• Kauppa ja elintarviketuotanto kahmivat Business Finlandin avustuksia reilusti enemmän kuin alkutuotanto: ”Kehittämisaktiivisuutta voisi kyllä olla enemmän”

    Kauppa ja elintarvikeala saivat Business Finlandin avustuksia viime vuonna yli kolminkertaiset summat alkutuotannon aloihin nähden. Kolme syytä selittää eron.
    Business Finland arvioi avustuksia myöntäessään muun muassa yritysten kasvumahdollisuuksia, kansainvälistä potentiaalia sekä vastuullisuutta. Kuvituskuva.
    Business Finland arvioi avustuksia myöntäessään muun muassa yritysten kasvumahdollisuuksia, kansainvälistä potentiaalia sekä vastuullisuutta. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    1.2.202406:00
    Lauri Hauru

    Business Finland myönsi vuonna 2023 avustusrahaa kasvinviljelyn, kotieläin- ja riistatalouden sekä metsätalouden ja puunkorjuun toimialoille yhteensä reilut 1,4 miljoonaa euroa.

    Vähittäiskaupalle sekä elintarvikkeiden ja juomien valmistajille molemmille myönnettiin avustuksia yli 4,8 miljoonaa euroa.

    Johtaja Eeva Salminen Business Finlandilta kertoo, että maa- ja metsätalouden alojen suhteellisen pieni avustusten summa johtuu siitä, että alan yritykset saavat usein muita tukia, jolloin EU-asetukset estävät Business Finlandin tukien hakemisen.

    Toisaalta yrityksillä ei välttämättä ole Business Finlandin edellyttämää kehitystyötä ja kansainvälisen kasvun tavoitteita.

    ”Kehittämisaktiivisuutta voisi kyllä olla enemmän, ja siihen yritämme kannustaa.”

    Kaupanalalla S-ryhmän alueosuuskaupat saivat runsaasti avustuksia, yhteensä noin 2 490 000 euroa.

    Kasvinviljelyn ja kotieläintalouden aloilla vain 11 yritystä sai avustusta ja summa oli yhteensä noin 920 000 euroa. Suurimman avustuksen sai kuminaa ja korianteria 40 maahan vievä Caraway Finland oy, noin 830 000 euroa.

    Toiseksi suurin avustus, 37 000 euroa, myönnettiin Deliverde Puutarhat oy:lle, joka tuottaa yrttejä, salaattia ja vihanneksia.

    Metsätalouden reilun puolen miljoonan euron kokonaisavustuksista leijonanosa myönnettiin Suomen metsäkeskukselle, noin 314 000 euroa.

    Elintarvike- ja juomayrityksistä suurimmat avustukset, yli 1,3 miljoonaa, myönnettiin Fazer-leipomoille.

    Lisää aiheesta
    • Ruoka | Miksei se jo vedä? Suomalaista ruokavientiä on yritetty tuplata jo kymmenen vuotta – nyt toiveet ovat muun muassa kananvarpaissa

      Tilaajalle

    Kaupanalalla S-ryhmän alueosuuskaupoille myönnettiin runsaasti avustuksia, yhteensä noin 2 490 000 euroa. Lidl sai avustusta hieman alle 58 000 euroa. Keskolle myönnettiin 2 346 000 euroa.

    Tyypillisesti kaupanalan avustukset ovat energiatukea, eli elinkeinorahoitusta. Salmisen mukaan isot toimijat, kuten Kesko tekevät myös tutkimusta ja pyrkivät laajentumaan ulkomaille.

    Koko elintarvike- ja elintarviketeknologian sektori sai Business Finlandilta rahoitusta vuonna 2023 noin 30 miljoonaa euroa. Summaan on laskettu avustusten lisäksi lainarahoitus.

    Myönnetty rahoitus on peräisin valtion budjetista. Se tähtää kilpailuedun, uudistumisen, kansainvälisyyden ja viennin kehittämiseen.

    Suurin rahoitus kohdistuu tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoimintaan, mutta rahoitusta myönnetään myös kiertotalous- ja energiaprojekteihin.

    EU ja kansallinen rahoituspuite sääntelevät, minkä tyyppistä rahaa mihinkin toimintaan voidaan myöntää.

    Lisää aiheesta
    • Hiilidioksidista alkoholia valmistava laite on jo käytössä Fiskarsissa Burkettin tislaamolla.

      Elintarviketeollisuus | Mullistava uusi suomalaisteknologia: erikoinen laite valmistaa alkoholia hiilidioksidista – viljaa ei tarvita lainkaan

    • Suomi esitteli ruokakulttuuriaan Saksan suurlähetystössä pidetyssä noutopöydässä Berliinissä vuonna 2019.

      Elintarviketeollisuus | Ruokavienti siirtyy valtion hyppysiin – kasvuohjelmaa luotsaa koko ruokaketjun kattava taustaryhmä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle