• Suomeen tehtyjen ulkomaisten investointien määrä jatkoi laskuaan

    Suomeen sijoittuneiden uusien ulkomaisten yritysten määrä jatkoi laskuaan viime vuonna, kertoo Business Finland. Edellisen kerran yhtä vähän investointeja sijoittui Suomeen vuonna 2019.
    Taloudellinen epävarmuus ja korkeat korot ovat Business Finlandin mukaan heikentäneet ulkomaisten yritysten halua tulla Suomeen.
    Taloudellinen epävarmuus ja korkeat korot ovat Business Finlandin mukaan heikentäneet ulkomaisten yritysten halua tulla Suomeen.  Kuva: Vesa Moilanen, Lehtikuva
    Uutiset|Talous
    19.2.202413:30
    STT–

    Uusia ulkomaisia yrityksiä sijoittui Suomeen viime vuonna 247, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 300. Vuonna 2021 Suomeen sijoittui 330 uutta ulkomaista yritystä.

    Yritysten investointihalukkuutta heikensivät Business Finlandin mukaan taloudellinen epävarmuus sekä korkeat korot.

    Eniten uusia ulkomaisia suoria investointeja tuli kappalemääräisesti Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Norjasta. Yhdysvallat putosi ulkomaisten investoijien kärkikolmikosta viidennelle sijalle.

    ”Epävarmat ajat näkyvät investointivirtojen hiljentymisenä ja Suomessa tilanne heijastelee kansainvälistä trendiä. Lasku johtuu pääasiassa yrityskauppojen määrän vähenemisestä. Globaalisti greenfield-investointien määrä laski viime vuonna kuusi prosenttia ja yrityskauppojen 16 prosenttia. Koko Euroopassa teollisten investointien virta heikkeni”, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo sanoo tiedotteessa.

    Ulkomaisia yrityksiä auttava Invest in Finland on osa Business Finlandia.

    Kilpailu kansainvälisistä investoinneista jatkuu Aumon mukaan erittäin kovana. Monet valtiot tarjoavat jättisuuria investointitukia ja myös verohelpotuksia investointien houkutteluun.

    ”Suomen on erityisen tärkeää tarjota ennakoitava investointiympäristö sekä sujuvat sijoittumisprosessit. Lupa- ja maahantuloprosessien sekä pankkipalveluiden sujuvuutta ulkomaisille yrityksille pitää edelleen huomattavasti parantaa. Yrityksen sähköisen perustamisprosessin edistäminen ulkomaisille yrityksille on jumiutunut, se pitäisi saada ensi tilassa etenemään”, Aumo sanoo.

    Suorat sijoitukset ulkomailta ovat Aumon mukaan tärkeä osa Suomen talouden kasvua ja elinkeinoelämän kehitystä. Ulkomaisomisteiset yritykset tuottivat liikevaihtoa 130 miljardia euroa vuonna 2022. Invest in Finlandin arvion mukaan nämä yritykset toivat Suomelle yhteensä yli 1,7 miljardia euroa pelkästään yhteisöveron muodossa.

    Lisää aiheesta
    • Business Finland arvioi avustuksia myöntäessään muun muassa yritysten kasvumahdollisuuksia, kansainvälistä potentiaalia sekä vastuullisuutta. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Kauppa ja elintarviketuotanto kahmivat Business Finlandin avustuksia reilusti enemmän kuin alkutuotanto: ”Kehittämisaktiivisuutta voisi kyllä olla enemmän”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle