• Pakkanen lauhtuu viimein – etelään luvassa viikonlopuksi jopa nollakeliä

    Alkuun korkeapaine pitää sään enimmäkseen poutaisena ja pakkaset jatkuvat. Viikonlopun aikana sään ennustetaan lauhtuvan laajalti. Lauhemman säätyypin myötä kasvaa myös lumisateiden todennäköisyys.
    Hiihtolomailijat saattavat päästä tekemään viikonloppuna lumiukkoja etelässä.
    Hiihtolomailijat saattavat päästä tekemään viikonloppuna lumiukkoja etelässä.  Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Sää
    17.2.202619:30
    Petteri Pyykkö

    Viikkokausia kestänyt korkeapainevoittoinen säätyyppi on todennäköisesti saamassa viikonloppuna ainakin tilapäisen paussin, kun Pohjois-Atlantin matalapainetoiminnan ennustetaan yltävän Suomeen asti.

    Ennusteessa on vahvoja signaaleja siitä, että lauantaina vallitseva tuulensuunta on keskimäärin lounaasta maan etelä- ja länsiosassa, mikä tarkoittaisi runsaspilvistä, epävakaista ja lauhaa säätä.

    Etelässä elohopea voi kohota paikoin nollan asteen yläpuolellekin viikonloppuna. Maan itä- ja pohjoisosassakin todennäköisesti lauhtuu, mutta lauhtumisen voimakkuus on näillä alueilla muuta Suomea epävarmempi.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Ensi viikkoa katsoen ennusteen epävarmuus on jo hyvin suuri ja uusi kylmeneminen on mahdollinen jo alkuviikosta. Todennäköistä kuitenkin on, että talven kaikista kylmimmät ajat ovat takana ja säätyyppi vaihtuu laajassa kuvassa vaihtelevammaksi.

    Ennen lauhtumista korkeapaineen selänne tietää kuitenkin laajalti poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Tulevat yöt ovat edelleen laajalti kylmiä ja pakkasta on etelässäkin selkeimmillä alueilla lähemmäksi parikymmentä astetta.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Poikkeuksellisen kylmä sää lisäsi tammikuussa lämmityksen tarvetta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Energia | Tammikuussa käytettiin ennätyksellisen paljon sähköä, kertoo Energiateollisuus

    • Apukinoksilla ja keinopesillä parannetaan uhanalaisen saimaannorpan kuuttien selviämismahdollisuuksia. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.

      Eläimet ja kasvit | Saimaannorpat saivat tänä talvena ennätykselliset 400 apukinosta

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    talvisää
    lauhtuminen
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita