• MT Live: Himoitseeko valtio vanhusten varallisuutta, VM:n Mika Niemelä?

    Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö ei suostu sulkemaan mitään yhteiskunnan osa-aluetta säästötalkoiden ulkopuolelle. Esimerkiksi tiet ja lapsilisät voivat päätyä leikkauslistalle.
    Budjettipäällikkö Mika Niemelä valtiovarainministeriöstä peräänkuuluttaa miljardiluokan uusia leikkauksia, jotta Suomen valtiontalous saataisiin tasapainoon.
    Budjettipäällikkö Mika Niemelä valtiovarainministeriöstä peräänkuuluttaa miljardiluokan uusia leikkauksia, jotta Suomen valtiontalous saataisiin tasapainoon. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka ja talous
    14.5.202618:00
    Jukka Koivula

    Tiukkaa julkisen talouden kulukuria ja kovaa säästölinjaa ajava valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä on ollut viime aikoina paljon esillä.

    Niemelän tehtävä on laatia poliitikoille säästölistoja. Hän onkin omaksunut roolinsa niin suurella antaumuksella, että on saanut epäviralliseksi lempinimekseen Mr. Leikkaaja.

    Aiemmin keväällä lieksalaislähtöinen Niemelä kohahdutti muun muassa pohtimalla, riittävätkö valtion rahat enää asfalttiteiden ylläpitoon maaseudulla. Mr. Leikkaajalta kysyttiin MT Livessä, pitäisikö maaseudun teiden asfaltit nyt vetää rullalle.

    ”Säästöjä ja sopeutustoimia on välttämättä tehtävä lisää tulevilla hallituskausilla. Tiestö on yksi vaihtoehto”, Niemelä vastaa.

    ”Säästöjä ja sopeutustoimia on välttämättä tehtävä lisää tulevilla hallituskausilla. Tiestö on yksi vaihtoehto.”

    Mika Niemelä

    ”Poliittisen päätöksentekijän on pohdittava, pitääkö nykyistä tieverkostoa rahoittaa juuri tällaisena. Onko meillä sellainen tilanne käsissämme, että pitäisi miettiä jotain vähän erilaista tai eritasoista tieverkostoa, kuin meillä tällä hetkellä on”, Niemelä kysyy.

    ”Vaihtoehtona on myös miettiä, paljonko kiristetään verotusta ja vastataan siten käsillä olevaan sopeutustarpeeseen.”

    Jos väyläratkaisuista haetaan säästöjä, niin olisiko järkevämpää perua miljardeja maksava Länsirata-hanke, eli niin sanottu Turun tunnin juna?

    ”Turun juna on hallitusohjelmaan kirjattu hanke, johon on sovittu rahoitus. Kun näin on tehty, virkamies toteuttaa hallitusohjelmaa”, Niemelä kuittaa.

    ”Poliittisen päätöksentekijän on pohdittava, pitääkö nykyistä tieverkostoa rahoittaa juuri tällaisena.”

    Mika Niemelä

    Niemelän mukaan valtiovarainministeriössä käydyissä keskusteluissa on ”vilahtanut” pohdinta, pitäisikö vanhusten varallisuutta ottaa tulevaisuudessa huomioon esimerkiksi hoivakotimaksujen kattamisessa.

    Himoitseeko valtio vanhusten varallisuutta?

    ”Valtio ei himoitse kenenkään varallisuutta. Mutta varmasti kun valtiovarainministeriössä valmistellaan meno- ja rakennekartoitusta, jossa on laaja-alaisesti eri näköisiä toimenpiteitä, niin kaikkea mahdollista pohditaan”, Niemelä muotoilee.

    ”Aika monella meillä se keskeisin varallisuus on oma koti. Siinä on sitten mietinnän paikka. Asia vaatii paljon selvittelyä ja valmistelua, sikäli mikäli joku haluaisi jotakin tuon tyyppistä päättää”, budjettipäällikkö vastaa.

    MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso haastatteli valtiovarainministeriön budjettiosaston johtajaa Mika Niemelää MT Livessä.
    MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso haastatteli valtiovarainministeriön budjettiosaston johtajaa Mika Niemelää MT Livessä. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Niemelä on myös kommentoinut, että perheiden itse olisi kannettava nykyistä suurempi vastuu ikääntyvistä läheisistään.

    ”Ajattelen näin viisikymppisenä, kun olen itse elänyt sen lapsuuden, jossa oma mummini on asunut yläkerrassa ja samassa talossa on ollut kolme sukupolvea − että miksei näin voisi olla tulevaisuudessakin, että voisi olla useampia sukupolvia saman katon alla?”

    ”Ehkä tässä on vähän kaipuuta ja kaihoisuuttakin sinne historiaan. Kaikki eivät ole valmiita ottamaan enemmän vastuuta läheisistään. Jotkut voivat olla”, hän toteaa.

    ”Miksei näin voisi olla tulevaisuudessakin, että voisi olla useampia sukupolvia saman katon alla?”

    Mika Niemelä

    Mika Niemelän pääviestinä on, ettei Suomessa ole vallitsevassa julkisen talouden tilanteessa enää varaa totutun kaltaiseen hyvinvointivaltioon kattavine palveluineen. Budjettipäällikkö ei halua sulkea käytännössä mitään sektoria ulos, kun valtiontaloutta sopeutetaan.

    ”Ensi hallituskaudella sopeuttamistarve on vielä tätä kautta huomattavasti suurempi”, hän toteaa parlamentaariseen velkajarrusopuun viitaten.

    Jos velkajarru pitää, Suomessa taloutta sopeutetaan leikkauksilla ja veronkorotuksilla ensi hallituskaudella peräti 8−11 miljardilla eurolla.

    ”On keskeistä löytää paljon toimia, jotka synnyttävät pysyvästi säästön. Jos on yksittäisiä määräaikaisia hankkeita, niin täytyy miettiä niiden tarpeellisuutta.”

    VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelän mielestä Suomessa täytyy vakavasti pohtia, kannattaako nykyisen kaltaista tieverkkoa rahoittaa.
    VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelän mielestä Suomessa täytyy vakavasti pohtia, kannattaako nykyisen kaltaista tieverkkoa rahoittaa. Kuva: Johannes Tervo

    Niemelän mukaan seuraavalla vaalikaudella on myös pohdittava, millainen Suomen kuntarakenne on jatkossa.

    ”Sekin on poliittinen päätös. Mutta sillä on lisäarvonsa, että Suomi on elinvoimainen eri puolilta. Se tarkoittaa sitä, että elinvoimaisuuden takeena myös hieman syrjäisemmillä seuduilla on riittävästi palveluita tarjolla, ja mahdollisuus harjoittaa elinkeinotoimintaa fiksulla tavalla.”

    Hän uskoo, että teknologinen kehitys mahdollistaa joidenkin palveluiden tarjoamisen nykyistä kauempaa käsin.

    ”Meidän on ylipäätään kyettävä haastamaan itseämme palveluissa eri puolilla yhteiskuntaa. Löytyisikö uusia parempia malleja palvelujen toteuttamiseen?”

    Niemelä kertoo olevansa melko varma, että lapsilisiä koskevia säästöesityksiä löytyy ensi syksynä valtiovarainministeriön kartoituksesta. Toisaalta vaikeuksissa olevaa Itä-Suomea pitäisi hänen mielestään tukea ja kehittää.

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä valmistelee leikkauksia julkisiin menoihin.

      Politiikka | Unohtiko budjettipäällikkö laskukoneen? Maaseututeiden asfaltilla ei Suomen taloutta paikata

    • Hyvin hoidettu soratie voi olla huonokuntoista asfalttia parempi vaihtoehto. Tämä kuitenkin edellyttää, että tiestöstä pidetään huolta.

      Liikenne | Saadaanko maaseudun asfalttiteistä hyvä säästökohde? ”Tällainen puhe on pöyristyttävää”

      Tilaajalle
    • ”Kun huolehdimme maaseudun infrastruktuurista, huolehdimme samalla Suomen kasvusta, työpaikoista ja ruokaturvasta”, sanoo Juha-Pekka Rusanen. Kuva on vuodelta 2023.

      Talous | Kiuruveden kaupunginjohtaja: Maaseudun tieverkosta ei voi säästää, Ylä-Savo tuottaa lähes kymmenesosan Suomen maidosta ja lihasta

      Tilaajalle
    • Asfalttia poistetaan tieltä, joka muutetaan sorapintaiseksi. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Koulu kiinni, asema kiinni, tie soralle – verot ennallaan?

    Artikkelin aiheet
    MT Live
    MT Live -ohjelmat
    Mika Niemelä
    valtiontalous
    säästöt ja verotus
    MT Live -ohjelmat
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle