• Valtiovarainministeriö paransi hieman tämän vuoden talousennustettaan, mutta työttömyys jatkaa kasvua – "Asetelma on aika lailla ankara"

    Erityisen negatiivista ministeriön mukaan on, että vakituisten ja kokoaikaisten työpaikkojen määrä on vähentynyt yksityisellä sektorilla.
    VM:n ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander esitteli ministeriön ennustetta tiistaina. JADE SILPO / LEHTIKUVA.
    VM:n ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander esitteli ministeriön ennustetta tiistaina. JADE SILPO / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Talous
    16.6.202611:30
    STT

    Suomen talous on vähitellen toipumassa, mutta toipumista varjostavat edelleen Lähi-idän kriisin arvaamattomuus, kohonneet energian hinnat ja talousnäkymiin liittyvä epävarmuus, arvioi valtiovarainministeriö (VM) kesän talousennusteessaan.

    Myös julkisen talouden alijäämä pysyy suurena.

    Ennusteen mukaan talouskasvu on alkuvuonna ollut odotettua vahvempaa, mutta osa kasvusta johtuu tilapäisistä tekijöistä. Talous kasvaa tänä vuonna 0,8 prosenttia eli hivenen enemmän kuin VM vielä huhtikuussa arvioi.

    ”Tämä onkin pitkään aikaan ensimmäinen kerta, kun olemme tarkistaneet ennustettamme vahvemman kasvun suuntaan”, sanoi ministeriön ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander tiedotustilaisuudessa tiistaina.

    Ensi vuonna talouden ennustetaan kasvavan 1,6 prosenttia ja sitä seuraavana vuonna 1,7 prosenttia.

    Spolanderin mukaan näyttää siltä, että talous olisi kasvanut ripeästi ja laaja-alaisesti tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä: vienti veti, kotitaloudet lähtivät ostoksille ja investoinnit kasvoivat.

    ”Toisaalta samaan aikaan asuntojen rakentaminen ja asuntojen kauppa kyntävät yhä syvällä. Työllisten määrä on alkanut taas pienentyä, ja työttömyys on jatkanut kasvua. Myös kotitalouksien luottamus on heikentynyt uudelleen, eivätkä ne edelleenkään näytä tekevän suuria hankintoja.”

    Erityisen negatiivista VM:n mukaan on, että vakituisten ja kokoaikaisten työpaikkojen määrä on vähentynyt yksityisellä sektorilla.

    Työttömyysasteen ennustetaan nousevan 10,4 prosenttiin tänä vuonna.

    Työllisyyden odotetaan alkavan parantua ensi vuonna, jos talouskasvu vahvistuu, mutta työmarkkinoiden elpyminen jää hitaaksi.

    Ennuste on tehty ennen maanantaina tullutta tietoa Yhdysvaltojen ja Iranin alustavasta rauhansopimuksesta. Se on kuitenkin koko ajan sisältänyt oletuksen, että sopuun päästään tämän vuoden aikana, joten vaikutus ei ole suuri.

    Spolanderin mukaan vuoden toinen neljännes on vielä kysymysmerkki. Silloin Lähi-idän kriisi pääosin näkyy taloudessa.

    ”Jos alustava sopimus pitää, kriisi rauhoittuu ja öljy alkaa uudestaan virrata, kasvu voi nopeutua ennustetusta tänä vuonna. Jos sopimus rikkoutuu eikä uutta näkymää ulospääsystä synny nopeasti, on riski, että suhdannenousu hyytyy alkuunsa”, Spolander sanoo.

    ”Valitettavasti olemme voineet todeta, että kriisi on osoittautunut sotkuisemmaksi ja sitkeämmäksi kuin yleisesti odotettiin.”

    Vaikka Lähi-idän kriisin arvioidaan rauhoittuvan loppuvuotta kohden, öljyn hinta jää kuitenkin koholle ja keskuspankit nostavat korkoja tänä vuonna.

    Näkymä seuraavalle hallituskaudelle odottaakin Spolanderin mukaan vielä sumun hälvenemistä. Sen sijaan julkisessa taloudessa näkymä on hyvin selkeä ja ankea.

    Huolimatta siitä, että talouden kasvun odotetaan nopeutuvan, VM arvioi, että julkisen talouden alijäämä pysyy 4,5 prosentin tuntumassa ja julkinen velka kasvaa lähelle sataa prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2030.

    Rakenteellisen epätasapainon oikaiseminen vaaditusti edellyttää Suomelta mittavia, noin 8 miljardin euron nopeasti vaikuttavia suoria sopeutustoimia ensi vaalikaudella.

    ”Asetelma on aika lailla ankara”, kuvaili Spolander.

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että ensi kaudelle tarvittavan sopeutuksen osalta 10 miljardia euroa vaikuttaa olevan ehdoton minimi. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.

      Politiikka | Valtiontalouden alijäämä keskimäärin 14,9 miljardia euroa vuodessa tulevina vuosina – Purran mukaan luvut järkyttäviä

    • Kuluttaja karkkiostoksilla. Bruttokansantuotekin reagoi, uskaltaako kuluttaja tehdä valinnan ja ostopäätöksiä.

      Talous | Kasvoiko Suomen talous sittenkin vuoden 2025 lopussa? Tilastokeskukselta voi pian odottaa varmennusta

    • MTK:n Jyrki Wallin ei ole valtiovarainministeriön Mika Niemelän linjoilla maataloustukileikkauksissa.

      Maatalouspolitiikka | Korkea virkamies väläyttää leikkauksia maataloustukiin, MTK torjuu − ”Tahditon ulostulo”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    talousennuste
    työttömyys
    Valtiovarainministeriö
    Suomen talous
    Lähi-idän kriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle