• Musta joulu luvassa osaan maata – joulupäivänä plussakelejä jopa Lapissa

    Etelän vetisen sunnuntain jälkeen sää hieman kylmenee jouluaattoa kohden. Sateita on yhä liikkeellä, mutta käänne kuivempaan säätyyppiin on näkyvissä.
    Eteläisessä Suomessa joulu on jäämässä lumettomaksi. Jouluvalot luovat tunnelmaa pimeyden keskelle.
    Eteläisessä Suomessa joulu on jäämässä lumettomaksi. Jouluvalot luovat tunnelmaa pimeyden keskelle.  Kuva: Viestimedian arkisto
    Uutiset|Sää
    23.12.202407:35
    Petteri Pyykkö & Oskari Rockas

    Sunnuntain sateet ja lauha sää sulattivat lunta etenkin etelärannikolla. Tänään sateet jatkuvat vielä idässä ja pohjoisempana Etelä-Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yllä.

    Myöhään illalla etelästä on saapumassa kaakon kulmalle sadealue, joka varmistanee sinne valkean joulun. Etelärannikolla ja Lounais-Suomessa lumet ovat jouluna vähissä.

    Jouluaattona Lapissa ollaan noin kymmenen pakkasasteen tuntumassa ja lännessä on luvassa Tampereelta pohjoiseen pikkupakkasta ja pilvistä. Itärajalla ja etelässä ollaan nollan tuntumassa, kun taas etelärannikon läheisyydessä lämpötila on hieman plussan puolella. Etelässä ja idässä voi esiintyä lisäksi sumua.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Joulupäivänä aikaisin aamulla Pohjois-Suomeen saapuu sadealue, joka tulee osin myös vetenä päivän edetessä. Huonoon ajokeliin kannattaa varautua etenkin siitä syystä, että lumisade tulee osin navakoiden puuskien saattelemana ja myös jäätävää vesisadetta voi hetkittäin esiintyä. Sateita rintamasta saadaan lisäksi Tampere-Lappeenranta-linjan pohjoispuolella, mutta olomuoto on varsin vetinen.

    Föhn-tuuli lauhduttaa sään joulupäivän iltaan mennessä lähes koko maan mitalta plussan puolelle, ja joulupäivän yleisilme on lauha sekä tuulinen. Lapin vuorokauden ylimmät lämpötilat saattavat joulupäivänä olla jopa poikkeuksellisen korkeita. Lauha virtaus jatkuu myös tapaninpäivänä, mutta tuulet hieman heikkenevät maan etelä- ja keskiosassa. Lisäksi sää osin selkenee pohjoisessa ja mahdollisesti länsirannikolla. Etenkin Etelä-Suomen ennuste näyttää sumuiselta ja tihkusateiselta.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Joulun menoliikenteeseen on luvassa huonoa ajokeliä.

      Sää | Joulua edeltää epävakainen sää – sateita tulee sekä vetenä että lumena

    Artikkelin aiheet
    joulu
    sääennuste
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
    talvisää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita