• Korkea virkamies väläyttää leikkauksia maataloustukiin, MTK torjuu − ”Tahditon ulostulo”

    MTK:n Jyrki Wallinin mukaan maataloustukien rakennetta voidaan tarkastella uudelleen siinä vaiheessa, kun ruokamarkkina on saatu toimimaan paremmin.
    Tilaajalle
    MTK:n Jyrki Wallin ei ole valtiovarainministeriön Mika Niemelän linjoilla maataloustukileikkauksissa.
    MTK:n Jyrki Wallin ei ole valtiovarainministeriön Mika Niemelän linjoilla maataloustukileikkauksissa. Kuva: Sanne Katainen, Jarkko Sirkiä, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Maatalouspolitiikka
    17.5.202604:00
    Jukka Koivula

    Petteri Orpon (kok.) hallitus on sopeuttanut maan taloutta rajulla kädellä, mutta maatalous on säästynyt leikkauksilta.

    Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelältä kysyttiin MT Livessä, tuleeko Suomessa jatkossa kajota myös maataloustukiin.

    ”Tulee. Ei suljeta mitään ovia ennalta kiinni”, Niemelä vastaa.

    ”Ihan kaikkea, mitä julkisen talouden puolella on meno- ja tuloeriä, kaikkea pitää tarkastella”, budjettipäällikkö kiteyttää.

    Niemelän mukaan valtiovarainministeriöstä tulee ensi lokakuussa ulos vaihtoehtoja, joissa esitetään myös maataloustukiin kohdistuvia säästötoimia.

    ”On vaikea vielä sanoa, millaisia asioita kartoituksestamme löytyy maataloustukiin liittyen.”

    ”Huoltovarmuus elintarviketuotannossa on myös totta kai säilytettävä jollain tasolla.”

    Mika Niemelä

    Lähtökohtaisesti maataloustuet kuuluvat Niemelän mukaan kuitenkin niitä eniten tarvitseville.

    ”On hyvä katsoa, minkä tyyppiseen toimintaan tukimuoto on tarkoitettu, ja onko se tarkoituksenmukaista. Lisäksi voidaan pohtia, onko olemassa esimerkiksi jotain maantieteellisiä rajoitteita maataloustuille. Siihen en toki ota vielä kantaa.”

    Budjettipäällikön mukaan valtiovarainministeriö esittää tulevaisuudessa poliitikoille erilaisia malleja, joilla maataloustukia leikattaisiin.

    ”Huoltovarmuus elintarviketuotannossa on myös totta kai säilytettävä jollain tasolla. Mutta vaihtoehtoja on kartoitettava muutoksiin. Ei voida ajatella, että kaikki menisi kuten aina ennenkin.”

    Lisää aiheesta
    • Budjettipäällikkö Mika Niemelä valtiovarainministeriöstä peräänkuuluttaa miljardiluokan uusia leikkauksia, jotta Suomen valtiontalous saataisiin tasapainoon.

      Politiikka ja talous | MT Live: Himoitseeko valtio vanhusten varallisuutta, VM:n Mika Niemelä?

    MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin torjuu Niemelän avauksen maatalouteen kohdistuvista leikkauksista sopimattomana.

    ”Kun otetaan huomioon, millaisessa tilanteessa kotimainen ruuantuotanto on, tällainen ulostulo on tahditon”, Wallin sanoo.

    ”Kannattavuus maataloudessa on ollut jo valmiiksi heikko. Lisäksi kustannuspuolelle on tullut viime aikoina äärimmäisen rajuja uusia shokkeja. On absurdia avata juuri nyt keskustelua siitä, että maataloustukiin pitäisi koskea.”

    Orpon hallituksen tähänastinen linja on ollut välttää suoria leikkauksia alkutuotantoon.

    ”Uskon ja toivon, että poliittiset päättäjät jatkossakin käyttävät asiassa riittävää harkintaa.”

    ”Eihän tässä ole minkään näköisiä todellisia korjaussarjoja kyetty rakentamaan tuotantopanosten markkinapuolelle − lannoitteisiin, polttoaineisiin saati koneisiin.”

    Jyrki Wallin

    Wallin huomauttaa, että vaikka hallitusohjelmakirjaukset ovat maatalouden osalta hyvät, ei moniin alan polttaviin ongelmiin ole löydetty vaikuttavia ratkaisuja.

    ”Eihän tässä ole minkään näköisiä todellisia korjaussarjoja kyetty rakentamaan tuotantopanosten markkinapuolelle − lannoitteisiin, polttoaineisiin saati koneisiin.”

    Sinänsä oikeansuuntaiset lakialoitteet eivät nekään ole tasapainottaneet ruokamarkkinoita.

    ”Eivät ne ole millään tavalla näkyneet euroina eli siinä, että alkutuottajan asema ruokaketjussa olisi vahvistunut. Tarina on täysin kesken.”

    Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän mielestä maataloustuet täytyy ottaa jatkossa uuteen tarkasteluun. Kuvituskuva.
    Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän mielestä maataloustuet täytyy ottaa jatkossa uuteen tarkasteluun. Kuvituskuva. Kuva: Taina Renkola

    Wallin tarttuu Niemelän kommenttiin, jonka mukaan huoltovarmuus elintarviketuotannossa olisi säilytettävä ”jollain tasolla”.

    ”Se on kyllä äärettömän vaatimaton lausahdus, kun suomalainen ruoka-ala on olemassa koko kotimaista huoltovarmuutta varten. Lisäksi haluamme menestyä myös ruokaviennissä.”

    Wallinin mukaan maataloustukien rakennetta voidaan tarkastella uudelleen siinä vaiheessa, kun ruokamarkkina on saatu toimimaan paremmin.

    ”Kun ruokamarkkinan tasapainottaminen on päästetty näin heikkoon tilaan, on hetki millekään tukileikkauksille täysin väärä.”

    ”Inframme tila heikkenee koko ajan ja määrärahat ovat jo nykyisellään liian pieniä.”

    Jyrki Wallin

    Mika Niemelä on myös väläyttänyt useampaan kertaan maaseudun tiestöön kohdistuvia säästöjä.

    ”Ennen tuollaisia päätöksiä kannattaa kyllä tarkkaan laskea, millaisia dynaamisia vaikutuksia päätöksillä niillä olisi. Teiden kunto on erittäin tärkeä asia koko biokiertotalouden, johon kuuluvat metsät ja maatalous, mutta myös matkailun kannalta”, Wallin sanoo.

    ”Inframme tila heikkenee koko ajan ja määrärahat ovat jo nykyisellään liian pieniä. Tiestön kunto on lisäksi olennainen asia talouskasvun aikaansaamisessa.”

    Lisää aiheesta
    • Hyvin hoidettu soratie voi olla huonokuntoista asfalttia parempi vaihtoehto. Tämä kuitenkin edellyttää, että tiestöstä pidetään huolta.

      Liikenne | Saadaanko maaseudun asfalttiteistä hyvä säästökohde? ”Tällainen puhe on pöyristyttävää”

      Tilaajalle
    • Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä valmistelee leikkauksia julkisiin menoihin.

      Politiikka | Unohtiko budjettipäällikkö laskukoneen? Maaseututeiden asfaltilla ei Suomen taloutta paikata

    • Liikenneverkon palvelulupaus pitää nykyään sisällään tietyn määrän ratoja ja asfaltoituja teitä.

      Liikenne | Yle: Budjettipäällikkö Mika Niemelä pohtii, riittävätkö valtion rahat enää asfalttiteiden ylläpitoon maaseudulla

    Artikkelin aiheet
    maataloustuki
    MTK
    valtiovarainministeriö
    huoltovarmuus
    ruokamarkkina
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia