista aikaa keskiviikon ja torstaiaamun välillä tehdyistä havainnoista on kertonut Taiwanin puolustusministeriö.

    Keskiviikkona Taiwan sanoi, että saaren ympärillä oli havaittu 35 sotilaslentokonetta. Ne on laskettu mukaan torstaina ilmoitettuun lukemaan. Osa keskiviikkoisista koneista lensi sittemmin liittyäkseen Kiinan laivaston sotaharjoituksiin läntisellä Tyynellämerellä. Harjoituksiin osallistui Taiwanin puolustusministeriön mukaan myös Kiinan Shandong-lentotukialus.

    Kiina ei ole antanut virallisia lausuntoja, että sillä olisi sotaharjoituksia käynnissä alueella.

    Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan, jonka se on valmis palauttamaan emämaan yhteyteen tarvittaessa sotilaallisesti. Kiina on viime vuosina lisännyt sekä Taiwanin sotilaallista että poliittista painostusta.

    Sen sijaan sotaharjoituksista alueella vastaava asevoimien komentokeskus ilmoitti keskiviikkona ilmailuyksikön koulutuksesta, mutta ei maininnut Taiwania.

    Lauantaina Kiina sanoi joukkojensa olevan jatkuvasti korkeassa valmiustilassa sen jälkeen, kun Taiwaninsalmen läpi oli purjehtinut kaksi alusta, joista yksi kuului Yhdysvalloille ja toinen Kanadalle.

    Yhdysvaltain laivaston mukaan salmen läpi kulkeneet alukset olivat Arleigh Burke -luokan ohjushävittäjä USS Ralph Johnson ja HMCS Ottawa, joka on puolestaan Halifax-luokan fregatti. Laivaston mukaan kauttakulku on osoitus Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sitoutumisesta vapaaseen ja avoimeen Intian ja Tyynenmeren alueeseen.

    Yhdysvallat ja länsimaiset liittolaiset ovat lisänneet merenkulunvapaudella perusteltua liikennöintiä sekä Taiwaninsalmella että kiistellyllä Etelä-Kiinan merellä vahvistaakseen, että molemmat ovat kansainvälisiä vesiväyliä. Länsimaiden toiminta on suututtanut Kiinan.

    Huhtikuussa Kiina järjesti sotaharjoituksia simuloidakseen Taiwanin saaren piiritystä sen jälkeen, kun Taiwanin presidentti Tsai Ing-wen oli tavannut Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Kevin McCarthyn Kaliforniassa.

    Lisää aiheesta
    • Taiwan laukaisi yhdysvaltalaisen ohjuksen harjoituksissa kesäkuussa. Lehtikuva/AFP.

      Ulkomaat | Yhdysvallat tukee Taiwania 345 miljoonan dollarin sotilaallisella tukipaketilla

    • Jännitteet Taiwaninsalmella ovat kiristyneet viime aikoina entisestään. Kuva on Keelungista Pohjois-Taiwanista.

      Politiikka | Onko tässä seuraava Ukraina? Siviilit harjoittelevat ison naapurin hyökkäyksen varalta, yksi viimeisistä tukijoista saattaa pian katkaista suhteet – syynä naudanliha

    • Samalla, kun Kiina on noussut maailman toiseksi suurimmaksi kansantaloudeksi, se on kasvattanut myös sotilasmahtiaan.

      Politiikka ja talous | Eurooppa seuraa henkeään pidätellen Ukrainan sodan kehittymistä − globaalisti paljon vaarallisempi konflikti muhii Itä-Aasiassa

    Artikkelin aiheet
    Taiwan
    Kiina
    sotaharjoitus
    Yhdysvallat
    merenkulku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa