• Ambulanssiajoa on aiempaa vähemmän – ”Virhearvioita huomattavan vähän”

    Hyvinvointialue päättää lopulta, milloin ambulanssi lähtee.
    Tilaajalle
    Hätäkeskuksesta eteenpäin välitettyjen hälytystehtävien määrä on laskenut reilu vuosi sitten käyttöön otetun tehtävänkäsittelyohjeen jälkeen. Tarpeettomia lähtöjä on nyt vähemmän.
    Hätäkeskuksesta eteenpäin välitettyjen hälytystehtävien määrä on laskenut reilu vuosi sitten käyttöön otetun tehtävänkäsittelyohjeen jälkeen. Tarpeettomia lähtöjä on nyt vähemmän. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Yhteiskunta
    24.1.202512:39
    Hermanni Härkönen

    Puhelu hätäkeskukseen johtaa aiempaa harvemmin siihen, että paikalle saapuu ambulanssi. Taustalla on ensihoidon Hätäkeskuslaitokselle antama uusi tehtävänkäsittelyohje.

    Vuoden 2023 lopulla käyttöön otettu ohje näkyi heti viime vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Koko maassa oli ensihoidon tehtäviä noin 10 prosenttia aiempaa vähemmän.

    Siitä lähtien välitettyjen tehtävien taso on pysynyt hyvin samanlaisena, sanoo hätäkeskuslaitoksen toimialapäällikkö Ari Ekstrand.

    Aiempaa useammin hätäkeskus neuvoo soittajaa hakeutumaan esimerkiksi omatoimisesti päivystykseen, tai kiireettömään terveydenhoitoon.

    ”Taustalla oli palaute siitä, että aiempi järjestelmä johti usein tehtäviin, jotka olivat kentältä saadun palautteen mukaan turhia”, Ekstrand kertoo.

    ”Yliarviointia varmasti on edelleen, niin kuin on aliarviointiakin, niin on aina ollut, mutta ne määrät ovat huomattavan pieniä tällä hetkellä” Ari Ekstrand

    Viime vuonna ensihoitoon liittyviä ilmoituksia tuli hätäkeskuslaitokselle noin 910 000 kappaletta. Niistä eteenpäin hyvinvointialueelle välitettiin 733 000.

    Loput ohjattiin esimerkiksi hakeutumaan omin avuin päivystykseen tai olemaan yhteydessä lääkäriin seuraavana päivänä.

    Vuonna 2023 ensihoidon tehtäviä välitettiin eteenpäin runsaat 823 000, eli noin 90 000 viime vuotta enemmän.

    Tarpeettomia tehtäviä, joissa paikalle saapuneille ensihoitajille selviää, ettei ensihoidon apua tarvitakaan, on saatu vähennettyä tuntuvasti.

    ”Yliarviointia varmasti on edelleen, niin kuin on aliarviointiakin, niin on aina ollut, mutta ne määrät ovat huomattavan pieniä tällä hetkellä”, Ekstrand sanoo.

    Aiemman järjestelmän välittämisherkkyys johtui sen rakenteesta. Hätäkeskuksen käyttämä ohjelmisto oli rakennettu kysymykseen valittavien vaihtoehtojen varaan. Käsittelyn sujuvuuden vuoksi kysymyksiä oli rajallinen määrä, mutta päätös siitä, välitetäänkö tehtävä oli joka kerta saatava.

    ”Se johti käytännössä siihen, että kun ei ollut kaikkea tietoja, ja oltiin epävarmoja, ambulanssi hälytettiin varmuuden vuoksi”, Ekstrand selittää.

    Nyt järjestelmää on muutettu niin, että päivystäjä tekee itse lopullisen päätelmän siitä, millaisesta avuntarpeesta on kysymys.

    Hätäkeskuksessa tehdään arvio tehtävän laadusta ja vakavuustasosta. Se, miten kuhunkin tehtävään vastataan on kuitenkin hyvinvointialueiden päätettävissä.

    ”Parametrit on käytännössä ladattu järjestelmään. Kun tehtävä on määritetty, kone tarjoaa millaista yksikköä sinne voisi lähettää”

    Sen jälkeen kun hätäkeskus on välittänyt tehtävän eteenpäin, on asian jatkohoito hyvinvointialueen vastuulla. Hätäkeskuksella ei ole tietoa esimerkiksi siitä, kuinka nopeasti apu saavuttaa sitä tarvitsevan, tai kuinka moni potilas kuljetetaan ensihoidon toimesta jatkohoitoon.

    Edelleen kaikista hätäkeskukseen saapuvista ensihoitoa koskevista tehtävistä noin 81 ohjataan eteenpäin hyvinvointialueelle. Kaikista hätäkeskuksen eteenpäin välittämistä tehtävistä noin puolet koskee ensihoitoa.

    Lisää aiheesta
    • Kustannustehokkaita toimintamalleja ensihoidon järjestämiseen on eri alueilla jo käytössä, Juha Hyötyläinen sanoo. ”Esimerkiksi psykiatrisen ambulanssin pilottikokeilusta Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa toimivasta geriatrisesta ambulanssista on saatu erittäin hyviä kokemuksia."

      Yhteiskunta | Hyvinvointialueiden säästöt näkyvät pian myös ambulanssia tarvitseville

      Tilaajalle
    • Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksen päällikön mukaan ensimmäinen tunti vuoden vaihtumisen jälkeen oli erityisen kiireinen.LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Yhteiskunta | Hätänumeroon soitettiin uutenavuotena yli 14000 kertaa – vuoden ensimmäisen tunnin aikana "aika kova täräys"

    • Suurpedot liikkuvat pääsääntöisesti öisin ja hämärässä.

      Erä | Tämä suurpeto on joutunut ylivoimaisesti eniten liikenneonnettomuuksiin tänä vuonna

      Tilaajalle
    • Hätäilmoituksissa oli kasvua jo neljättä vuotta peräkkäin.

      Yhteiskunta | Viime vuonna tehtiin ennätysmäärä hätäilmoituksia – sosiaalipäivystyksen tarve ohitti pelastustoimen ja Android-puhelinten päivitys tuotti virheilmoituksia

    Artikkelin aiheet
    Hätäkeskuslaitos
    ambulanssi
    hyvinvointialue
    ensihoito
    Hätäkeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle