• Tulevaisuususko on luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin – ”Pelkkä ongelmapuhe ei kannusta ihmisiä toimimaan”

    Futuristi Perttu Pölönen muistuttaa, että tulevaisuus ei ole lista ratkaistavia ongelmia, vaan kutsu kuvitella, millaisen maailman haluamme rakentaa.
    Tulevaisuususko syntyy kolmesta asiasta: merkityksestä, yhteydestä ja suunnasta. Kuvituskuva.
    Tulevaisuususko syntyy kolmesta asiasta: merkityksestä, yhteydestä ja suunnasta. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yhteiskunta
    26.3.202616:00
    Terhi Torikka

    Tulevaisuus tuntuu monelle epävarmemmalta kuin pitkään aikaan. Myös tutkimukset kertovat tulevaisuususkon heikentyneen niin maailmalla kuin Suomessa.

    Mutta mitä tulevaisuususko oikeastaan tarkoittaa, pohtii futuristi Perttu Pölönen Säästöpankki Optian säätiön tiedotteessa.

    Tulevaisuususko tarkoittaa luottamusta siihen, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Se ei tarkoita sitä, että kaikki menee hyvin, vaan sitä, että omilla teoilla ja päätöksillä on merkitystä.

    Pölönen huomauttaa, että tulevaisuususko sekoitetaan usein optimismiin.

    ”Optimisti ajattelee, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Tulevaisuuteen uskova tietää, ettei niin käy, ellei itse tee töitä sen eteen.”

    Perttu Pölönen

    ”Optimisti ajattelee, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Tulevaisuuteen uskova tietää, ettei niin käy, ellei itse tee töitä sen eteen”, Pölönen toteaa tiedotteessa.

    Hänen mukaansa tulevaisuususko on ennen kaikkea tapa suhtautua epävarmuuteen.

    ”Tulevaisuus on aina avoin. Kysymys on siitä, täytämmekö sen peloilla vai mahdollisuuksilla.”

    Tulevaisuususkon vahvistaminen on Säästöpankki Optian säätiön toiminnan ydintä. Säätiö pyrkii vahvistamaan ihmisten ja yhteisöjen mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuutta Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa.

    ”Aikoinaan ajateltiin, että jo muutaman kymmenen kilometrin tuntinopeus junalla matkustettaessa voisi olla ihmiselle hengenvaarallista. Pelättiin, ettei ihminen kestäisi niin suuria nopeuksia. Ehkä joskus tulevaisuudessa katsomme nykyisiä tekoälypelkojamme hieman huvittuneina”, Pölönen toteaa.

    ”Kun ihminen kokee, että hänen tekemisellään on väliä, hän on valmis yrittämään”, neuvoo futuristi. Kuvituskuva.
    ”Kun ihminen kokee, että hänen tekemisellään on väliä, hän on valmis yrittämään”, neuvoo futuristi. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen

    Vuonna 2025 noin 62 prosenttia suomalaisnuorista suhtautui Nuorisobarometrin mukaan omaan tulevaisuuteensa optimistisesti tai erittäin optimistisesti, mutta maailman tulevaisuuteen optimistisesti suhtautuvien osuus on selvästi pienempi.

    Kun tulevaisuus näyttäytyy jatkuvasti kriisien kautta, se alkaa helposti tuntua raskaalta.

    Pölösen mukaan tulevaisuususko ei ole vain yksilön tunne vaan yhteiskunnallinen voimavara. Kun usko tulevaisuuteen heikkenee, myös yhteinen suunta katoaa.

    Pölösen mukaan tulevaisuususko syntyy kolmesta asiasta: merkityksestä, yhteydestä ja suunnasta.

    ”Kun ihminen kokee, että hänen tekemisellään on väliä, hän on valmis yrittämään. Tulevaisuuteen uskominen on helpompaa, kun tietää, ettei ole yksin. Ihmiset tarvitsevat myös käsityksen siitä, mihin olemme menossa. Ilman suuntaa on vaikea löytää motivaatiota.

     Tulevaisuudesta puhutaan lähes aina ongelmien kautta, mikä on yksi aikamme ongelmista. Kuvituskuva.
    Tulevaisuudesta puhutaan lähes aina ongelmien kautta, mikä on yksi aikamme ongelmista. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

    Pölösen mukaan yksi aikamme haasteista on se, että tulevaisuudesta puhutaan lähes aina ongelmien kautta.

    ”Ongelmat ovat todellisia ja niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta pelkkä ongelmapuhe ei innosta eikä kannusta ihmisiä toimimaan.”

    Ihmisiä innostaa jokin kiinnostava ja merkityksellinen päämäärä, pelkkä asioiden korjaaminen ei riitä. Historia tarjoaa tästä monia esimerkkejä.

    ”Kuuhun ei menty siksi, että jokin ongelma piti ratkaista. Monet läpimurrot syntyivät, koska ne olivat jännittäviä ja ennenkuulumattomia.”

    Sama ajattelutapa voisi Pölösen mukaan auttaa myös nykyajan suurissa haasteissa.

    ”Entä jos kysyisimme, miltä kestävä tulevaisuus näyttää? Millainen maailma olisi niin houkutteleva, että ihmiset haluavat rakentaa sen?”

    ”Lopulta tulevaisuus ei ole vain jotain, joka tapahtuu meille. Se on jotain, mihin voimme vaikuttaa. Se on jotain, jota rakennamme yhdessä päätös kerrallaan.”

    Ongelmien listan sijaan tulevaisuus on kutsu. Kutsu kuvitella, millaisen maailman haluamme rakentaa, Pölönen sanoo.

    ”Lopulta tulevaisuus ei ole vain jotain, joka tapahtuu meille. Se on jotain, mihin voimme vaikuttaa. Se on jotain, jota rakennamme yhdessä päätös kerrallaan”, tiedotteessa todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Nuorten tulevaisuudenusko on poikkeuksellisen matalalla tasolla.

      Koulutus | Lukion vanhempainillassa kuulemani viesti järkytti realismillaan

    Artikkelin aiheet
    Perttu Pölönen
    tulevaisuususko
    tulevaisuus
    optimismi
    Säästöpankki Optian säätiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle